Hulinaa kerrassaan, sillä blogi täyttää 5-vuotta! Olin jo ihan unohtaa tämän arvonnan, sillä minun viime päivät on pitänyt kiireisenä tyttären mekon valmistaminen ja kaikki muu, mikä siihen liittyy.
Mekon helma on nyt käännetty ja mekko on valmiina. Sain kuitenkin pyynnön vielä ommella iltamenoon sopivan toisen mekon, jota käytetään sitten seuraavana iltana. Voi apua! Luulin, että tämä riittäisi, mutta Eurokankaassa piti taas piipahtaa hakemassa kangasta, josta sitten jossakin välissä sen ilta-bile-hile-mekon väännän. Onneksi tämä on hyvin yksinkertainen malli, joten se kuulemma tulee ihan parissa tunnissa tehdyksi. Right.
Mutta blogi on tämän viikon aikana saavuttanut jo huikean 5-vuotiaan iän ja sen kunniaksi on pieni arvonta paikallaan. Tässä blogissa, kun noista hiuksista on ollut usein puhetta, sekä oman, että tyttärien, niin päätin arvontavoittoon laittaa muutaman hiustuotteen. Talvella saattaa hiuspohja oireilla, joten siihen tuskaan löytyy Back to the Roots kotimaiselta sarjalta Revitalizing hair tonic ja Nourishing scalp cream. Muotoilutuotteeksi todella topakkaa muotoiluvaahtoa, Mè Fiber Mousse, Idhairilta. Talvi-iholle Linola Kasvovoidetta ja kynsille havunvihreää, Mavalan uutuuslakoista tältä keväältä. Saunomista rakastan, joten saunassa voi tuoksutella Lumo eukalyptus tuoksulla.
Koska tämä kuukausi on Prinsessa-aiheinen ja innoittajana ovat nuo tyttären tulevat Wanhaintanssit, niin muistelehan omaa nuoruuttasi ja Wanhoja. Millainen mekko sinulla oli, millaiset muistot päivstä jäi? Sattuiko kommelluksia, oliko paras päivä/ ilta ever vai haluan sen unohtaa, sillä se ei mennyt ihan putkeen? Osallistuessasi tähän arvontaan, olisi kiva kuulla kommentteja omista Wanhoista. Voit toki osallistua arvontaan, vaikket olisikaan tanssinut, sillä kaikki eivät edes halua. Muista sähköpostiosoite, jotta saan sinut kiinni ja paketin matkaan.
Arvonta alkaa heti ja loppuu helmikuun 17. klo 21.00. Onnea kaikille arvontaan osallistuville!

No Comments
Mari V
Mukana arvonnassa! En ole osallistunut wanhojentansseihin. Mari.h_84@netti.fi
Mari V
Niin ja paljon onnea 5-vuotiaalle! 🙂
Anonyymi
En ole itse osallistunut wanhojentansseihin, mutta tytär on. Kiirettä piti, kun kampauskin tehtiin parinkymmenen kilometrin päässä, siihen vielä meikkaus ja itsekin piti jossain välissä laittautua.
tarjap196@gmail.com
Anonyymi
Onnea 5 vuotiaalle blogillesi, oli vaalean turkoosi tanssiaispuku ja menoa oli jäykkääkin jäykempää, hymyä sentään löytyi kasvoiltani joka pelasti edes vähän kun katselen vanhoja tallenteita.
aiholapp(at)lailanet.fi
Anonyymi
Tykkään tuotteista
Christa
Omista vanhojentansseista onkokin jo 20 vuotta… Minulla oli puhvihihainen ja leveähelmainen mekko, kuten silloin oli muotia. LÖysimme mekon äitini kanssa Haloselta, mutta sen hihat eivät miellyttäneet, koska ne olivat pitsiä ja niin ei muotia. Äiti ompeli puhvihihat satiinista ja sitten puku oli täydellinen. Pääsin ihastelemaan vanhojentansseja kaksi vuotta sitten, kun meillä asui vaihto-oppilas Saksasta. Oli hauska päästä hänen kanssaan valmistautumaan tuohon ihanaan päivää. Oman tyttären tansseihin on vielä monta vuotta, sillä hän aloittaa ensi syksynä vasta ala-asteen.
Kristiina / Kauniimpaa kuin koskaan
Omista vanhojen tansseista on kauan!!Tytär ja poika kun tanssivat oli kyllä kyynel silmäkulmassa..ihanat muistot❤ Paljon Onnea 5 vuotiaalle ja mukana ihanassa arvonnassa kauniimpaakuinkoskaan@gmail.com
Nanna
Paljon onnea! 🙂 En ole koskaan ollut vanhojen tansseissa…
nannaliini10@gmail.com
Terhi J.
