Eilen minusta tuntui ensimmäisen kerran kunnolla keväältä, kun pehmeä, kostea lumi narskui kenkien alla, no sitten räntää kyllä tietysti vihmoi välissä, mutta sitähän se kevät on. Kotiin kulkiessani erotin ihanasti talitintin livertelyn. Kevät on siis täällä, mutta haluan silti roikkua sen verran talvessa, että pääsen kertomaan, kuinka selvisin herkistyneen ihoni kanssa ja kuinka se kesti talven tuiverrukset ja pakkaset. Apuna oli Acadèmie ihonhoitosarja.
Sain nimittäin mahdollisuuden testata kokonaista Acadèmie ihonhoitosarjaa, josta olenkin joskus Livboxia vielä tilatessani, saanut vähän maistiaisia. Acadèmie Scientifique de Beautè on yhdistänyt jo 125 vuoden ajan tieteen ja ihonhoidon tuloksia tuovalla tavalla. Olen ällistynyt siitä, miten oma ihoni reagoi aluksi ja innoissani siitä, mikä oli lopputulos.
LÄHTÖTILANNE
Helmikuun alussa valitin Acadèmie sarjan maahantuojalle omasta ihostani, kunka se on ärsyyntynyt ja herkistynyt. Hän lupasi etsiä minulle sopivat tuotteet ja laittoi minulle vielä joukon lisäkysymyksiä ihooni liittyen vastattavaksi.
- onko iho enemmän kuiva (tai pintakuiva) vai sekaiho tai rasvaisuuteen taipuva
- reagoiko ihosi esimerkiksi lämpötiloihin, hankaamiseen, ruoka-aineisiin
- onko sinulla kosmetiikka-allergioita
- mikä on suurin huolenaiheesi ihosi suhteen
- millaisista koostumuksista voiteiden suhteen pidät eniten, emulsio, geeli, voidemainen
KASVOJEN PUHDISTUSTUOTTEET
KASVOVESI
KOSTEUTTAVA VOIDE JA NAAMIO
Olin silti rauhallisin mielin, sillä näin on käynyt ennenkin. Lisäsin kasvovoiteen, joka on kehitelty aikuiselle iholle, Crème Èclipsan, päivittäiseen käyttööni, aamuin ja illoin. Kun ikää on jo jonkin verran, niin aurinko on päässyt tekemään tuhojaan, kasvolihasten toistuvat jännittymiset ovat saaneet aikaan ryppyjä ja iho on veltostunut. Silloin tämä ihastuttavan kevyt ja hurmaavan tuoksuinen voide on paikallaan. Imeytyy hyvin ja toimii loistavasti myös meikin alusvoiteena. Tuoksuu jumalaisen hyvälle ja tekee ihosta pehmoisen.
Masque Apaisant on viilentävä ja pehmittävä voidenaamio, jollaista toivoin juuri saunasuojaksi tai saunan jälkeen. Tämän annetaan vaikuttaa 10-20 minuuttia ja sitten se pestään pois. Ensimmäisellä kerralla laitoinkin sitä kasvoilleni saunaan mennessäni, mutta siellä se ei toiminut. Tämä oli ensimmäinen kerta, joten iho ällistytti minut punoituksella, jota kesti jonkin aikaa. Hiukan säikähdin, että mitä nyt, mutta ilmeisesti sauna oli liian kuuma.
Aamulla iholleni oli taas ilmestynyt lisää noita punaisia näppyjä, jotka sitten kyllä päivän mittaan rauhoittuvat. En kuitenkaan antanut periksi ja kokeilin muutamien päivien päästä naamiota uudestaan ja nyt se viilensi ja rauhoitti ihoani ja huomasin, kuinka seuraavana aamuna iho oli tasaisen värinen ja näppysiäkään ei enää kovin huomannut. Eli ensijärkytyksen jälkeen ihoni ja naamio olivat kavereita, nykyisin rakastan tätä rauhoittavaa naamiota.
AMBULLIBAARI
Uskaltauduin viimein kokeilemaan Ampullibaarista, minun iholleni suunnattuja tehotuotteita. Näissä ampulleissa ei ole tuoksua ja ne auttavat ihoa tasapainoittaen, kosteuttaen ja vahvistaen. Näitä ampulleja minulle oli valittu kolme ja ne kestivät kukin viikon verran, kun ampullista taputteli muutamia tippoja kahdesti päivässä puhtaalle iholle, ennen muita tuotteita.
Aluksi olin hieman ihmeissäni, että miten tuon lasiampullin saa auki ja kuinka se säilyy. Mutta minulle vastattiin, että hyvin se sen viikon säilyy ja se avataan niin, että kasvopaperin sisällä napsautetaan taittaen ampullin kaula katki. Näin tein ja onnistuin.
