Viikon varrelta
Ihana talvi ja lumi. Minä pidän kyllä talvesta ja pakkasesta, kunhan siihen kuuluu myös lumi. Kunnon varusteet ja tulee pirteä olo, kun hetken ulkoilee. Harmillisesti minulla on ollut viime viikon kurkkukipua ja pelkäsin jo angiinaa, mutta ei se sitä ollutkaan. Siksi viikon ulkoilut ovat jääneet ja urheilut myös.
Kiirettä pitää ja tuntuu, että olen aina hiukan aikataulusta myöhässä, mutta kyllä se tästä. Ennätin kuitenkin viikolla Manifeston pr-tapahtumaan nauttimaan aamiaista Helsingin kattojen yllä. Mikä huikean kaunis paikka ja ihanasti sinisen hetken sain vangittua kuvaan, tosin otin kyllä kukkasista etualalla sen varsinaisen kuvan. Näkyy sitä sinistäkin hetkeä tuolla taustalla ja merta.
Nämä pr-tapahtumat ovat siitä mukavia, että pääsee tapaamaan pr-toimiston henkilöitä livenä ja tutustumaan muutenkin, joten ei ole vain pelkkä nimi, johon ottaa yhteyttä. Jos saat kutsun bloggajana, niin kannattaa käydä visiitillä. Manifeston tapahtumasta jäi hyvä mieli, sillä meitä kaikkia kohdeltiin todella ystävällisesti ja aidon kiinnostuneesti, eikä luokiteltu kastijakoon. Joskus on joutunut näissä tapahtumissa ikävä kyllä kokemaan sitä, että olet täysin näkymätön ja vain suuret ja suosituimmat blogin pitäjät huomioidaan.
Aamiaistarjontaa oli ajateltu terveellisyyden kannalta, mitä nyt pieniä sukmppapulloja oli tarjolla. Niitä harva aamiaiseksi kuitenkaan nautti. Joten mukava olisi ollut istuskella ja jutustella pitempään, mutta pakko oli kiiruhtaa töihin.
Tytär innostui tästä terveellisyys-aiheesta ja tekaisi eilen kunnon vihersmoothiet. Sekaan hän heitteli kaikkea pinaatista, avokadosta, mansikoista, karpalomehusta, rucolasta lähtien ja maustoi cayannepippurilla. Nappasin näitä pari shottia ja kuulkaas tänään ei ole enää kurkku kipeä. Jee! Onneksi, sillä lähdemme miehen kanssa nauttimaan parisuhdelomaa ja vähän etukäteen tuota ystävänpäivää, ihan ministi vaan. Mukavaa lauantaita ja nauttikaa ihanan raikkaasta ulkoiluilmasta!
No Comments
Tiia K
Täytyy sanoa, että tuolla oltiin kiinnostuneita 40+ tyypeistä ja vielä nuoret naiset, eli extrapeukut heille. 🙂
Kaunista viikonloppua M <3
Outi Krimou/Outi's life
Tästä postauksesta innostuneena, taidankin tekaista välipalaksi smoothien.
Ihanaa viikonloppua ja ihanaa pusulomaa <3
Maiccu / Mansikoitajavaahtokarkkeja
Herkullisia kuvia?Toivottavasti kurkkukipu helpottaa, ihanaa tulevaa minilomaa❤
Kristiina / Kauniimpaa kuin koskaan
Kivassa tapahtumassa olet ollut!Oikein ihanaa pus pus lomaa?
Lady of The Mess
Välillä kyllä harmittaa, että asun täällä periferiassa ja jäävät kaikki nuo tilaisuudet väliin! Paitsi että niissä tutustuu pr-toimistojen ihmisiin ja uusiin tuotteisiin, saa nähdä blogiystäviä – ja auts, herkutella;)
Mysterious M
Sehän tässä tuntuikin niin kivalta, että aidosti olivat meistä kiinnostuneita eikä ikärasismista ollut tietoakaan:)
Mukavaa sunnuntaita <3
Mysterious M
Hei mahtavaa, kun innostuit!:) Kiitos lomalta palattu ja ihana oli:)
Mysterious M
Kiitos:) Joo, ihme, että meni se kurkkukipu ohi, kun koko viikon kummitteli. Otin kyllä vielä allergiatabletin, joten jos se olikin jotain allergiaa?! Aina ei ota selvää:)
Minilomalta on nyt palattu ja kivasti meni:) Siitä tulee oma postaus piakkoin:)
Mysterious M
Tämä oli tosi kiva ja maisemat huikeat:)
Kiitos, lomalta on jo palattu ja kivasti meni:) Postausta tulossa piakkoin!
Mysterious M
Voi, ymmärrän tuon ja harmittaa, kun nämä ei koskaan oikein ole vaikka perjantaisin, jolloin varmasti saattaisi sieltä kauempaakin päästä paikalle!
Juttelimmekin tästä, että mikä olisi meille bloggareille paras aika pr-tapahtumiin. Minusta se on iltapäivä, sillä töihin lähtö kolkuttaa kokoajan takaraivossa ja stressi siitä, että mihin aikaan ennättää työpaikalle. Ei se helppoa ole.