Onnea 5v. Blogille. Mukaan arvontaan.
texas-86 (at) hotmail.com
Mannilainen
Onnea ihanalle blogille ja sinulle myös!
Itse en tanssinut vanhojen tansseja, koska siihen aikaan kapinoin kaikkea tällaista vastaan. Abi-jutut olikin sitten jo ihan eri asia. 🙂
virpi.yv (at) gmail.com
Anonyymi
Onnea! Mukaan arvontaan. markettavesala@gmail.com
Maiccu / Mansikoitajavaahtokarkkeja
Onnea 5vuotiaalle❤Omia en ole tanssinut mutta katsomassa olen ollut☺Mukana arvonnassa: maicunblogi@gmail.com
Anonyymi
En ole koskaan tanssinut wanhojentanssia, enkä usko mitään menettäneenikään.
Naurajatar@suomi24.fi
Outi Krimou/Outi's life
Minä en ole käynyt lukiota, mutta tyttären tansseista nautin kovasti viime vuonna.
Mukana arvonnassa ❤️
o.krimou@suomi24.fi
Jonna H.
Onnea 5-vuotiaalle! En ole tanssinut vanhoja, mutta olen tehnyt parhaalle ystävälleni kampauksen hänen vahoihin. En tällä kertaa osallistu arvontaan. 🙂
mummo
Itse kävin lukion jonka ensimmäiset ylioppilaat olimme eli olimme aina "vanhoja". Tansseja ei ollut mutta sitä paremmat penkkarit. Mukaan arvontaan. mummolta@gmail.com
Elämän Helmiä
Mukana arvonnassa. En ole tanssinut, mut tyttären tanssiaisissa olin.
p.helmet.l@gmail.com
Päivi
Sirkkuli
Onnea 5-vuotiaalle! Itse en ole tanssinut, mutta sisaren tansseissa olin
Sirkkulitm@gmail.com
Pirkko-Liisa
Hei silloin kun olin "vanha" ei ollut mitään vanhojen tansseja. Enkä myöhemminkään ole ollut katsomassa. Mutta ihania tansseja teidän tyttärelle ja vanhemmille katsomossa! Onnea myös blogillesi – olet kyllä ahkera kirjoittaja. Blogiasi on kiva lukea, vaikka ei tule aina kommentoitua.
Pirkko-Liisa
Sähköposti kaiken varalta: pirkko-liisa.rautio(at)elisanet.fi
Sarkku
Mukana! jokinen.sara(at)gmail.com
Aila
Onnea kivalle 5-vuotiaalle blogillesi.
karhuoja@gmail.com
Elise H.
Onnittelut ihanalle blogille! Olen käynyt lukion 80-luvun puolivälissä, ja ainakaan täällä meilläpäin ei vielä silloin järjestetty vanhojen tansseja. Mukana arvonnassa 🙂
netteri@gmail.com
tt3
Onnea blogille! 🙂
Minun koulussani ei ollut vanhojen tansseja.
tt32232@gmail.com
Salli M
Ei ole itsellä ollut mutta tytön vanhojentansseissa on oltu.hienoja pukuja oli. Onnea blogillesi. Salli.moilanen35@gmail.com
Mimosa
En lukiota käynyt, joten jäi tanssit tanssimatta 😀 Mutta perinteisesti ole niitä katsojan asemesta käynyt katsomassa ja aika usein oli samana ajankohtana kunnon paukkupakkaset (sama koski myös penkkareita), rapsakat 15 – 20 pakkasastetta.
talkandbake@suomi24.fi
Hippo hiiri
Paljon onnea! 🙂 itse en halunnut tansseihin osallistua, vaikka lukion kävinkin..
hippohiiri at gmail.com
Ellen
Olen vasta aloittamassa lukion tänä syksynä joten vanhoja en ole vielä ehtinyt tanssimaan. Isosiskoni jätti vanhojen tanssit väliin erinäisten pariin liittyvien järjestelyiden vuoksi. Hän oli kuitenkin juontamassa niitä ystävänsä kanssa.
vitaevay@gmail.com
enkulin käsityöt
Onnittelut 5-vuotiaalle ihanalle blogille. Olen käynyt kummilapsen tanssia ihailemassa.
sikurina
Minulla oli äitini tekemä viininpunainen mekko. Päivä oli mukava, mutta kampauksesi meni aivan pieleen. Se oli ihan sotkuinen takkukasa ihanan kiharapilven sijaan 🙁
s.kansakoski(at)luukku.com
Anonyymi
Onnea blogille! Ei ole tansseista kokemusta:)
mannanpostiatluukkupistecom
Päivi
Itse tanssin ikuisuus sitten mutta lasten (3 kpl) tanssit ovat hyvin muistissa, aika paljon ne äitiä työllistivät =)
mukana arvonnassa
seppa.paivi63@gmail.com
A L
Onnea 5-vuotiaalle! Itse en ole vanhoja tanssinut, mutta olin kuvaamassa kaverien prinsessapäivää 🙂
ainosuklaa@gmail.com
Teija Hämäläinen
Onnea blogivuosista!
