Lifestyle

Syksyn punaista muotia tuunaten ja kosmetiikalla korostaen

Tänä syksynä punainen hehkuu muotivärinä. Ihanaa, sillä rakastan kaikkea punaisen sävyjä. Vaatekaapit pursuili aikoinaan kaikkea punaista vaatetta, mutta nyt se on jäänyt hieman kaiken mustan, harmaan, valkoisen ja kesän ruusunuden jalkoihin. Oli aika konmarittaa ja etsiä jotakin punaista tuunattavaa.

 En konmarittanut turhaan, sillä yllätyksenä sieltä putkahti esiin tämä punainen jo vuosia sitten neulomani mekko. Mahdollinen tuunaus-projekti.

 Neuloin mekon mohairtyyppisestä langasta, joka sitten aikojen myötä helposti nyppyyntyi  ja sen pinta ei enää näyttänyt niin hyvältä. En ymmärrä alkuunkaan, miksi olen tehnyt vain lyhyet hihat, sillä tämä mekko oli todella lämmin, mutta käsivarret paljaaksi jättävänä se vaati aina jotakin alleen tai sitten tämän päälle. Todennäköisesti lanka on taas loppunut kesken. Ei ollut oikein käyttökelpoinen mekko ja olin jo valmis luopumaan siitä. 

Tuumasin tuunaamista hetken ja oivalsin. Riitti kun mekon leikkasi poikki vyötärön kapeimmalta kohdalta ja huolitteli silmukat kuriin pienellä siksakilla. Siitähän tuli tyylikäs ja muodikas poncho. Hyvä juttu, sillä jos tätä ei halua käyttää ponchona, menee tämä huivinakin, sillä se kietoutuu hyvin kaksi kertaa kaulan ympäri. Lisäksi yläosa jäi ja siitä esittelen tuunaukseni sitten myöhemmin. Saako olla vähän ylpeä? Ei mennyt roskiin ja tuli käypä käyttövaate ja on kuulkaas lämmin.

Sopivasti tämän ponchoni väreihin sopivat nämä Isadoran uudet syksyn kynsilakat Wonder Nail  ja huulivoide Liquid Lip Cream. Lip Cream on ihanan hehkuva huulikiiltomainen huulivoide, joka kestää huulilla todella kauan. Hieman erilaiselta se tuntuu huulilla kuin normaali huulipuna, mutta ei ole sama tahmea tunne kuin huulikiilloissa. 

Kynsilakan sävy  Red Legend ja Liquid lip cream Lowing Red.

Kynsilakka sävy Ruby velvet ja huulivoide Red legend.

Olen innokas kokeilemaan ripsivärejä, joten Stretch Lash mascara oli todella iloinen yllätys, koska sillä sai oikeasti näyttävät ripset, joustavat ja kauniisti taipuvat. Minulla tämä pysyy muuten hyvin, mutta vuotavia silmiä se ei kestänyt.  Onneksi nyt ei ole pahemmin minulla silmät vuotaneet, kun allergia-aika alkaa olla ohi. Värisävyt näissä ripsiväreissä ovat  musta, ruskea, sininen ja burgundi.

No nyt minullakin on jotakin muodikasta syksyyn ja värit kynsissä ja huulissa kohdallaan.

kosmetiikka pr-näytteitä

4 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *