Tekonahkahame ja Isadoran Atelier meikkikokoelma
Tammikuu ja räntälunta tuiskuttaa. Hyvin tavallista ja kuvien ottamiseen ihan todella surkea sää. Tekonahkahameessa, jonka ompelin, ei onneksi kylmä tullut, joten enemmänkin kuvaajaa alkoi paleltaa. Siirryimme parvekkeelle ja kuvaaminen jatkui.
Tämän tekonahkahameen itse asiassa tilasi tyttäreni minulta, mutta itsekin siihen ihastuin ja tein jo varausta, että milloin sitä voisi lainata. Onneksi olemme saman kokoisia, joten tätä lainailua harrastamme usein, molempien tyttärien kanssa.
Tekonahka kuulostaa kyllä hassulta, mutta oikeastaan olen ollut yllättynyt siitä, että nimestään huolimatta, se on mukava ja kevyt päällä. Yhdet tekonahkahousut kulutin ihan puhki ja toiset hankin juuri joulun alla, joten käyttökokemusta on.
Löysimme tämän tekonahkamateriaalin kangaskaupasta ja äkkiäkös päätös ostamisesta syntyi. Tyttären vision mukaan sitten tämän hameen ompelin. Tämä joustaa kivasti ja on ohutta, joten en usko, että tämä hiostaa, kuten keinomateriaali joskus saattaa tehdä.
Ohjeita tekonahan ompeluun
- Kannattaa käyttää nahkaneulaa ompeluun ja kaksoisyöttökonettani mielessäni kiittelin, kun ompelu sujui niin helposti.
- Jos koneen syöttölevy ei jaksa vetää kangasta, niin kannattaa laittaa vaikka kaavapaperia väliin ommellessa ja repii sen sitten vain pois.
- Saumat kannattaa liimata auki tekstiililiimalla.
- Ompelin kapean nauhan tekonahkasta vyötärönauhaksi, jonka sitten käänsin nurjalle ja tikkasin päältä.
- Ei tarvitse huolitella.
- Takana on piilovetoketju ja helmaa en kääntänyt lainkaan.
- Helppo ja nopea toteuttaa.
Isadoran Atelier kevätmeikkikokoelma
Kasvonpiirteitä muotoilin Blush and Glow Draping Wheel- poskipunapaletilla. Nämä sävyt ovat kyllä aivan minun sävyjäni, sillä koralli on ollut pitkään oranssin kanssa suosikkini. Kasvoja voi korostaa ja muotoilla tällä setillä.
Löytyipä vielä kätevästi väreihin sopiva rannekorukin, jonka olen joskus askarrellut, siitä löytyy postaus täältä (klik). Nyt vain kynsiin vielä korallin hehkua, Rose Atelier sävyssä ja kevät on kohta täällä. Niin tai ainakin haaveissa siintää.
Mitä tykkäsit kevätmeikkikokoelmasta? Onko sinun suosikkivärejäsi?
Entä keinonahka, innostaako vai kauhistuttaako?
kosmetiikkatuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan
14 Comments
Taina
Todalla tyylikäs hame -ja malli!
Tekonahka on tosiaan yllättävän mukavaa päällä, varsinkin jos on vähän joustava materiaali.
Ja kyllä kevääseen kuuluu ainakin uusi huulipuna jos ei muuta! 🙂
Outi Krimou/Outi's life
Nuo Isadoran sävyt on kyllä nyt niin sulle sopivia.
Olet kyllä hurjan taitava ompelemaan ja hameesta tuli cool!
Souliina S
Todella upea hame, visti kuinka taitava ompelija sinä olet! Ihan kun saa mittojen mukaan vaatteet, ihan parasta.
tuo Isadoran kokoelma näyttää hyvältä. Todella kauniit sävyt tuossa luomiväripaletissa ja hyrrässä, tykkään!
Ihanaa alkanutta viikkoa <3
Tiia K
Ai hitsi kun näytät hyvälle ja tuo tekonahkamekko on ihan täykky. Olen omistanut vastaavan, mutta se hikoilutti niin peffasta.
IsaDoran kokoelma onpa taas herkullinen ja omaan silmään eniten kolahtaa tuo poskipunakiekko, aivan ihanat sävyt. <3
Mysterious M
Kiitos:) Yksinkertainen malli sopii niin moneen, tässäkin tapauksessa:)
Yllättävää, miten näissä tekonahkoissakin voi olla eroja. Ainahan ne vähän kyllä kahisee:D
Juuri näin, ainakin se yksi keväthuulipuna ja tietysti siinä samalla monta muutakin juttua, kevään kunniaksi ja piristäjäksi:D
Mysterious M
Isadoran sävyt on kyllä niin minulle tehty. Tuo huulipuna on niin ihanan koralli/oranssi ja poskipunakiekko hohtoineen myös:)
Hameesta tuli tosiaan cool:D
Mysterious M
Tästä tuli kyllä jees, tästä hameesta:) Tekonahka on itse asiassa aika magee materiaali 🙂
Isadoralta mahtavat sävyt ja tuotteet! <3
Mysterious M
Kiitos, tää on aika magee materiaali, joten kaikki näyttää tässä kivalle:)
Tiedän tunteen tuosta hiostavuudesta, mutta tämä ei nyt vielä ainakaan tuntunut hiostavalle:)
Isadoran sävyt on kuin mulle tehty! Sähäkkää, värikästä ja oranssi/korallia. Tykkään:)
Kristiina / Kauniimpaa kuin koskaan
Ihana hame ja nätti malli, ei sitten grammaakaan liikaa missään?Mulla on vähän tollanen pitempimallinen tekonahkahame ihan lemppari. Ommella en osaa ollenkaan, joten ihailen kovasti kädentaitajia. Mukavaa viikkoa!
Mysterious M
Kiitos kauniista sanoistasi, Kristiina:) Nämä tekonahkaiset ovat kyllä aika näppäriä käytössä, vaikka aluksi hieman ihmettelin tätä muotia, nyt käytän innoissani:) Mukavaa loppuviikkoa!
Sari/Casa Mimi
Tekonahkahousut on käytössä, monta vuotta ja monia, mukavia ovat päällä :). Ihana hame, ottaisin minäkin <3
Mysterious M
Sinulla olenkin aina ihaillut niitä tekonahkiksia ja sulla on ne ruskehtavat? aika mageet!:)
Kiitti, hameesta tuli kyllä kiva:)
Kristiina
Nahka materiaalina ei ole aiemmin innostanut niin, että pukisin sitä itselleni. Kunnes minulle puettiin stailauksessa nahkahame, niin johan näyttikin hyvälle. Kuten myös sinun päälläsi, kertakaikkiaan upea asu!! Kevätmeikit tuovat heleydessään iloa. Ihana brunssi teillä tytärten kanssa ?
Minna
Kiitos:)Niin, nahka jakaa mielipiteet, mutta se kyllä sopii aika hyvin monelle, kunhan uskaltautuu kokeilemaan:)
Joo, niin oli kiva vähän herkutella:)