Espanjalaiseen tapaan sisustamista, Flower Shop, Torrevieja
Vierailuni Casa Mimin Sarin luona Torreviejassa, Espanjassa, reipas viikko sitten, on kohta muisto vain, mutta muistoihin on aina kiva palata, vaikka kuvien kautta. Sari tietää mistä pidän, joten suuntasimme heti ensimmäisenä päivänä lähistöllä sijaitsevaan paikalliseen ostariin ja siellä Flower Shop sisustuskauppaan, jonka floristina toimii ihastuttavan A whisper from the almond valley -blogin pitäjä, Susanna.
Ihania sisustusjuttuja, somisteita ja tietysti kukkia. Näissä kuvissa näkyy enemmän piensisustusta, mutta myöhemmin teen postauksen ihanasta picnikistä, jonka Susanna oli meille loihtinut meren rannalle ystäviensä avustuksella ja siinä pääsee näkemään myös nuo ihastuttavat kukkasidonnat, joissa hän on aivan mielettömän taitava.
Flower shopissa löytyy piensisustusta, joka varmasti parhaiten sopii juuri merenrantakotiin, mutta tietysti me, joilla asuntoa ei merenrannalla tai muutoin vesistöjen lähellä ole, on myös mahdollisuus tuoda pala tätä sisustamista kotiinsa.
Maalaisromanttinen, espanjalaisilla höysteillä, tulee mieleen tästä kaupan tarjonnasta. Mikäs sen ihanampaa olisi, kuin laitella noita kauniita lyhtyjä esille tähän syksyn pimeyteen. Juuri lauantaina, sytytin vasta ensimmäistä kertaa lyhtyyn kynttilän, sillä en halua kyllästyttää itseäni kynttilän polttamisella liian varhain. Onhan tässä tuota matkaa sitten kevääseen, joten kyllähän sitä saa sitten taas poltella.
Pitää myös muistaa allergisena, ettei ole viisasta niitä kynttilöitä tolkuttomasti poltellakaan, joten vaikka mieli tekisi, niin kohtuus silläkin saralla.
Kyllä se vamasti noin taitaa olla, että elämä tuntuu kivemmalta rannalla ja jos ei sitten voi rannalla asustaa, niin edes hetkittäin siihen on mahdollisuus, matkojen kautta.
Manterol Casa Kamppi, Helsinki
Mutta kyllä espanjalaisilla sisustustuotteilla sisustamisen voi toteuttaa ihan täällä kotosallakin. Nimittäin pari päivää matkalta kotiutumisen jälkeen pääsin osallistumaan espanjalaisen Manterol Casa sisustusliikkeen vip-iltaan, ennen virallisia avajaisia ja kuvista näkee millaisia tuotteita tuossa uudessa Kampissa sijaitsevassa liikkeessä on tarjolla.
Lyhtyjä suositaan täälläkin.Muhkeita ja pehmoisia torkkuopeittoja ja pyyhkeitä, eikä hintakaan ollut paha.
Tyylikkäitä piensisustukseen sopivia tuotteita, lähinnä kylpyhuoneeseen. Täältä löytyy juuri sopivia purnukoita kaikkien pienten juttujen säilyttämiseen, juuri niiden, jotka aina tahtovat ihmeellisesti kadota laatikoiden pohjalle. Näistä voisi kivasti löytyä lahjaideaa myös uuteen kotiin muuttavalle.
No Comments
Sari Pylsy
Ihania sisustustavaroita bongasit niin Espanjassa kuin Helsingissäkin. Mukavaa uutta viikkoa <3.
Mysterious M
Kiitos Sari:) Ihania oli niin matkalla kuin täällä Helsingissäkin:)
Kivaa viikkoa <3
Tiia K
Oih postaus pullollaan kaikkea ihanaa, niin stadissa, kuin Espanjassakin. Oma lemppari sisustuslehteni on yllättävää kyllä espanjalainen El Mueble, jossa kaikki on aika valkoista, rottinkia ja puuta ja aika yllättävää tämä, mutta joskus oli tälläinen koti meillä Latviassa, mutta sitten kaipasin enemmän väriä elämään. Silti ihastelen espanjalaista tyyliä. Ihania värejä tuolla Manterol Casassa. 🙂
Mukavaa maanantaita M <3
Mysterious M
No kieltämättä yllättävää, kun sut tuntee, niin luulin, että aina on ollut väriä! Mulla taas ennen oli väriä, kun lapset oli pieniä, mutta nyt tykkään rauhallisemmasta, joskus värullä piristäen. Mä oon tullut kai vanhaksi:D
Aika lailla sama linja oli näissä molemmissa liikkeissä. Tosin tuo Flower shop on kuitenkin maalaisromanttisempi.
