• Muoti

    Change kevään ja kesän 2018 mallisto

    Change kevään ja kesän 2018 mallisto Change Lingerie kevään ja kesän mallisto 2018 vie ajatukset rehevään luontoon. Mallisto on herkkä ylistys muodokkaalle naiselle. Inspiraatiota on ammennettu puuterin sävyistä ja aamukasteisesta kukkaniitystä. Sehän on totta, että oli nainen minkä muotoinen tahansa, hänen ryhtinsä ja olemuksensa kyllä kruunaavat kunnolliset ja  oikean kokoiset alusvaatteet. Nyt myös runsaamman poven ja kurvit omaavan on helpompi tehdä alusvaateostoksia ja olla naisellinen, kaunis ja rohkea.  Kaikkien ei tarvitse olla samasta muotista, onneksi. Itse myös olen kärsinyt noista alusvaatteiden ostamisen vaikeuksista, mutta olen onneksi löytänyt jo vuosia sitten Change-liikkeen, jossa olen kiitettävän usein asioinut. Sieltä kun löytyy pieniä ympäryskokoja 60 lähtien ja kuppikoot ovat A-M saakka. Kaiken lisäksi…