Itse en ole tanssinut, mutta käynyt kyllä katsomassa.
hamalainentm@gmail.com
piitu
Onnea 5-vuotiaalle. Tyttären tansseissa olen ollut, mutta siitäkin aikaa jo 10-vuotta.
pia_turunen@luukku.com
Mantelilaakson Susanna
Voi ne Wanhat ajat….
Mekkoni oli Irlannista, kirpputorilöytö.
Se oli vaaleansininen (mikä ei sopinut omiin väreihini ollenkaan… =D) ja helman päällä oli valkeaa pitsiä.
Vuosi oli siis 1994.
Hiukset laitettiin siihen aikaan ihan itse, samoin meikki.
Juhlien jälkeen suuntasimme Helsingin hulinaan ja söimme tulisen illallisen jossain muistaakseni meksikolaistyylisessä ravintolassa Eiran kupeessa.
Kommelluksia en niin muista…paitsi että tanssiparini kävi vain ensimmäisellä harjoitustunnilla ja saapui seuraavaksi vasta kenraaliharjoituksiin!! Siinä oli kyllä jalat vähän eriparia… =D
Mukana arvonnassa myös, kiitos!
Onnittelut blogillesi!
Ninni
Olen tanssinut Wanhat. Se oli ihanaa aikaa. Minulla oli päälläni kaunis, äitini ompelema mekko. Poikani tanssii tänä vuonna.. on mahtavaa mennä katsomaan, miten hän suoriutuu tehtävästä.
Onnea blogillesi. Niin ne vuodet vierii :). Olen mukana arvonnassa 🙂
Maria Heinonen
mukana 🙂 En ole osallistunut wanhojentansseihin.
mariaheinonen1@hotmail.com
Katarimaria
Meidän lukiossa oli tapana että wanhojen puvut olivat historiallisia pukuja, ei siis mitään moderneja iltapukuja. Mulla oli sellainen 1600-luvun puku, jonka teki tuttu ompelija kuvan perusteella. Hiukset ja meikin laitoin itse. Päivä oli kyllä kiva 🙂 katarimaria@iki.fi
Suvi
En osallistunut itse vanhojentansseihin muuten kuin valokuvaajana 🙂 Hyvät muistot jäi kuitenkin päivästä!
suvi.jalko@gmail.com
H
Onnittelut! 🙂 Itse en halunnut tanssia. Mieluiten kyllä unohtaisin koko lukioajan.
Villavalkea@yahoo.com
Piiuli
En osallistunut Wanhojen päivänä itse tanssiin, mutta muuten vietin aivan ratkiriemukkaan Wanhojen päivän ystäväni seurassa. Illalla liityimme tanssineiden ystäviemme seuraan. 🙂
Onnittelut 5-vuotiaalle blogille!
piivoitto@gmail.com
Anonyymi
En osallistunut wanhojentansseihin, kävin muita kouluja joista olen ylpeä.
henna.holappa1@luukku.com
Saaga Vesala
Onnittelut❤️ vanhojen tanssit ois edessäpäin:)
saagavesala@gmail.com
Nenna
Omista vanhoistani on jo kauan aikaa. Muistan, että erosin edellisiltana poikaystävästäni. Onneksi hän ei ollut tanssiparini! Itse tanssit sujuivat mukavasti, vaikka jännittikin kovasti!
minuhno@gmail.com
Xeveliina
Olen tanssinut Wanhat joskus muinoin ja puvut ja kampaukset olivat silloin vielä vanhan tyylisiä! Kiva päivä se oli, vaikkei mitään ihmeellistä tapahtunutkaan. 🙂
xevex82(at)gmail.com
Ruskarouva
Tyttären tansseissa olin 🙂
ruskarouva85@gmail.com
Anonyymi
En ole tanssinut koska en ole käynyt lukiota 🙁 nyt aikuisiällä vähän harmittaa mutta näillä mennään. Lapsena aina ihastelin pukuja ja haaveilin että joskus itsekin pääsisin tanssimaan.
