Sisustaminen

Lumiset oksat


Tämä aamu oli kuin taikaa. En ymmärrä, kuinka vain tietyssä osassa Helsinkiä oli onnistunut pakkanen ja kosteus taikomaan näin jumalaisen kauniita lumisia oksia. Aamulla en meinannut päästä töihin, kun piti pysähdellä kuvaamaan näitä oksia. Ilma oli muutenkin niin täydellinen, ei tuullut ja pakkasta oli kuusi astetta. 

Tämmöisestä tulee helposti lapsuus mieleen maaseudulla. Kuinka lumi oli puhtaan valkoista, ilma raikasta ja pakkanen, vaikka paukkui hurjan paljon isommissa lukemissa, ei haitannut menoa. Sain palasen lapsuutta takaisin tänä aamuna ja tavallaan kuljin satumaailmassa. Toisaalta olo oli kuin piirretyissä.


Lumimarjat kuviin nappasin eilen, kun lähdin töistä. Ilma enteili jo silloin hieman tästä, mutta nyt maisemat ja nämä kauniit lumiset puut olivat aivan täydellisiä, vaikka johonkin tauluun ikuistettavaksi, tai kuvattavaksi. 

Asumme alueella, joka ennen on ollut suonpohjaa, joten siitäkö tämä on saanut kosteutensa näihin puihin, sillä kuulemma muualla ei tämmöisiä lumisia oksia ollut, vaikka hitusen lunta oli kuitenkin kaikkialla. Tämä oli todellakin taianomaista.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *