Suurten muutosten kevät
Elämän muutokset tulevat yllättäin ja aina emme ole niihin niin hyvin valmistautuneet, vaikka ehkä olisi pitänyt.
Sunnuntaina oli mahtavan kirkas keväinen ulkoilupäivä, vaikka tuulikin melko navakasti. Lähdimme mieheni kanssa pitkälle kävelylenkille ja samalla minä yritin harjoitella uuden kamerani, Olumpus E-M 10 Mark III, käyttöä. Uuden opettelu, muutokset kuvaamisessa ja kameran erilainen ohjelmisto, eivät ole se helpoin juttu sisäistää, kun on tottunut toisenlaiseen kalustoon. Aurinko, lumi ja tuuli eivät ihan olleet parhaita yhdistelmiä tälle kuvauskeikalle, sillä yksikään heinä tai oksa ei suostunut rauhoittumaan, kun minä niitä yritin saada tarkennetuksi kameraan. No, tässä ollaan siis kurssille menossa, joten ehkä sieltä löytyy sitten jotakin jippoja. Innokkaana olen kyllä oppimaan ja kysymyksiä kyllä on jo jokunen muistilehtiössä odottamassa vastauksia.
Meillä nämä kävelylenkit ovat osaltaan liikunnallista hyötyliikuntaa, vaikka emme nyt kovin reippasta vauhtia edenneetkään, minun pysähdellessä kuvaamaan. Mieheni on ymmärtäväinen näiden kuvaamisten suhteen ja jaksaa odotella. Lähinnä nämä kävelyretket ovat myös parisuhdeaikaa ja ajatusten vaihtamista, ilman että mikään vempain, kännykkä tai televisio katkaisee jutustelua. Niin, no ainoastaan minun kuvaamiseni, mutta sitä ei nyt lasketa.
Meidän perheeseen on tulossa suuria muutoksia ja olemme mieheni kanssa tässä asiaa yrittäneet sulatella ja työstää. Nimittäin esikoinen ilmoitti viikko, pari sitten, että hänelle on tarjottu vuokra-asuntoa, jota katsomaan, hän pyysi meitä mukaansa. Olihan tässä sulattelemista, vaikka asia ei täysin pommina tipahtanutkaan, sillä kaikki hänen kaveripiirissään olevat ovat jo muuttaneet omilleen tai puuhasivat muuttoa.
Vaikka en koe olevani mikään kanaemo, niin kyllä se hiukan sydänalassa jysähti. Eikä! Ei vielä! Ei me vanhempina olla vielä tähän valmiita! Miksei meiltä kysytty? Olenko vain itsekäs, kun haluan pitää lapseni vielä kotosalla? Mitä tapahtui sille lausahdukselle, että sitten kun minä olen aikuinen, ostan talon tuosta seinänaapurista ja asun sitten siinä!
No, lupasin kuitenkin lähteä asuntoa katsastamaan ja haistelemaan sisäilmaa ja kurkkimaan muutenkin ympäristöä. Homeelle altistuneena, entisessä työpaikassani, olen jo aikamoinen homekoira ja rinnasta alkaa heti ahdistamaan, kun menen asuntoon, missä sisäilma ei ole kunnossa.
Kun olin mieleltäni rauhoittunut, ymmärsin kyllä tyttäreni ajatuksia, että on jo aika kokeilla omia siipiä ja kuinka ne kantavat. Kun aikuisia ihmisiä asuu samassa taloudessa useampi, niin väistämättä tulee halu päästä omilleen ja näinhän se on tarkoitettukin. Kyllähän me kaikki olemme sieltä omasta lapsuuden ajan kodista lähdetty, opiskelemaan tai töihin, vieraaseen kaupunkiin tai vaikka ihan samaan kaupunkiin, siihen lähelle.
Tässä voi olla ylpeänä siitä, että nuori osaa ajatella itsenäisesti ja etsiä asuntoa ja näyttää, että kyllä minä pärjään ja osaan hoitaa omat asiani.
Asunto, joka oli yksityisen tarjoama, vaikutti ihan hyvältä pieneltä yksiöltä, jossa oli tehty kylpyhuoneremontti ja keittiö uusittu vuosi pari sitten. Omistusasunto sijaitsee kivalla ja rauhallisella alueella, hyvien kulkuyhteyksien päässä. Asunnolta pääsee meille kotiin, kouluun ja töihin suhteellisen hyvin, joten alueen tytär oli kartoittanut hyvin ja huomioinut sen, ettei turhaa aikaa kulu matkustamiseen paikasta toiseen.
Minä kyllä haistoin omasta mielestä jotakin siellä asunnossa, liekö sitten kuvittelin, kun olin vielä kahden vaiheilla, peukuttaako asialle vai ei. Saattaahan olla, että tuo haju olikin nykyisen asukkaan ja hälvenee, kun hän muuttaa. Toivon, että asia näin on.
Minä tenttasin asunnon omistajalta yhtä, jos toista ja huomasin vasta jälkeenpäin, että olin, kuin olisin asuntoa ollut ostamassa, enkä vuokraamassa. Niin ja enhän minä sitä itse siis edes vuokraa ja vuokranantajahan se kuitenkin tekee valinnan vuokralaisestaan. Mutta tyttäreni teki varmasti omalla käytöksellään vaikutuksen, sillä hänelle asunto vuokrattiin, kysymyksistäni huolimatta.
Olen nyt asian kanssa sinut, miehelläni kestää vielä hetki. Isillä aina taitaa tyttärien kanssa olla näin. Olisi tietysti ollut järkevää opiskella ja asua huoletonta elämää kotona, mutta nyt on mahdollisuus kuitenkin päästä omilleen, joten häntä on siinä autettava ja kannustettava. Pääseehän sitä aina takaisin kotiin, jos jotakin todellisia ongelmia ilmenee.
Pohjapiirustusta on tutkittu tarkkaan ja hän onkin hankkinut jo joitakin huonekaluja vuoden aikana itselleen, joten muutama hankinta vielä ja hyvin hän pääsee alkuun. Sohvan kävimme jo ostamassa ja kannatti ostaa se heti, sillä seuraavana päivänä sama sohva oli puolet kalliimpi.
Kun vanhempi tytär muuttaa, haluaa nuorempi tytär myös muuttaa, mutta hänelle kelpaa onneksi vielä tuo vanhemman tyttären huone. Mies saa myös itselleen oman sopin, joten mancave it is. Taitaa tulla pieniä sisustusjuttuja taas meillä, mutta nyt luulen, että mies tuskin haluaa minulta vinkkejä ja hyvä niin.
Kun katson tätä kuvaa, jossa kaksi hahmoa kulkee joen jäällä, mietin, että olemmeko me siinä muutaman vuoden päästä, kun viimeinenkin lähtee pesästä lentoon. Ehkäpä, mutta nyt taitaakin olla hyvä aika alkaa suunnittelemaan omaakin tulevaisuutta. Kun talo hiljenee, tarvimmeko me kahdestaan enää niin paljoa tilaa? Onko siinä mieltä, vaikka tänne muuttaessani kuvittelin kiipeäväni näitä rappuja ylös ja alas ja asuvani täällä niin kauan, kun jalat kestää. Tämä on hyvä koti ja täällä me asumme niin kauan, kuin pystymme.
Mutta niin se elämä vain menee, eikä aina suunnitelmien mukaan ja aika usein ne suunnitelmat muuttuvat, koska mekin muutumme. Hyvä niin, sillä olisi tylsää, jos kaikki menisikin, kuten on suunniteltu jo vuosia sitten.
Tai sitten meneekin niin, että minä köpötän täällä vielä hamaan loppuun asti ja hoitelen niitä lapsenlapsiakin täällä. Kuka tietää, miten tässä käy. Mutta kaipa sitä saa hiukan olla melankolinen tämän asian äärellä!?
Onko tällaiset muutokset teille tuttuja? Kirpaisiko kovasti, vai menikö se ihan rennosti turhia surematta? Mitä antaisit vinkiksi, kun itse olit samassa tilanteessa?
No Comments
Outi Krimou/Outi's life
Teillä on nyt sama edessä, minkä minä kävin läpi alkukuusta. Tsemppiä sinne ❤️
Sari Pylsy Saaranlautasella
Kyllä mä ymmärrän täysin sinua Minna. Oma tytär lähti myös omaan asuntoon ja vieraalle paikkakunnalle oppiskelemaan, heti kirjoituksien jälkeisenä syksynä. Ehkä minua vähän tyynnytti se, kun kuitenkin tyttökaveri muutti samaan kolmioon. no alkuun soiteltiin ihan joka ilta, näin taisi mennä puoli vuotta ja onneksi sain hänet melko usein viikonlopuksi kotiin. Kun aikaa kului ja muutama vuosikin vierähti, olin jo täysin sinut asian kanssa. Elämää kulkee menojaan ja mikä minusta oli kiva huomata, meistä tuli mieheni kanssa jotenkin läheisemmät, jutellaan ja jaetaan mielipiteitä paljon enemmän tuon muutoksen myötä. Kaikke hyvää tyttärellesi aikuistumisen tiellä sekä tietty teille, jotka varmasti ikävöitte häntä.
Maria Strong
Kauniita kuvia! Meillä on vielä aika pitkä aika, ennen kuin esikoinenkaan lentää ulos pesästä, mutta voin kuvitella, että se kirpaisee. Toisaalta kun joskus satumme olemaan illan kaksitaan mieheni kanssa, niin tulee valtavan suurena muisto siitä kun oltiin vain me kaksi. Meillä oli mukavaa kaksistaan ja on edelleenkin.
