Aurinko paistaa kassikalenteriin huhtikuussa Aurinko. Sinua on kaivattu ja nyt olet täällä ihanan säteilevänä. Aurinkoa voi saada myös omaan kassikalenteriin. Miten se onnistuu? No minäpä näytän. Tein kassikalenterin kierrätysperiaatteella ja tuunaamalla, joten yritän pysyä tässä periaatteessa ja vielä olen onnistunutkin. Tammikuun idea löytyy täältä klik, helmikuu helmeillen saapuu täällä klik ja maaliskuu klik. Nyt on sitten ihanan auringon aika ja sellaisen askartelee pienellä vaivalla. Tiesin heti maaliskuun kassikalenteria tehdessäni, että aurinko sopii hienosti huhtikuuhun. Pitkän talven jälkeen aurinko on niin tervetullut ja koska ulkona ei vielä mikään kasva tai viherrä, niin ihailemme ja palvomme vain aurinkoa. Nyt kun pääsiäinen oli jo maaliskuussa, niin ei siihen huhtikuuhun enää niitä pääsiäisen koristeita viitsinyt kiinnittää, joten mennään…
-
-
Tukholmassa pääsiäinen koristellaan värein ja tyylillä
Teimme pienen pyrähdyksen alkuviikosta Tukholmaan ja siellä tuli kiinnitettyä huomiota tukholmalaisten tapaan tuoda esille ja koristella värein ja tyylikkäästi pääsiäistä. Värien kanssa oli joko päädytty hempeisiin ja utuisiin tai reippaisiin ja rohkeisiin valintoihin. Kadut ja liikkeiden edustat on myös kivasti somistettu kukkasin ja pajunkissoin, joita pörhöiset sulat koristivat. Kukkien väriloisto vaikutti ihanan piristävästi, meillähän täällä ei vielä pahemmin pääsiäiskukkasia ole ulkosalla ollutkaan, Tukholmassa ollaan aina keväässä hiukan edellä. Vaikka tosin tällä kertaa manasimmekin kylmää tuulta ja sitä, että jätimme tekoturkit kotiin, koska pelkäsimme olevamme liian kuumissamme, niin aurinko yritti onneksi paikata tilannetta. Kirkas aurinko sai tuotua kaiken hehkeästi esille ja minunkin oli kameralla helpompi ikuistaa näitä ihanuuksia. Tässä muutamia vinkkejä…
-
Mustassa mekossa ja uusien tuoksujen kanssa matkalla Tukholmassa
Mustassa mekossa tuli matkustettua Tukholmaan keväisempää säätä toivoen, mutta siellä vasta kylmää oli. Olisi pitänyt lähteä turkin kanssa matkaan, mutta eipä sitä osannut aavistaa, miten kylmä tuuli Tukholmassa puhalsi. Meillä oli jo perinteiseksikin muodostunut matka keväiseen Tukholmaan perheen kanssa risteillen. Siljan Club one joululahjakuponki oli vielä käyttämättä ja kevätlomalla, matka Tukholmaan, oli juuri sellainen pieni irtautuminen, mitä tässä on jo kaipailtukin. Varasin meille kahdet hytit, jotta matka menee jouhevammin. Onhan neljän hengen hytti jo aika pieni neljälle aikuiselle ja ei se lopulta niin paljoa maksanut, vaikka toinen hytti olikin de lux, sillä siihenhän kuuluu myös aamiaisetkin. Pieni vinkki siis perheille, jossa on hiukan isompia lapsia, että säilyy kivasti…
-
Utuinen kidmohairneule ja uusia vartalotuotteita tuoksujen kera
Utuinen kidmohairneule ja uusia vartalotuotteita tuoksujen kera On tullut aika herkutella keväällä ja utuisilla ja pehmoisilla mohairneuleilla. Kidmohair on ihanan utunen lanka, jolla saa neuleen näyttämään hattaralta ja poutapilveltä tai no tässä tapauksessa hieman nudebeigeltä pilveltä. Lisäksi tämä ei kutita. Löysin tämän neuleen laatikostani ja mietin, että hetkinen, ihan ollaan muodissa värin suhteen vielä ainakin. Mallikin on klassinen, joten päälle vain ja menoksi. On hyvä tosiaan välillä siivota niitä kaappeja ja nyt kun tuo tyttären muutto lähestyy, niin näköjään kaikkea kivaa löytyy. Kuvio on tässä suhteellisen helppo ja nopea neuloa, joten ei vaadi kummoisia ja malliltaan suora, hieman kainalon kohdalla lisätään silmukoita hihoja varten ja olkapään kavennus tehdään suorana. Olen tämän…
-
Pääsiäiskoristelua esille ja muutama vinkki koristeluun
Pääsiäiskoristelua esille ja muutama vinkki koristeluun Aamusella tuli fiilis, että nyt pakko saada jotakin pääsiäiskoristelua esille, sillä vaikka noita pääsiäismunia tässä teinkin, niin vielä ne pyöri työhuoneen pöydällä odottelemassa. Jotenkin olin niin uuvuksissa, kun eilen pääsin töistä, että en oikein jaksanut uhrata ajatustakaan siivouksille saati kodin koristelulle. Leffassa kävimme kuitenkin tyttäjen kanssa, sillä se oli sovittu etukäteen. Olikin oikein nuorisoleffa, tämä Every day ja juuri sopiva äiti-tytär iltaan. Ennen tanssituntia kävin etsimässä pajunkissoja ja yllätyin, kuinka heikosti niitä löysin ja kuinka myöhässä kevät oikein onkaan. Toisaalta pääsiäinen on tänä vuonna jo aikaisemmin, joten siinä varmaankin selitys. Löytyihän sieltä jokunen oksa ja kovin paljoa en niitä halunnut edes pusikoista riipiä, kun…
-
Ettei nyt vaan sattuis mittään
Munankuoret ovat herkkiä rikkoutumaan, mikäli niistä haluaa askarrella, joten varovainen pitää olla, ettei vaan sattuis mittään. Muistan ajan, jolloin posket pullollaan puhallettiin munansisuksia ulos, kunhan ensin olimme saaneet pistellyksi reiät molempiin päihin kananmunaa. Kyllä siinä muutaman kananmunan puhallettuaan tiesi töitä tehneensä ja voi sitä onnetonta, joka munan rikkoi maalatessaan. No, joutui puhaltamaan siis uuden. Nykyisin löytyy muovisia munia ja sellaisia mattaisia, joita voi maalata tai niihin liimata koristeita pääsiäisen kunniaksi. Näyttävät mattaisena enemmän oikeilta munilta. Ostin nämä munat, tussin ja höyhenet Sinellistä Vuosia sitten askartelin ja maalasin tämmöisiä munia klik ja klik. Nyt vaihteeksi muovimunien koristelua tusseilla. Tämä on terapeuttista touhua ja mieli vaeltaa, kun käyt näitä munia pipertämään. Tässä ei…
-
Suurten muutosten kevät
Suurten muutosten kevät Elämän muutokset tulevat yllättäin ja aina emme ole niihin niin hyvin valmistautuneet, vaikka ehkä olisi pitänyt. Sunnuntaina oli mahtavan kirkas keväinen ulkoilupäivä, vaikka tuulikin melko navakasti. Lähdimme mieheni kanssa pitkälle kävelylenkille ja samalla minä yritin harjoitella uuden kamerani, Olumpus E-M 10 Mark III, käyttöä. Uuden opettelu, muutokset kuvaamisessa ja kameran erilainen ohjelmisto, eivät ole se helpoin juttu sisäistää, kun on tottunut toisenlaiseen kalustoon. Aurinko, lumi ja tuuli eivät ihan olleet parhaita yhdistelmiä tälle kuvauskeikalle, sillä yksikään heinä tai oksa ei suostunut rauhoittumaan, kun minä niitä yritin saada tarkennetuksi kameraan. No, tässä ollaan siis kurssille menossa, joten ehkä sieltä löytyy sitten jotakin jippoja. Innokkaana olen kyllä oppimaan…
-
Tekoturkisreppu ommeltu ja Chanel Gabrielle
Jälleen kerran tekoturkiksesta ompelus, siis niistä palasista, jotka jäivät nurkkiin pyörimään tämän turkin jämistä, klik. Nyt tuli tyttäreltä pyyntö pikkurepusta, missä voisi kuljettaa muutamaa tavaraa ja ”turkiksesta vain saisi niin söpön”. No kyllähän tähän kannatti tarttua, sillä jämäpalasia kyllä riitti, mutta osa paloista piti kyllä ommella yhteen, jotta sain riittävän kokoiset palat reppuun ja repun ommeltua. Vinkkejä repun ompelemiseen Tarvitset reppuun: pala turkista tai turkispaloja, joita pystyy hyvin yhdistelemään, sillä pitkäkarvaisena, saumat eivät erotu vetoketju 2 kpl kapeita l-kokoisia vöitä, h&m liikkeestä 4.95 e kpl vahvaa kangasta kantohihnaan tai tekonahkaa, kuten minulla tässä repussa solkia tai paksua narua olkaimien kiinnittämiseen vuorikangasta Suunnittele reppu ja piirrä kaavat. Minulla on tässä…
