Alpacasta neulottu jättineule lämmittää pakkasella
Minulla on aina sormet ja varpaat jäässä, vaikkei olisi pakkastakaan. Pakkasella minä palelen, himpun verran enemmän, joten järkevintä on tietysti pukeutua lämpimästi. Alpacasta tekemässäni jättineuleessa on todella lämmin, niin lämmin, vaikka neuloin sen isoilla kuutosen puikoilla, niin tällä minäkin tarkenen.
Harmaa oli värinä ainoa kiva sävyinen, jäljellä olleista alelankapaketeista, silloin kun Picchu 100% alpaca lankapaketin ostin. Eihän minulla ollut silloin ideaa tai suunnitelmaa koko neuleelle, mutta tiesin haluavani sellaisen reilun jättineuleen ja sellaisen sitten neuloin. Lankakeriä meni yhteensä 8.
Nämä jättineuleet ovat olleet ylipolvensaappaiden kanssa muotia tänä talvena, joten sellaista lähdin innolla neulomaan. Ensimmäistä versioita neuloin jonkin aikaa ja sovittaessani sitä, tytär tuumasi, että tuleeko tuosta isälle neule. Ehkä tästä neuleesta ei niin jättimäistä tarvitse tehdä, vähemmälläkin pärjää, joten pakkohan se oli purkaa ja aloittaa alusta.
Vaikka malli on muuten rento ja yksinkertainen, halusin kuitenkin jotakin kivaa kaulukseen ja tein siihen hieman pitsimäistä neulosta. Minusta siitä tuli persoonallinen kaulus ja antaa vähän ytyä neuleeseen.
Langasta on pakko sanoa, että ihan herkkähipiäiselle en suosittele, mutta aluspaidan kanssa menee. Hiukan siis tuntuu tuo alpacan karheus kutittavana, mutta saattahan olla, että se pestäessä häviää. Lankakerästä en sitä karheutta heti huomannut, vasta kun pidin sitä neuletta vähän aikaa päällä, tajusin sen hieman olevan karhea.
Jättineuleen voi pukea mekoksi tai käyttää legginsien, nahkahousujen tai farkkujen kanssa, joten jättineule, lämpivyyden lisäksi, myös muuntautuu tilanteen mukaan.
Ohje neuleeseen
Luo 180 s ja neulo suljettuna neuleena kuutosen pyöröpuikoilla 2 o, 2 n joustinneuletta 6 cm. Jatka sileää neuletta, kunnes kappalella on pituutta 73 cm. Jaa kappale kahtia ja neulo ensin toinen puoli kaventaen kainalossa 5 s, 3 s, kerroksen alussa molemmilla puolilla.
Tee pääntie kaventaen keskimmäiset 13 s ylivetokavennuksin, kun olet neulonut 12 krs. kainalokavennuksista laskettuna. Kavenna vielä molemmilla puolilla pääntietä 3 s ja 2 s ja neulo sileää vielä 8 krs ja kavenna sitten kerralla jäljellä olevat, 30 olkasauman silmukkaa. Tee toinen puoli samoin.
Tee etupuoli samalla tavalla kainaloissa, mutta aloita kaventaminen pääntiellä 4 cm aikaisemmin kuin takana. Päättele keskimmäiset 9 s ja aloita sitten kavennukset pääntien molemmin puolin 3 s, 2 s, 2 s.
Jatka ja päättele olkasilmukat, kun kappale on saman pituinen takakappaleen kanssa.
Ompele olkasaumat kiinni ja poimi hihantien suulta 66 s ja aloita suljettuna neuleena neulomaan hihaa alaspäin,sileällä neuleella, kunnes pituutta o 50 cm. Kavenna tasaisin välein ensimmäisellä joustinneuleen kerroksella niin, että silmukoita jää jaljelle 40. Neulo joustinta 5 cm ja päättele silmukat. Tee toinen hiha samoin.
Kaulus: Luo 138 s ja neulo suljettuna neuleena ensin kaksi krs nurjaa ja aloita sitten pitsineule. Neulo 8 o, nosta 3 neulomatta ja vaihda kaksi viimeisen silmukan paikkaa keskenään niin, että keskimmäinen jää viimeiseksi ja neulo nämä kolme s yhteen oikein. Keskimmäinen silmukka jää siis koholla olevan silmukkaraidan päällimmäiseksi. Jatka neulomalla 8 o, langankierto (lk) 2 o, lk, ja jatka 8 o, nosta 3 s neulomatta jne. kunnes kierros tulee täyteen ja viimeiseksi lk. Kaulukseen muodostuu näin kuusi sakaraa.
Kun olet neulonut kaulusta 38 cm, niin päättele silmukat ja kiinnitä kaulus ompelemalla tai virkkaamalla kiinni pääntielle siten, että nurja puoli tulee päälle, kun kaulus on suorana. Kuten kuvassa yllä.
Tässä kaulus sitten oikein päin päälle puettaessa. Jättineuleen kaulus kannattaa höyrysilittää, mikäli sakarat kipristelee.
Kysy rohkeasti, mikäli tarvitset selvennystä neuleohjeesta.
No Comments
Outi Krimou/Outi's life
Aivan ihana neule ja kuten sanoitkin, tosi monikäyttöinen. Tykkään kovasti myös tuosta harmaasta väristä.
Asiasta toiseen, upeat meikit sinulla on kuvissa.
Souliina S
Aivan mielettömän kaunis neule ja tuo väri on niin ihana<3
Oi kun pystyisi itsekin neulomaan taas, nyt alkoi kutkuttamaan neulominen taas 🙂
Ihanaa sunnuntai-iltaa M <3
Mysterious M
Kiitos:) Harmaa on aina muodikas ja sopii monelle.
Hei, sä huomasit meikin. Tytär oli taas asialla:)
Mysterious M
Kiitos:) Värisävy on tässä kyllä minustakin kaunis:)
Voi, etkö pysyt neulomaan? Sehän on todella kurjaa 🙁
Jonna H.
Tosi kaunis neule. Neulemekot on muutenkin ihanan helppoja päällä, eivät kiristä eivätkä purista. 🙂
Mysterious M
Kiitos:) Sellaista rentoutta juuri tavoittelin, jotta ei tunnu kireältä ja ei ahista eikä purista:)
Paula Raatikainen
Minkäkokoiselle neule suunnilleen on, näytät tosi pieneltä ja hoikalta. Itse olen L/XL. Riittäisköhän silmukat? On tosi ihana neule! �� -Paula
Mysterious M
Moikka Paula! Oi kuule, jotenkin sinun kommentti oli päätynyt roskakoriin! Onneksi tulin katsoneeksi sitä taas pitkästä aikaa:)
Olen xs tai s kokoa ( 157 cm pitkä ja vähän alle 50 kg) ja tämän mekon leveys on 104 cm ympärysmitalta ja hiha 38 cm. Minun neulomanani 10 cm on 18 s. Osaisitko laskea siitä sen koon? Jos ei onnistu, niin laita minulle minkä kokoisen hauaisit mekon olevan valmiina, niin yritän laskea. Voit laittaa myös s-postiin viestiä:)