niinaarvonnat@luukku.com
Anonyymi
En itse eikä lähipiirissä ole tanssittu, mutta onhan niitä tansseja ja pukuja aina kiva katsoa, kun tarjoutuu mahdollisuus. hippu@outlook.com
Anonyymi
Minun vanhat tanssittiin aikana, jolloin pukeudumme todellakin vanhoihin pukuihin. Ideana oli vanhanmallinen puku-eikä toedellakaan ole kymmeniä vuosia sitten.
tarjaksi@gmail.com
Juulia M
Wanhojen mekkoni oli ihana vaaleanpunainen unelma! Päivä oli oikein onnistunut ja ihana <3
juulia.myllykangas@outlook.com
klaara
Onnea 5-vuotiaalle blogillesi! Olen käynyt iltalukion ja meillä ei silloin ollut mitään vanhojen tansseja.
klaara49@luukku.com
Sanna
En ole ollut tansseissa 🙂
ellijapii@gmail.com
Anonyymi
En ole tanssinut wanhoja, mutta olisin tanssinut ehdottomasti jos olisi ollut mahdollista!
Onnea blogille 🙂
elisajosefiina@gmail.com
Kati
Onnea! En ole wanhoja tanssinut, mutta osallistun arvontaan..ksefedini@suomi24.fi
annikajokinen
Opiskelin ammattikoulussa joten en koskaan itse osallistun wanhojen tansseihin. 🙂
annikajokinen95@gmail.com
Sara
8 vuotta sitten tanssittiin vanhat mieheni kanssa ja saimme vaatteemme lainaan Kansallisteatterista, jossa serkkuni työskentelee. Oltiin oikeesti vanhoissa itsellä 30 luvun tyylinen mekko ja miehelläni samaan tyyliin sopiva smokki. Itselle semmoinen prinsessameininki ei ole ikinä sopinut, mutta oli monilla tosi nättejä mekkoja.
sara.rokman@gmail.com
anna
en itse tanssinut vanhoja, mutta mielelläni osallistun arvontaan 🙂 ansode@gmail.com
TiinaS
Onnea! En ole osallistunut vanhojen tansseihin.
Tiina
miumiu83 at gmail.com
Sarin kotona
Onnea 5-vuotiaalle blogille!
Olen ollut tyttäreni vanhojen tansseissa.
Birgit Bikken pilttuusta
Itse en ole tanssinut mutta valmistellut kahhden lapseni tyttären ja pojan wanhoille. Kauhia paniikki härpäkkeiden kera ja sitten..koita siinä silmähikesi kanssa tanssia poikasi kanssa! Kauhia tunnepläjäys!! Tai kun tytärtä pyörittää isä…en vaihtisi hetkeäkään vaikka herättiin neljän jälkeen aamulla hiuksia vääntämään <3
bikkenpilttuu@hotmail.com
Marja-Liisa
Onnea blogille! Ihan meidän aikaan ei vielä tanssittu wanhojen tansseja. pian meidän jälkeemme kyllä. Olisi ollut todella ihana kokemus, onneksi olen saanut osallistua yleisönä kahden pojan äitinä.
postin.tuomaa@gmail.com
Heini
Onnea blogille! 🙂 Wanhoista jäi kerrassaan hyvät muistot, vaikka askeleet joistain tansseista meinasikin unohtua jännityksen vuoksi. En meinannut aluksi tanssia wanhoja, mutta ystäväni suostuteltua niin ahkerasti minua, lopulta suostuin ja onneksi suostuin! kokkonen.heini(at)gmail.com
Milla-Maria Koskela
Onnea blogille!
Meillä pidettiin Vanhojen tansseista tuunattu versio, vähän musikaalityyppinen näytelmä 😉 aiheena oli lavatanssit, ja mekkona iltapuvun sijaan kellomekko. Minulla ei varsinaista paria ollut, mutta näytelmäosiossa sellaisenkin hetkeksi sain varastamalla toiselta miehen 😀 draamaa ei siis meidän vanhoista puuttunut! millakko (at) gmail.com
Sunday
Eilen just harmittelin ystävälle, etten saanut kokea tansseja, sillä kävin aikuislukion, eikä meille järjestetty penkkareita eikä vanhojen tansseja. :/
sannamaria77 at gmail.com
Tanja
Onnea blogisynttäreiden johdosta!
Itse en tanssinut wanhoja, mutta toimin oman vuosiluokkani tanssien juontajana; eli puku ja meikki ja hiukset… Ihanaa!
tanja.dahlstrom@kolumbus.fi