Käsityöt

Jouluna kristallit kimaltavat kahdella eri tavalla

Joulu alkaa olla nyt takana, sillä ensimmäinen arkipäivä koitti joulun jälkeen. Onneksi olen lomalla, joten aikataulut heittävät kaiken suhteen ja sehän se on joululoman tarkoituskin, ei huolta tai stressiä mistään. Joulun vietto sujui rauhallisesti miehen siskon perheen luona aattoa viettäen ja pyhinä vain oltiin ja öllöteltiin lukien sekä hieman ulkoillen. Blogia en edes vilkaissut ja instakin taisi päivittyä vain parin kuvan verran. 

Nyt kun aukaisin koneen, teki mieli heti rientää esittelemään tyttären ihanaa, itse tekemäänsä joululahjaa minulle. Lahjaa, missä kristalli kimaltaa. Mutta tähän alkuun hieman tarinaa siitä, miten lahja on saanut ideansa.

Blogini nimi Kristallikimara, oli aikoinaan yllättävän helppoa keksiä, kun tyttärien ja miehen innostamana, aloin blogia suunnittelemaan. Nimellähän on tietysti suuri merkitys, jotta sitä sitten kehtaa aikojen kuluessakin vielä toitottaa ja esitellä. Tuo nimi on ollut vielä, kohta viiden vuoden jälkeenkin, hyvä ja mieleinen valinta. 

Kesällä, kun pyörimme asuntomessuilla Mikkelissä, minun oli pakko napata meille Lennolin käsipyyhkeet kristallisin koristein ja tästä innoissani tyttärelle niitä myöhemmin esittelinkin. Tytär kehui pyyhkeitä ja oli salaa harmissaan. Hän oli nimittäin aloittanut joululahjan tekemisen minulle ja siihen kuului myös kristalli,  juuri tuon blogin nimen inspiroimana. 


Näin ihanan pyyhkeen hän oli minulle suunnitellut ja toteuttanut mallin, poimien ideaa netistä ja soveltaen ommellut sen sitten meidän omista langoista. Eli niistä, mitä sattui aikaisemmista ristipistotöistä jäljellä olemaan. 

Voitte kuvitella, miten yllättynyt ja ihastunut olin tähän lahjaan. Kaikki käsin tehty ja ompelukoneella ei ollut voinut mitään kuulemma ommella, ei edes ristipistotyön kiinnitystä, jotta en olisi heti arvannut hänen tekevän lahjaa minulle. Totuus kolahti, sillä olisin varmasti ollut mukana häärimässä ja kyselemässä millä langalla ja mitä kangasta hän ompelee. Mukana oli vielä pari pyyhettä lisää, mutta vain minulle tarkoitetussa pyyhkeessä, oli tämä kaunis ja tyylikäs kristalli.

Vaikka Lennolin valkoiset kristallipyyhkeet ovat kauniit, niin kyllä on kaunis ja tunnearvoltaan mittaamaton, tämä tyttären itse ompelema kristalli pyyhkeeseen. Kristallit siis kimaltavat kahdella eri tavalla meillä tämän juhlakauden aikana ja tietysti jälkeenkin. Harmaa sävy pyyhkeissä oli tyttäreltä hyvä valinta, sillä valitettavan usein valkoinen ei ole kauaa valkoinen, vaikka mitä pesukikkoja käyttäisi.

Olen iloinen, että tuo käsityökärpanen on jälleen puraissut. Yhden hänen aikaisemmin toteuttamansa ristipistotyön esittelinkin jo syksyllä. Lisäksi hän on tässä viime viikkojen aikana tarttunut myös puikkoihin ja neulonut. Nyt on juuri puikoilla toppi valmistumassa, mutta lankaa on jälleen vain pari kerää jämälankoja, joten katsotaan, miten käy. Mukavinta oli kuulla, että pelkkä neulominen on niin rentouttavaa, että ei haittaa, jos neulomuksesta ei mitään lopulta valmistuisikaan. 

Miten siellä joulu muuten meni? Onko teillä mitään tiettyä, mitä aina joululomilla puuhaatte?
Tekeekö teidän lapset tai nuoret mielellään käsitöitä?

No Comments

  • Outi Krimou/Outi's life

    Voi miten kauniin ja arvokkaan lahjan olet saanut. Ihanasti tyttäresi on ajatellut sinua! Meillä poika tykkää puutöistä ja tytär savitöistä. Tälläkin hetkellä olohuoneessa on pianon edessä pojan tekemä tuoli ja pöydällä tyttären tekemä tuikkulyhty. On kyllä tosi kivaa kun tällainen innostus käsillä tekemiseen periytyy.

  • Mysterious M

    Tämä oli kaunis ja tyylikäs ja tosiaan ihanasti ajateltu:)
    Voi, miten kiva, kun teidänkin lapset jatkavat käsillä tekemisen perinnettä. Tärkeintä on tehdä sitä mistä tykkää ja itse olen aina halunnut kokeilla uusia juttuja, kun niitä olen jossain nähnyt ja saanut niistä sitten inspistä:)

  • Tiia K

    Upeita kaikki, mutta tuo tyttären antama ja tekemä on korvaamaton. Miten upea ja mikä aika ja vaiva. <3 Mutta mitä olen teitä nähnyt, niin siellä on niin ihana äiti ja tyttäret <3

    Ainoa ongelma noissa lasten lahjoissa on, että raaskiiko niitä käyttää, etteivä t kulu hih. 🙂

    Sydämellistä viikon jatkoa M <3

  • Mysterious M

    Kiitos Tiia-kulta kauniista sanoistasi:) Kyllä siinä on aikaa kulunut, kun yrittänyt raukka vielä salassa tehdä. Itse mietin juuri samaa, että apua, miten raskin tätä käyttää! Onneksi meillä on yksi testipyyhe näistä ristipistoista, sillä samainen tytär on tehnyt muutama vuosi sitten isälleen Jokeri-logolla varustetun pyyhkeen ja se ei ole kyllä kärsinyt yhtään, kun sitä olen pessyt. Pyyhe ehkä hieman, mutta ompelukohta ei, joten sen voi siitä vielä siirtää toiseen, jos pyyhe kulahtaa täysin.
    Ihanaa loppuviikkoa sinne myös! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *