Matkustaminen

Kesälomamatkalla Kroatiassa

Tervehdys täältä aurinkoisesta Kroatiasta, jonne saavuimme keskiviikkona iltapäivästä. Lähdimme reissuun nuoremman tyttären kanssa kahdestaan, kun työt ja muut rajoittivat lopun perheen matkustamista. Olisi ollut kiva lähteä reissuun koko porukalla, mutta aina se ei ole mahdollista. Tämä on nyt uusi vaihe meillä ja ihan hauska on myös reissata nuoren kanssa myös näin kahdestaankin.

En muista näistä etelän kohteista koskaan matkanneeni peräkkäisinä kesinä samaan kohteeseen. Olimme tässä Tucepin kohteessa siis vuosi sitten ja kun puntaroimme viime hetkillä lähtöä ja kohdetta, tuntui Tucepi parhaalta vaihtoehdolta. Harkitsimme myös Barcelonaa, mutta se tuntui jotenkin työläältä kohteelta näin kahdestaan. Totesimme, että vuosi sitten emme ennättäneet kaikkea tehdä, mitä täällä voi tehdä ja nähdä, joten miksipä ei matkustaa samaan paikkaan. 

Kroatian kauneus, siisteys ja rauhallisuus sai meidät ihastumaan tähän maahan sen verran paljon, että sain myös houkuteltua ystävättäreni tänne matkalle ja hän saapuikin tänne eilen illalla.

Valitsimme matkan aika myöhäisessä vaiheessa, joten yllätyin kun tänne vielä pääsi. Ystävättäreni teki valintansa aivan viime metreillä, mutta onnekkaasti sai hotellin aivan vierestä. Miten kiva onkaan täällä nyt löhöillä aurinkotuoleissa naisten kesken ja nauttia auringosta ja hyvästä ruuasta ja seurasta. 

Tähän meidän hotelliin, Bluesun Smartline Neptumiin kuuluu all inclusive, joten en nyt ole ihan varma onko tämä hyvä juttu, mutta koska muita vaihtoehtoja ei ollut, niin onhan tämä elämä aika helppoa, kun ei tarvitse edes ruokapaikkaa etsiä. Toisaalta itse olen pitänyt juuri siitä, että ravintolan saa itse valita sekä myös sen oman ruokansa. Löytyyhän täältä toki montaa eri vaihtoehtoa  ruuan suhteen, mutta en ole koskaan ollut mikään buffetti-ihminen, joten hiukan on totuttelemista.
Juomat kuuluvat tietysti myös valikoimaan ja tyttären suosikkina on ollut tämä alkoholiton Virgin coctail of the day.


Ennen matkalle lähtöä ompelukone surisi ja matkapuvustoa tuli kursittua kokoon. Tärkeintä oli löytää sopivan vilpoisaa ja mukavan tuntuista materiaalia asuihin. Tässä yksinkertainen mekko, joka on ommeltu melkeinpä suorana  muodoltaan ja jossa on yksinkertaiset hihat istutettuna. Toimii arjessa ja vähän juhlassakin, asusteiden antaessa lisää potkua. Ihastuin tämän kankaan väreihin ja alelaarista tämän kankaan sitten nappasin.

Nyt on aika lähteä aamiaiselle, kunhan tuon tyttären saan kiskottua ylös ja sitten suuntaammekin altaalle.
 Mukavaa lauantaita!

6 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *