Vinkki selästä avonaiseen mekkoon

Vinkki selästä avonaiseen mekkoon

Oletko löytänyt ihanan selästä avoimen mekon tai halunnut ommella sellaisen, mutta sinua on huolettanut, kuinka se pysyy päällä? Kaikkein kaunein mekko on sellainen, jossa selkä saa näkyä kauniisti, ilman mitään turhia naruja pitelemässä selkäkappaleita yhdessä. Aina sellainen tyyli ei onnistu, varsinkaan silloin, kun haluat tehdä mekolle hiukan liikkumavaraa, eli se ei ole nuoltu pitkin vartaloa. 

Tietysti alusvaatteet ovat jälleen kerran ratkaisevassa asemassa, mutta sekään ei aina riitä. Pitää olla varma olo, ettei mekko luiskahda pois paikaltaan ja tee oloa kiusalliseksi.

Usein minulla noita loistavia ”ahaa”- elämyksiä saattaa tulla, kun silmät sattuvat johonkin pöydillä tai lipastoissa pyöriviin käyttämättömiin juttuihin. Niin kävi nytkin.

Kesälomamatkailua ajatellen oli ihana ommella jotakin todella kevyttä ja ilmavaa mekoksi. Ranta-asunhan tein myös tuonne matkalle ja siitä löytyy postaus täältä. Olin ostanut tämän upean, hehkuvan ja kauniisti kuvioidun silkinpalan ja miettinyt sitä pyöritellen, että mitä siitä tekisin. Ensin halusin siitä paidan, mutta paidassa nuo kauniit kukkakuviot eivät olisi tulleet noin kivasti esille, joten mekko siitä oli tehtävä. 

Sommittelin eteen rintamuksille kaarokkeen, leikkasin sen kaksinkertaisena, ompelin sen ja rypytin siihen alaosan, jossa oli myös hiukan kaarrettu tuo etuosan yläreuna, muutoin kappale on suora. Takaosa oli suora myöskin, lukuun ottamatta v-aukkoa selässä, joten takakappale kannattaa tehdä kahdesta kappaleesta ja sijoittaa sauma keskelle. Hihat ovat istutetut ja suhteellisen suorat ja kapeat. 

Silkki on liukuva, suorastaan leijaileva ja ihana materiaali, joten en halunnut pilata tästä keijukaismaisesta keveydestä huokuvaa ja kukkakuvioista tehtyä mekkoa millään tylsällä nauhalla, vaikkakin olisin voinut tehdä sen samasta kankaasta. Jotain muuta ja persoonallista sekä kaunista sen piti olla. 

Katseeni osui koruihini, joita pyöri iso kasa siinä kauneuspöydällä pukeutumishuoneessa/ompelutehtaassa, jos sieltä löytyisi jotakin, jonka voisin valjastaa tähän hommaan. Löytyihän sieltä, kaunis rannekoru, liian iso minulle, jälleen kerran.  Miksiköhän nämä koruketjut ovat aina tehty todella pitkiksi ja isoille ranteille? Pitäisi olla myös pienien ranteiden ja käsien omistajille omansa tai mahdollisuus sitä luontevasti pienentää. 

Koru on Syster-P mallistosta, joten voin kantaa korua sitten selässä. Silkkimekon jujuna on siis koru, joka sopii tähän mekkoon keveydeltään ja tyyliltään ja yritin ujutella tuon amuletin keskelle selkää, jotta se saisi vielä oman huomionsa. Piilotin lukon selkään niin, että kun aika koittaa, ei mekon mukana tarvitse heittää tuota korua pois, vaan sen voi vaikka lahjoittaa sitten sellaiselle, kenelle se sopii. 

Mekko oli minulla matkalla Kroatiassa päällä iltana, jolloin tuuli äitiytyi melko hurjaksi, kuten kuvista näkee, niin tukka on tötteröllä ja helmat kainaloissa, noin lyhyt mekko ei sentään ole. Lisäksi otin mekosta etupuolelta kiinni, kun selkää kuvattiin, jotta mekko ei heilu tuulessa muodottomana.  Nämä kuvat tytär otti kännykällä illan jo hämärtyessä.

Tämän kuvan voisi nimetä teemalla:” Katson autiota hiekkarantaa”, kuten Katri-Helenan laulussa aikoinaan.
Sinua voi kiinnostaa myös silkistä ompelemani paita, jonka postauksen voit lukea täältä.

Kerrohan, oliko tästä vinkistä apua? Millaisia konsteja sinä olet kehitellyt vastaaviin asuihin?