-
Pieni pitsinen perjantai-tuunaus
Pieni pitsinen perjantai-tuunaus Koska elämässä tulee eteen muutoksia ja mikään ei pysy ennallaan, meidänkään perheessä, niin muutokset pitää vain hyväksyä, sillä muutoksen aika on hyväksi. Palaan tähän vielä myöhemmin, mutta nyt on aika esitellä pieni tuunaus, joka liittyy toki tuohon muutoksen aikaan. Tyttären pitsimekosta ei paljoa jäänyt jäljelle edellisen tuunauksen jäljiltä. Postaus löytyy täältä klik. Pitsimekosta siis tuli hauska keeppi minulle ja päätin, etten sitä loppuakaan voi pois heittää, joten tuunasin siitä pitsisen patalapun todella pienellä vaivalla ja iloisena taas kierrättämisen mahdollisuudesta. Pitsisen patalapun ohje pitsimekosta säästin suorakaiteen muotoisen kappaleen, joka sitten taitellaan nelinkertaiseksi ompeluvaiheessa leikkasin pitsin sisälle myös vanua ja palan pellavakangasta ompelin tiheän siksak ompeleen ympäri…
-
Korallinsävyiset ruusut ja kynnet
Korallinsävyiset ruusut ja kynnet Minä rakastan rehevän punaisia ja koralliin sävyyn hehkuvia ruusuja, vaatteita, huulipunia ja kynsilakkoja. Kengät ja laukut eivät ehkä niin kolahda, sillä silloin niiden tulisi olla sitä oikeaa punaista, sellaista kirkasta ja aavistuksen tummaa. Tyttären poikaystävä kantaa jatkuvasti hänelle kukkapuskia ja varsinkin näitä ruusuja. Minä keräilen sitten niiden kuihtuneita kukintoja ja koetan keksiä, miten niitä voisi hetken vielä hyödyntää. Keksin sitten napata niistä nämä kukinnot ja asettelin ne minikokoiseen aaltomaljaan. Tästä tulikin yllättävän hauska pieni ruusuinen somistus ja kun tähän vähän supsauttaa parfyymiä, niin tästä saa ihanan tuoksuvan kukkasomisteen vaikka eteiseen lipaston pöydälle tai vessaan, minne tämän nyt sitten kiikutin. Isadoran ihana koralli-oranssi kynsilakka Rose Atelier 579…
-
Talvi-ihon pelastaja, Acadèmie ihonhoitosarja, auttaa ihoa myös kevään haasteissa
Eilen minusta tuntui ensimmäisen kerran kunnolla keväältä, kun pehmeä, kostea lumi narskui kenkien alla, no sitten räntää kyllä tietysti vihmoi välissä, mutta sitähän se kevät on. Kotiin kulkiessani erotin ihanasti talitintin livertelyn. Kevät on siis täällä, mutta haluan silti roikkua sen verran talvessa, että pääsen kertomaan, kuinka selvisin herkistyneen ihoni kanssa ja kuinka se kesti talven tuiverrukset ja pakkaset. Apuna oli Acadèmie ihonhoitosarja. Sain nimittäin mahdollisuuden testata kokonaista Acadèmie ihonhoitosarjaa, josta olenkin joskus Livboxia vielä tilatessani, saanut vähän maistiaisia. Acadèmie Scientifique de Beautè on yhdistänyt jo 125 vuoden ajan tieteen ja ihonhoidon tuloksia tuovalla tavalla. Olen ällistynyt siitä, miten oma ihoni reagoi aluksi ja innoissani siitä, mikä oli…
-
Vinkki, miten tuunaat pitsimekkoa uuteen tehtävään
