Talvella on kiva ostaa vaihteeksi ruusuja ainaisten tulppaanien sijaan, vaikka tulppaanit ovat kyllä ihania nekin. Nämä ruusut kylläkin poikaystävä osti tyttärelle, joten nappasin ne vain kuvauslainaan. Kynnet lakkasin hieman vaalemman sävyiseksi ja yllättäen tämä Isadoran vaaleanpunainen sävy sattui olemaan Dolce Rose, joten en tätä yhtäläisyyttä edes huomannut, kuin vasta nyt.
Joulun aika tuli mentyä ihan tummissa tai kirkkaan jouluisissa punaisissa kynsissä, joten kiva välillä kokeilla hieman hentoisempiakin sävyjä, vaikka tykkäänkin sähäköistä lakoista. Glitteriä mukaan, tietysti vaikka yhden kynnen verran, sillä se poistaminen on todella rasittavaa, edelleenkin.
Kynsilakat on saatu blogitestiin
Nuoremman tyttären joululahjatoiveena oli Anastasia Ultimate Glow kit. Metalliset intensiiviset puuterihighlighterit tuovat hehkua, joka säilyy pitkään. Nämä sopivat kimaltavista tuotteista pitäville sekä niille, jotka haluavat hehkun korostuvan kunnolla. Tämä kit sattui olemaan sopivasti joulua ennen Kicksissä tarjouksessa, joten sain sen kivasti 15 e halvemmalla.
Tulevat Wanhaintanssit häämöttävät helmikuussa ja täällä ollaan jo valmistautumassa kovaa vauhtia. Juhlameikkiä suunnitellaan ja kampausta mietitään. Arvaatte vaan, että helmikuussa blogissa on prinsessakuukausi.
No Comments
maiju
Kaunis väri kynsissä ja sopii hyvin ruusuihin <3
Mysterious M
Kiitos Maiju 🙂 Jos se talvi taittuu sitten nopeammin, kun aloittaa jo kaivella esille hentoja pinkin sävyjä:)
Jonna H.
Hahaa olis mullekin lahjaksi kelvannut Glow kit. 😀 Nätit kynnet. 🙂
Mysterious M
Joo, no muistitko kirjoittaa joulupukille ajoissa?
Kauniisti hehkuu tämä kit ja kyllä mäkin kuulemma saan sitä joskus lainata:)
Outi Krimou/Outi's life
Ruusuiset kynnet. Tykkään niin noista glitterilakoista.
Mukavaa keskiviikkoa!
Mysterious M
Ihania ovat, mutta riivatun hankalia poistaa 🙂
Tiia K
Aivan ihanat lakkaukset ja aivan ihan tuo Anastasija paletti, tahtoo! Kivaa viikkistä <3
Mysterious M
Kiitti:) Tytär tiesi taas paremmin, mutta mä saan lainata:) Kicksistä löytyy tämä paletti!