Yksi ampulleista oli vahvistava couperosa-ampulli, joka vastusti punakkuutta. Rougers diffuses oli punertavaa, vesimäistä nestettä, joka imeytyi hyvin ihoon. En kuitenkaan erityisemmin huomannut tämän tehoa, ainakaan heti.
Toinen olikin jo tehokkaamman tuntuinen ampulli, sillä se oli omega 3-6-9, ravitseva ampulli. Todella öljymäisen tuntoinen, mutta voi, miten ihoni nautti tästä tuotteesta. Iho kirkastui ja virkistyi huomattavasti ja tällä muuten punaisuuskin rauhoittui. Mahtava tuote, jota olisin mielelläni käyttänyt pitempään, mutta se ei ole tässä tarkoituksena.
Kolmas olikin sitten jo silottava aikuisen iholle tarkoitettu ampulli Cellules Integrales. Tämä oli kyllä mahtava jatkumo tälle ampullibaarin setille, sillä ne punaiset näpyt lopulta katosivat kasvoiltani ja iho näyttä nyt tasapainoisemmalta, kuin aikoihin.
Ihan mahtava setti ja vaikka tuntui, ettei tuo ensimmäinen Rouges Diffuses olisi mitenkään vaikuttanut, niin juuri tämä kolmen viikon erilaiset ampullikuurit varmasti tukivat toinen toistaan ja vahvistivat näin ihoani. Olen todella tyytyväinen ja ihanaa on, ettei posket kuumota tai tunnu kipeältä, ulkoilunkaan jälkeen.
KANGASNAAMIO KOSTEUTTAJAKSI
Loppuun vielä kasvoille laitettava superkosteuttava Hyaluronic kangasnaamio, jonka testasin juuri nyt viikonlopulla, saunan jälkeen. Todella riittoisa tuote, sillä vaikutusajan jälkeen, joka oli 15 minuuttia, kangasnaamio otetaan pois kasvoilta ja ihon pinnalle jäänyt naamio hierotaan kasvojen ihoon. Sen jälkeen pyyhin koko vartalon iholle tuosta kangasnaamiosta loput naamiot, joten mahtoi vartalon iho olla ihmeissään, näin kosteuttavasta ja hienosta hoidosta. Kasvojen iho näytti upealta vielä aamulla ja ihan harmitti, ettei ollut mitään kummempaa menoa tiedossa. Eli oli hyvä ja superkosteuttava silloin tällöin käytettäväksi ja halusin sillä tavallaan viimeistellä tuon ampullikuurin.
MITEN IHO VOI NYT?
Talven pahimmat kylmyydet, ainakin pitkäjaksoiset kylmät kaudet, ovat varmaankin takanapäin, toivon ja ihoni selvisi siitä hyvin. Nyt alkaakin se seuraava hankala vaihe, kun siitepöly ja katupölyt alkavat pölistä. Silloin juuri herkistynyt ja couperoottinen iho joutuu koville ja usein juuri tuo rosacea puhkeaa. Mutta nyt ihoni on ainakin saanut tehokasta huolenpitoa ja valmentautumista myös tähän kevään haasteeseen. Joten eiköhän me pärjätä, kun näillä tuotteilla mennään kevättä päin.
No Comments
Jonna H.
Académiella on aivan ihania tuotteita, juuri nuo erilaiset ampullit ovat suosikkejani, lisäksi sarjalta löytyy ehkä yksi parhaista misellivesistä ja loistava glykolihappokuorinta. 🙂
Anonyymi
Hieno postaus!
Mysterious M
Tämä oli kyllä upea sarja ja mikä tuoksumaailma:) Vaikka tuoksut olivat silti maltillisia:) Oi, tuo kuorinta kiehtoisi, vaan olisikohan liian tujua mulle?:) En muuten koko aikana kuorinut ihoa, ettei se ärsyynny siitä ja ei kyllä ollut tarvettakaan!
Mysterious M
Hei, kiva kun tykkäsit:)
Ninni
Aivan ihana tuotesarja, josta jokainen löytää varmasti jotain omalle iholleen sopivaa. Tykkään Académien voiteista, Crème Èclipsa on loistava :). Voisin jäädä juuri tämän sarjan pariin koko loppuelämäkseni 😀
Mysterious M
Tämä yllätti minutkin täysin ja olen niin tyytyväinen:) Jonna tuossa vinkkasi michellivedestä sekä kuorinnasta. Ne pitää kyllä ensin testata:)