Adrianmeren helmi
Blue Jadran hotelli, Kroatian Tucepissa, herätti jo vuosi sitten meissä kiinnostusta. Nimittäin heti, kun saavuimme vuoren läpi Tucepin kylää kohti körötellen ja näimme, kuinka ihanan sininen Adrianmeri huuhteli kylän kivikkoista rantaa, meille kerrottiin tarinaa autiohotellista.
Jadranin historia
Hotellin olivat rakentaneet saksalaiset sotavangit joskus 50-luvun tienoilla ja se oli ollut koko Kroatian ylpeys. Täällä kaikki silmäätekevät ja politiikan vallan kahvassa olleet, tapasivat ja juhlivat, naiset iltapuvuissaan ja jalokivissään.
Aikaa kului ja tuli vaikeuksia, Jugoslavia hajosi ja niin alkoi hotellin alamäki. Lopussa Kroatian sodan aikana kotinsa menettäneet ja pakolaiset, saivat majoittua hotellin huoneisiin. Hotelli rapistui ja maalla ei ollut varaa rakentaa sitä edelliseen loistoonsa.
Itse turismi on lähtenyt kunnolla liikkelle vasta 2011, vaikka rauha solmittiin jo 1995. Ihmiset pelkäsivät, ettei Kroatiaan ole turvallista matkustaa. Tällä hetkellä turismi työllistää eniten paikallisia ja siinä oheessa ja varsinkin talven ajan, he valmistavat erilaisia elintarvikkeita, kuten oliivitahnoja, hilloja, sokerihuurrettuja manteleita, pähkinätahnoja ja viinejä myytäväksi turisteille sesonkiaikana.
Muistan, kun mies kävi tutkimassa hotellia viime kerralla, mutta ei hän päässyt kuin kaukaa katselemaan, sillä paikka oli täysin suljettu ja kuulemma romahtamispisteessä, ilman ikkunoita ja ovia. Kroatia oli yrittänyt anoa eu-tukea tämän historiallisen hotellin remontoimiseen, mutta silloin ei vielä ollut tietoa, ollaanko rahaa saamassa.
Viime elokuussa rakennusurakka oli saanut vauhtia, kun hotellia oli aloitettu siivoamaan kaikista sotkuista ja kaksi kuukautta siinä oli mennyt. Sen jälkeen hotelli oli saanut muutakin, kuin vain maalia pintaan.
Itse emme saaneet nauttia vieraana olosta, vaan vinkkasin tästä hotellista ystävälleni, joka saapui pari päivää meidän tulomme jälkeen Tucepiin. En tajunnut, että olin suositellut juuri tätä ”autioita hotellia”, sillä etsin hänelle hotellia ihan viime metreillä, ennen omaa matkaamme ja yritin löytää sopivan hotellin oman hotellimme vierestä.
Oma hotellimmekin oli ihan hyvä, mutta kyllä me mieluimmin olisimme tässä hotelissa vierailleet. Tosin hinta oli sitten melkein kaksinkertainen, näin sesonkiaikana. Se saattoi kyllä hiukan vaikuttaa hotellivalikoimaan, kun hotelleja ja matkoja etsin. Vien teidät nyt pienelle esittelylle hotelliin, joka lumosi meidät täysin.
Tuloaula ei ollut koolla pilattu, mutta sitäkin näyttävämpi oli kierreportaikko ja sen edessä kaunis musta flyygeli. Portaikosta ystäväni oli saanut tietoa, että se oli ennen toiminut pyykkikuiluna, mutta tähän emme saaneet paikalliselta oppaalta varmistusta ja hän aikoi selvittää asia. No, me emme häntä enää tavanneet, joten saattaahan se olla myös tarina, tarinoiden joukossa.
Kroatialaista designia oli vitriinissä esillä ja tila oli stailattu kauniisti ja harmoonisesti, pienillä väripilkuilla piristäen. Mikään ei pompannut liikaa silmään ja tunnelma oli rauhallinen ja tyylikäs.
