Oletko koskaan ajatellut, että kipu lonkan alueella, selkäsärky ja hartioiden jumitus voivatkin johtua jalkaterien virheasennosta? Itselläni meni jokunen aika, ennenkuin tajusin, mistä oireet oikein johtuvat. Löytyykö tähän apua? Kyllä löytyy ja oikean jalkainhoitajan avulla ongelmiin löytyy varmasti ratkaisu.
Minulla on aina ollut matalat jalkapöydät ja kahden raskauden myötä se ongelma tietysti paheni. Olen lapsena juoksennellut metsissä ja pelloilla paljain jaloin ja nostanut kynää varpailla ja noussut varpaille ja kaikkea, mutta eipä se mitään vaikuttanut. Vuosien saatossa ja varsinkin kun ikää tuli, niin alkoi yllättäen lonkassa kipu, joka jomotteli välillä niin, että nukkuminen oli kyjellään mahdotonta.
Lääkärillä käynti auttoi asiaa ja hän kehotti teettäämään tukipohjalliset. Niitä pitäessäni oireet hävisivät, kunnes innostuin lenkkeilystä ja juoksin innoissani lähimetsissä ja sain aikaiseksi kantapiikin eli faskiitin, sillä ilmeisesti rasitus ja liian kovat tukipohjalliset edistivät asiaa.
Tällä kertaa lääkäri ei tähän osannut muuta apua antaa, kuin kortisonipiikin. Se auttoi päivän ja kipu palasi. Toinen kortisonipiikki tuli viikon jälkeen ja sama juttu. Kolmatta kortisonipiikkiä kun tarjottiin, en enää suostunut piikitettäväksi ja pyysin päästä fysioterapeutille.
Työterveyden kautta fysioterapeutille pääsinkin ja pätevän oloinen kaveri siellä tarkasteli seisoma-asentoani ja muutenkin liikkumista ja kyykkyyn menemistä ja totesi, ettei hän muuta tiedä, kuin että vika saattaa olla madaltuneissa jalkapöydissä ja hän suositteli minulle jalkainhoitajaa Anja Hokkasta, Kampin sähkötalosta, tosin, silloin Anja ei vielä siellä työskennellyt, vaan muutti sinne myöhemmin.
Jalkainhoitajalta apu virheasennon korjaamiseksi
Anja Hokkanen pisti minut kävelemään ja katsoi jalat ja tunnusteli kantapään ja totesi sen pieneksi, kuin lapsen kantapääksi. Hän teippasi kantapään, jolloin tuntui taivaalliselta, kun faskiitti ei sattunut enää niin kovin paljoa.
Hän teki minulle kunnolliset ja pehmeät tukipohjalliset, sillä nämä vanhat olivat olleet liian kovat ja eivät joustaneet lainkaan, joten siitä tuo kantapiikki tuli. Myös avokkaisiin tehtiin ylimääräiset tuet. Avokkaat tahtovat lipsahtaa jalasta, joten sinne ei kokonainen tukipohjallinen sovi. Tukipohjallisen puolikas ei tee kenkää ahtaaksi vaan istuvammaksi.
Korkokenkäkuuri
Minulle määrättiin lisäksi korkokenkäkuuri. Jalan asento korkokengässä ei päästä jalkaa niin helposti kääntymään väärään asentoon ja suositus on vähintään neljän sentin korko. Sisälläkin piti kävellä korkokengillä niin kauan, että tuo faskiitti paranisi. Mieshän tästä innostui ja tuumasi, että hei, tätä on toivottu, kun kipitin aamutakissa kotosalla korkokengissä. Sängystä ei edes aamulla saanut nousta ilman, ettei heti korkokengät sujahda jalkaan. Jalan paino on päkiällä korkokengillä käveltäessä, joten kantapää sai levätä. Lisäksi jalkoja piti pitää kylmähauteessa ja lopulta faskiitti parani, mutta pitkään se kesti.
Pitääkö tukipohjallisia pitää loppuelämän?
Nyt kymmenen vuotta on tästä kulunut ja lonkkaa alkoi taas alkutalvesta särkeä ja arvasin heti syyn. Myös vasemman puolen hartia oli koko ajan jumissa ja päätä särki tästä johtuen ja alkoi se säteillä jo selkäänkin. Pitkään nämä tukiohjalliset olivat minua auttaneet ja tukeneet, mutta nyt ne olivat menettäneet tehoaan. Uudet on teetettävä, sillä ilman näitä en voi kävellä ilman kipuja.
