Käsityöt

Pörröinen turkki ommeltu, kyllä täällä tarkenee

 

 

Pakkaset ovat paukkuneet ja on vaikeaa löytää lämmintä ja kaunista ylle. Minä luulin, että kevät tuli, mutta löysinkin itseni ompelemasta pitkäkarvaisesta ja pörröisestä turkiskankaasta tyttärelle turkkia, jotta hän tarkenee. 

Tämän pörröisen turkin omistaja on onnellinen, sillä ompelemani tekoturkis on todella lämmin. Yli kahdenkymmenen asteen pakkasella oli ollut kuulemma melkein kuuma, joten äiti on saanut tyttärelleen onnistuneen talvitakin, joten kyllä tällä nyt tarkenee, jos vielä pakkanen jaksaa puhista. 

Tyttären toive oli aluksi sävyltään tuo nuderoosa, jollaisen ompelin pikkusiskolle ensimmäisenä turkkina. Ei ollut toivoakaan löytää enää tässä vaiheessa kevättä turkista tuossa sävyssä, tai jos sävy löytyi, niin turkis ei ollut tarpeeksi laadukasta. 

Tytär sitten mieltyi tähän pitkäkarvaiseen tekokarvaan ja se kyllä väriltään hänelle sopiikin hienosti. Turkista oli kyllä aivan liian vähän ja myyjän kanssa siinä pohdimme menekkiä, mutta päätimme kuitenkin ottaa riskin. Ajattelin vaikka tehdä hihat paloista, jos olisi tarpeen. Turkiksessa ei onneksi näy nuo saumat, mutta siitä huolimatta, hiukan jännityksellä kuitenkin asettelin kaavoja turkiksen päälle. 

Päädyimme kuitenkin kaventamaan hihoja ja näin sain turkiksen riittämään. Sisään laitoin hieman paksumpaa vuorisatiinia ja se antaa kivasti hiukan glamouria turkille. Taas manasin tuota turkiksen pöllyämistä, kun sitä leikkasin. Ei näitä ihan joka päivä kotona haluaisi pöllyyttää, joten olisikohan ne nyt tässä. Tämä on jo kolmas turkki, oma lumenvalkoinen turkki, tuli tehtyä aiemmin, joten sarjatuotantoa tämä kohta on. Kyllä täällä tarkenee!

Kuvaustaustana on aina yhtä ihanan Tuomarinkylän kartanon rakennukset, tai no niiden ovet ja kauniit pastellisävyt seinissä. Kiireisen aikataulun vuoksi, sain pidettyä itseni pois By Pia`s Outlet myynnistä ja Country Whiten sisustusmyymälästä, mutta tiukkaa se teki. Ne kun sijaitsevat tuossa pihapiirissä. 

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *