Kun miehen paidat alkoivat uhkaavasti loppua kaapeista, niin otettiin siltä nyt sitten vielä housutkin tuunaukseen. Retroadidas verkkarit olivat tyttären mielestä niin muodikkaat, että hän halusi minun tuunaavan isän housuista itselleen sopivat. Kuulemma tällä logolla varustettuja verkkareita ei enää saa ja onhan näillä ikää jo yli 20 vuotta. Museotavaraa melkein.
![]() |
Isän xl-koko ei oikein istu s-kokoiselle tyttärelle, joten pituudesta ja leveydestä oli otettava pois ja runsaasti. Lisäksi logo oli kärsinyt kaikkien 20:n vuoden pesut ja muut kulutukset, joten tytär sai itse tuunailla logoa paremmaksi.
Käyttöön otettiin kynsilakkaa ja akryyliväriä myöten kaikki mahdollinen ja voihan olla, ettei tämän tuunauksen kestosta takuuseen voida mennä, mutta onpahan ainakin saatu kuvio suhteellisen samannäköiseksi kuin alkuperäinen, ainakin hetkeksi.
Toisaalta nuo kynsilakat ja maalit aika kivasti takertuu kankaaseen jos vaikka vahingossa vaatteesi tahrit, joten en usko, että ei pesussakin kestäisi. Nähtäväksi jää. Tytär istui tovin näitä logoja paikkaamassa ja töpötteli neulan ja hammastikun kanssa värit kohdalleen.
Leikkasin haaraosasta saumaa mukaillen ja ihan surutta aluksi noin 5 cm kaistaleet pois kummaltakin puolelta ja vielä tämän kuvan ottamisenkin jälkeen piti verkkareita vähän pienentää. Tässä kannattaa muistaa riittävä pepun kaarroke, jos todella isoista housuista tarvitsee tehdä pienemmät.
Nauhakuja onneksi säilyi ja kikkailin sen kanssa niin, että pystyin puhakaisemaan kankaaseen vain reiän, josta pujotin nuo nyörit kujasta ulos etupuolella. Nauha meni tietysti ensin poikki saumaa leikatessa, mutta ompelin nauhat takasaumaan kiinni. Kangas on sellaista, ettei se rispaannu, joten en käynyt niitä nauhojen reikiä huolittelemaan.
Tässä on retroverkkarit nyt tyttären koossa. Tyttären mielestä ei tarvinnut noita resoreita irrottaa ja vetoketjuja siirtää ja minä olin iloinen. En olisi tätä ihan tunnissa tuunannut, jos olisi pitänyt ne takavetoketjut lahkeissa muokata uudelleen.
Rennomman puoleisissa verkkareissa tuntuu tietysti tuo logo ja nuo nauhat tuossa sivussa olevan ne tärkeimmät, joten jos jotain maalitahraa verkkareissa on, niin olkoon ne muistoina.
Enpä olisi uskonut, että iskän verkkarit kelpaa tuunaukseen, mutta olen vain äiti, mitä mä tiedän.
Toisaalta iso kiitos, miehen verkkarit saatiin kiertoon ja rahaakin säästyi.
6 Comments
Souliina S
Sä oot kyllä uskomaton tuunaaja, nostan hattua!
Jonna H.
No onhan noi nyt tosi makeet oikein kunnon retrot!
Mysterious M
Kiitos Souliina:) En ota itselleni pelkästään kehuja,sillä tytär tuhersi tän kanssa muutaman tunnin, jotta logo saatiin herätettyä eloon:)
Mysterious M
No on, vaikken itse heti nähnyt sitä niin, kuten tytär ja hyvä, että hän näki ja visioi uuden elämän verkkareille!:)
Outi Krimou/Outi's life
Tulipa tosi kivat. Nuo nuoret tietää mitä kannattaa tuunailla uusiksi 🙂
Mysterious M
Niin totta:) Vaikka aluksi mä olin, että mitä?!:)