Mukavaa viikkoa! <3
Jonna H.
Mä olen pitkään katsellut noita ruusukultaisia saippua-annostelijoita, mutta en vaan saa ostetuksi, kun mulla on tunne, että pinnan takia niissä näkyy kaikki lika, sormenjäljet yms. Traumaattisena joutuisin joka kerta pyyhkimään sen puhtaaksi. 😀
Mysterious M
No voi sun kanssa:D Eikö siinä ole kuitenkin tuo pumppu, joten eihän siihen pulloon niin tarvitse koskea? Mutta kauniita ovat, eikö!:)
Aikku
Matkoilla on kiva käydä sisustusliikkeissä,vaikka matkalaukkuun ei aina isoja juttuja mahdukkaan.
Outi Krimou/Outi's life
Kyllähän näistä väkisin innostuu. Heti alkaa miettiä, että minne tuon laittaisin ja minne tuon toisen tavaran. Upeita liikkeitä molemmat ja tuolla Kampin liikkeessä pitää kyllä ehdottomasti käydä.
Ihanaa viikkoa sinulle Minna!
Tuula's life
Ihania sisustustavaroita tuolla Susannan Torreviejan putiikissa. Instagramissa ihailen aina hänen hienoja kukkalaitteitaan. Taitava ja taiteellinen on Susanna.
Ja ei Espanja Torreviejaan teillä loppunut. Harmttaa, kun en päässyt lähtemään mukaan tuohon Manterol Casan iltaan. Olisi sieltä edes pienen palasen Espanjan aurinkoa saanut tähän pimeyteteen.
Kaunis postaus! Kiitos Minna ja ihanaa viikkoa!
Marianna
Kauniita sisustustavaroita!
Lyhdyt ovat paikallaan juuri nyt syysiltojen pimeydessä ja jokainen aurinkomuisto lämmittää, kun ulkona sataa ja tuulee.
Kamppiin täytyykin mennä – tulen ensi viikolla Suomeen 🙂
Ihanaa viikkoa!
Mysterious M
Niin juuri ja sitä vain haaveilee sitten, kun laukku on kuitenkin rajallinen:) Kerran raahasin, tai no mies raahasi, ostamaani isoa maljakkoa Tukholmassa ja sieltä on kuitenkin suhteellisen paljon helpompaa tuoda, kuin lentäen:) Oli se kuitenkin oma juttunsa:D
Mysterious M
No mullekin kävi noin, mutta en vielä ehtinyt mitään ostella. Ehkä menen sitten, kun suurempi hälinä on rauhoittunut!:)
Mukavaa viikkoa!:)
Mysterious M
Kiitos Tuula:) Susanna on kyllä mielettömän taitava ja ihana muutenkin, kun hänet tapasin pari kertaa!
No voi harmi, olisi ollut kivä nähdä tuolla illassa, mutta ehkäpä me tässä vielä! Mukavaa viikkoa! <3
Mysterious M
Nämä oli ihania ja noin juuri, että aurinkomuisto lämmittää!
Lyhdyt ovat kivoja lämmöntuojia, kyllä ne nyt pitää uloskin laitella:)
No tervetuloa vaan tänne Suomen sateeseen! Toivotaan kuitenkin, ettei nyt niin sataisi ensi viikolla:) Mukavaa viikkoa ja matkaa tänne!
Mantelilaakson Susanna
Näyttääpä tuo Manterol Casa-liike ihanalta!
Ja kiitos kaikille kommentoijille ja sinulle, Minna, kehuista…ihan hämilleni täällä menin. 🙂
Meidän kukkakauppa on sekoitus skandinaavista ja espanjalaista tyyliä ja se sopiikin hyvin tänne kansainväliseen sekamelskaan.
Kiitos sinulle ja kauniita syyspäiviä!
Mysterious M
Kiitos vaan itsellesi ja kaikki kehut ansaitset:)<3
Toi teidän liike olikin kiva siinä, että se hiukan tosiaan on kallellaan skandinaavisuuteen, joka taas helpottaa niitä sisustajia, joilla ei ole uskallusta liian rajuun muutokseen:)
Manterol Casa sopii myös tähän pirtaan, ollen myös helposti taipuva pohjoisen sisustajan kotiinkin. Ollaanhan toki nykyisin todella paljon avarakatseisempia sisustajia, kun vertaa jonnekin 70-80 luvun tienoille, joilloin kaikkien kotona oli ne tietyt samat jutut ja design huonekalut. Niin, siis niillä jotka osasivat sisustaa ja joilla oli siihen myös varaa.