Kun tulee paljon neulottua ja virkattua, niin helposti saattaa myös kyllästyä tekemiinsä neuleisiin ja mielii niille jotakin uutta tehtävää, jos niitä ei vielä raaski pois heittää. Virkkasin varmaankin kuusi tai jopa seitsemän vuotta sitten tyttärelle pitsimekon, joka ei ilmeisesti koskaan oikein ollutkaan hänelle mieluinen. Emme löytäneet yhteistä säveltä tai visiomme ei vain kohdannut. Sattuuhan näitä. Harmitti, kun tuo pitsimekko seikkaili toimeettomana milloin kenenkin vaatekaapissa ja ärsytti, koska en ollut onnistunut tyttärelle pitsimekkoa virkkaamaan sellaiseksi, kuin hän olisi toivonut. Mietin, että vetelisinkö sen langoiksi ja tekisin muuta, mutta lanka, ohutta merinoa, oli niin takertuvaa lajia, joten päädyin vain tuunaamaan sitä. Ehkäpä sitä silloin tulisi käytettyä, joten ei…
-
Maybellinen keväiset uutuudet viettelevät
Maybellinen keväiset uutuudet viettelevät Kevät koittaa ja sen huomaa juuri näistä ihanista keväisistä pr-tapahtumista. Maybelline kutsuilla oli eilen ihanasti pinkki värisävy ja kookos teemana tarjoiluissa, somistuksissa, valaistuksessa ja tietysti itse Maybelline kosmetiikkatuotteissa. Saimme nauttia pienestä tanssiesityksestäkin illan aikana. Lady`s in pink eli Minäkö keski-ikäinen, Souliina, Pinkit korkokengät ja minä, tapasimme tämän ihanasti järjestetyn tapahtuman parissa ja ennätimme päästä yhteiseen kuvaankin pinkkeine takkeinemme. Ihastelimme somistusta ja tilaisuuden mukavaa rentoa tunnelmaa, jossa meidät aikuisetkin naiset ja ihan kaikki vieraat, huomioitiin kivasti ja L`orealin henkilökunnalla näytti riittävän jokaiselle vieraalle pieni jutusteluhetki ja aikaa. Täydet pisteet siitä heille, vaikka varmasti riitti touhua. Tilaisuuden pääosissa oli tämä Maybellinen Total Temptation, eli viettelevä mascara. Uutuus, joka antaa ripsille tuuheutta…
-
Pikkusohvan pelastus
Pikkusohvan pelastus Pikkuinen sohva oli kokenut monenlaista ja vuosiakin oli mittarissa jokunen. Se oli jo pikapikaa joutumassa roskalavalle, kun minua huhuiltiin apuun. Olisiko tästä vielä sohvaksi, voisiko sen pelastaa, sillä se oli kovin mieluinen ja kovasti tykätty ja käytetty? Toki halusin pikkusohvan pelastaa, mikäli se vielä kestäisi käytössä. En kyllä osannut sanoa sen puuosista mitään, että kuinka se jakselee, noin muuten, mutta lupasin auttaa ja ottaa projektiksi sen päällystämisen. Eurokankaassa meni tovi, sillä vaikka asiakas toivoi tähän kirkkaita sinertäviä sävyjä, ei sellaisia tasokkaita ja kestäviä kankaita pienellä budjetilla niin vain osteltu. Raha ratkaisi jälleen. Löysin kuitenkin heti aluksi tämän Designers Guild-tyylisen kankaan ja se heti miellytti minun silmääni. Arvelin myös…
-
Hauraille hiuksille ja kuivalle päänahalle rauhoittavaa kasvien voimaa
Hauraille hiuksille ja kuivalle päänahalle rauhoittavaa kasvien voimaa Kun talvi ja pakkaset, joilla tunnun nyt aloittavan kaikki postaukseni, mutta aiheesta kirjoitan, riepottelee ihoa, ne kuivuvat ja kutisevat. Tuntuu, että jatkuvasti on jano ja siihen lisäksi vielä hiukan vetämätön olo, jos ei pääse tai tarkene lähteä ulos. Näihin löytyy jollakin tavalla helpotusta kosteuttavista tuotteista ja nesteytyksestä. Entäpä, jos päänahka alkaa oireilla? Minä nimittäin kärsin parisen viikkoa sitten aivan hillittömästä kutinasta päänahassa. Tuntui ja pelkäsin, että minulla on vähintäänkin täitä tai jotakin elävää päässä, sillä niin vimmatusti se kutitti. Jatkuvasti raavin päätäni ja tarkistutin perheenjäsenillä, että onko kaikki kunnossa ja minulle vakuuteltiin, ettei siellä mitään ötökötä ole, vaan päänahka on todella kuivan…