Tiia K
Ihana M ja voin kuvitella miten haikeaa on <3 Ihan jo pelottaakin ajatus. Meillä mies on suhtaunut hyvin tervehenkisesti lasten muuttoihin ja luulen, että siihen on vaikuttanut ns. uusperhekuviot, eli on tottunut siihen, että lapset eivät aina ole olleet koko ajan siinä.
Zemppiä teille niin paljon <3
Satu Kukkaiselämää
Auts. Kova paikka. Meillä se luultavasti iskee aikanaan tuplana, kun on kaksoset… Niisk.
Tuija
Kolme kertaa lähdön hetki on karaissut. Esikoisen muutto oli haikein, mutta ajan myötä olen oppinut nauttimaan rauhasta ja vapaudesta. Ruokakauppaankaan ei tarvitse mennä niin usein kuin nuorten ollessa kotosalla. Listaa hyviä puolia niin huomaat, miten niitä kertyykin enemmän kuin huonoja. Aikuistuneille lapsilleen on ihana mennä vierailemaan ja voi, kuinka oma avara koti tuntuu luksukselta yksiökyläilyn jälkeen. Pihasaunan löylyt voittavat kliinisen kaupunkiversion mennen tullen. Kiitollinen olen siitä, ettäjaan mukavan arjen lasteni isän kanssa. Molemmilla omaa tilaa ja yhteistä tekemistä! Aurinkoista kevättä! Tuija
Belladonna
Lasten – varsinkin ensimmäisen – muutto aina haikeaa. Kaikkea hyvää niin teille kuin tyttärellekin matkalla aikuisuuteen.
Mysterious M
No kuule, mä silloin katsoin sun juttuja ja ajattelin, että voi, en voisi kuvitella tuota vielä meille ja oletpa reipas:) Eikä mennyt kuin viikko, niin tämä uutinen iski! Joo, aina pitäs olla valppaana, jottei liikaa järkyttyisi:)Kiitos tsempistä!
Mysterious M
Kiitos Sari, tämä on todella lohduttavaa kuulla:) <3 Näin se elämä menee ja hyvin varmasti meilläkin tästä irtautumisesta selvitään. Tytär hymyssä suin ja innokkaana ja me… no me vain yritämme kannustaa 🙂 Varmasti yhteinen aika onkin sitten miehen kanssa erilaista, kun olemme vain me, kuin silloin nuorena:)
Mysterious M
Kiitos Maria <3 Nauti sinä vielä näistä vuosista ja siitä ilosta, minkä lapset suo:) Kyllä se aika on meille miehen kanssa varmasti on kivaa aikaa, kun voidaan vain tehdä asioita kahden, vaikka onhan tuo nuorempi vielä tässä jokusen vuoden!:)
Mysterious M
Kyllä se haikeus iski, sitten kuitenkin vaikka yritin olla reipas!<3
Mutta tuo on varmasti uusioperheessä sellaista, mihin pystyy paremmin orientoitumaan, koska lapset ovat välillä sen toisen vanhemman luona, eikä aina kotona. Kyllä me tästä, sniif!:)
Mysterious M
Se kuule on ja varsinkin meille, kun ollaan aina oltu perhekeskeisiä, ehkä joskus liikaakin:)
Mun ystävän kaksosilla toinen lähti opiskelemaan ja muutti pois syksyllä toiselle paikkakunnalle ja toinen aikoo muuttaa kesällä, joten ei ne aina kaksosetkaan yhtäaikaa lähde. Mutta eiköhän tämä tästä:)
Mysterious M
Hyvät vinkit ja kiitos Tuija:) Näinhän se on ajateltava, että on tässä jotakin positiivistakin ja saa keskittyä myös itseensä ja kumppaniin eri tavalla:)
Mukavaa ja aurinkoista kevättä!
Mysterious M
Kiitos Bella! Kyllä se varmasti on juuri se ensimmäisen lähtö aina vaikeaa. Onneksi hän on majaillut ajoittain myös poikakaverin luona, joten siihenkin on jo totuttu:)
Kristiina / Kauniimpaa kuin koskaan
Tuttua on! mutta kuule minulla on molemmat kerran jo paluumuuttaneet kotiin ja sit taas omilleen????Kivaa viikkoa sinulle?
Mysterious M
No hah hah, tuo voipi olla odotettavissa:) Ihanaa loppuviikkoa sinulle myös!<3
maiju
Varmasti on aina kasvun paikka, kun lapsi muuttaa kotoaan. Muistan vieläkin noin 34-vuoden takaa äitini sanat kun olin muuttamassa omaan kotiin, että "en ole nukkunut viime yönä ollenkaan kun mietin, että muutat pois kotoa". Hyvin sitä sitten kuitenkin pärjättiin puolin ja toisin <3
Mysterious M
Niin, kun on aika, niin eihän sille mitään voi. Surullista nyt, mutta elämässä vaan pitää osata ajatella, että lapset ovat vain lainassa:)Tiedän, että tytär pärjää <3