Ystäväni sai puhuttua meidät hotellikierrokselle hotellin oppaan kanssa ja pääsimme kurkistamaan yhteen sviiteistä. Harmillisesti tämä ei ollut rannan puolella, koska ne olivat kaikki varattuja, mutta vuoret näkyivät kyllä upeana parvekkeelta, joten sen puoleen ei voi olla valittamista, toki useammat haluavat tietysti merinäköalan.
Huoneessa oli kahdet tuplasängyt, joten tämä voisi hyvin olla vaikka perhehuone myös. Sisustus muistutti minua hieman virolaisista hotelleista, mutta ehkä tämä on himpun verran maltillisempaa.
Pesualtaat löytyivät hieman kummallisesti verhon takaa, mutta niiden takana oli ovi kylpyhuoneeseen. Meren puoleiset sviitit oli sisustettu hiukan eri tyylillä ja ne olivat kuvista päätellen hieman tasokkaampia, koska merinäköalasta maksetaan myös enemmän.
Alakerran huoneissa onkin sitten mahdollisuus sukeltaa melkein suoraan sängystä altaaseen polskimaan.
Tui matkatoimiston järjestämillä matkoilla matkaan kuuluu puolihoito. Jos tämä kohteena kiinnostaa, niin lisää kuvia löytyy Tuin sivustolta.
Ystävättäreni piti tästä hotellista ja hyvä niin, sillä meillä oli hiukan väärinkäsityksiä hotelleista. Olin siis ehdottanut hänelle paria eritasoista hotellia ja toinen oli tämä Jadran, kun hän kertoi minulle varauksestaan, en tunnistanut siitä nimestä kumpaakaan suosittelemaani.
Kun googlettelin hotellia, niin tuskanhiki alkoi valua, sillä hänen varaamasta hotellista oli maininta, että ”kamalin paikka ikinä” ja ” torakoita vain vilisi”. Onneksi nimessä vain oli epäselvyyksiä meidän keskinäisessä viestittelyssä ja se oli kuin olikin tämä Blue Jadran. Uskon, että jos vielä kerran Tucepiin matkani vie, niin se on sitten tämä hotelli. Sinua voi kiinnostaa myös tämä postaus Kroatiasta.
8 Comments
Jonna H.
Todella upean näköinen, pitää varmaan Googletella jos löytyis niitä ränsistyneitä kuvia mihin voisi nykyistä tulosta verrata.
Mysterious M
Tämä oli ja niin ihanalla paikalla! Harmitti, etten silloin vuosi sitten tajunnut mennä kuvaamaan paikkaa, mutten osannut aavistaa, että ne ovat saaneet jonkun sijoittamaan tämän rakentamiseen ja että siitä oikeasti tuli näin hieno:)
Marjo
Ihanan vaalea hotelli ja nuo merinäköalat. Tuo portaikko on myös upea!
Outi Krimou/Outi's life
Upean näköinen hotelli, ihanat nuo kierreportaat. Kyllä tuolla allasalueella mielellään, varsinkin noissa maisemissa, aikaani viettäisin.
Mukavaa sunnuntai-iltaa M!
Mysterious M
Tämä oli jotenkin käsittämättömän hieno, muttei liian kuitenkaan. Nämä maisemat ja sijainti sen teki. Tuli mieleen niitä upeita kuvia, jossa allas näyttää jatkuvan mereen. Tuin sivulla oli niitä, itse en päässyt sille tasolle kuvaamaan:)
Mysterious M
Voi eikö!! Tuo portaikko oli kyllä että WAU! Kroatiassa on kaunista ja kiva kun ne panostaa vielä näihin hotelleihin ja vielä ovat vanhasta tuunanneet uutta:) Sopii meidän genreen:D
Seikku
Mielenkiintoista kuultavaa, tulimme 4 päivää sitten ja olimme majoittuneena juuri tuohon hotelliin. Se oli aivan IHANA ❤️
Minna
Voi se hotelli oli kyllä upea ja Tucepi muutenki tosi kaunis alueena. Joskus vielä on pakko käydä siellä hotellissa vieraana.