Tilasin taas Anjalle ajan, eikä tämä ole maksettu mainos, sillä Anja on todella pätevä työssään ja mielellään häntä suosittelen. Uudet pohjalliset ovat nyt tulossa, sillä vasen jalka on alkanut kääntymään sisäänpäin ja vääntää jalkaa ja lonkkavieltä väärään asentoon ja siitä se kipu johtui. Ensimmäisellä kerralla pelkäsin jo reumaa ja kaikkea mahdollista, mutta nyt ymmärsin, mistä kenkä kirjaimellisesti puristi. Ei ollut kengässä jalka oikeanlaisessa asennossa.
Voiko liian suuria avokkaita korjata sopiviksi?
Syksyllä ostamani ihanat mustat Wonders avokkaatkin, postaus täällä klik , olivatkin lopulta liian suuret ja tippuvat jalasta. Edellinen avokkaan koko oli liian pieni, juuri näiden ongelmajalkojen takia. Näihin saan myös sisälle muotoilua, jotta jalka ei liiku liian kärkeen ja sitten nouse kantapään kohdalta ylös. Onneksi nämä voi korjata, sillä olisi harmi ollut jättää nämä avokkaat käyttämättä.
Kannattaa ottaa jalkainhoitajaan yhteyttä, jos
- lonkkanivelet tuntuvat aroilta ja kivuliailta
- jalkapöytä on madaltunut raskauksien tai seisomatyön johdosta, myös ylipaino voi vaikuttaa
- käveleminen pitkiä matkoja rasittaa selkää ja selkä kipeytyy
- hartioiden ja niskojen jäykkyys ja särky
- päänsärky
- faskiittioireet
Pallohierontaa jalkapohjille
Tukipohjalliset käytössä
Kun jalkapohjaongelmat on hoidettu, niin tukipohjallisia voi sujautella kaikkiin mahdollisiin kenkiin, myös sandaaleihin, jos ne ovat puolikkaita tukipohjallisia. Kengistä kannattaa irrottaa se oma valmis pohjallinen, varsinkin, jos se on muotoiltu, kuten esimerkiksi lenkkikenkä, jottei tukea tule liikaa.
Tukipohjallisiin pitää totutella vähitellen, sillä muutos voi olla aika suuri siihen, mihin kroppa on tottunut ja nyt kun jalkojen asento oikaistaan, totuttautumiseen menee aikaa. En sitä uskonut, kun sain ensimmäiset pohjalliset ja sain sellaiset säryt niskaan ja selkään, etten voinut tajuta, mikä minuun iski.
Kenkien hoitaminen orgaanisilla voiteilla ja suihkeilla
Keväällä, lumien sulettua, tulee otettua kevyemmät nilkkurit ja saapikkaat esille ja niitähän on hyvä hoitaa kengille tarkoitetulla hoitoaineilla, joita on nykyisin myös orgaanisena tarjolla. Syksyllä, kun se lumi ja kylmä ilma yllättäen tuli, niin taisi jäädä kenkien hoito vähän hunnigolle ja hiukan säälittävän näköisiä kenkäpareja sieltä komerosta kaivelin esille.
Timberland saappaiden ja kenkien hoidosta olenkin tehnyt aiemmin postauksen ja sen voi lukea täältä klik, mutta nyt päätin kokeilla näitä Collanil orgaanisia kenkiensuoja-ja hoitotuotteita.
Mustat Timberland kengät olivat likaiset, joten harjasin niistä ensin enimmät pölyt ja kuratahrat pois kenkäharjalla ja sivelin pintaan Collonil Orcanic creamia. Tämä tuote sisältää macademianöljyä ja karnaubavahaa, jotka hoitavat nahkaa ja tekevät siitä notkean. Vegaaninen voide ei sisällä liuottimia, fluorivetyhartsia ja silikonia. Collanil Organic hoitaa ja kiillottaa pehmeää nahkaa, sopii siis kengille, lakuille, hansikkaille. Voide sivellään nahkaan ja annetaan hetken imeytä ja sitten kiillotetaan.
Collanil Organic suojasuihke protect + care, on loistava siitä, että kengät voi suihkuttaa myös sisätiloissa, sillä tuote ei sisällä lähes ollenkaan kemiallisia raaka-aineita. Siinä on yli 90% luonnollisia ainesosia.
Protect+care suojaa lialta ja kosteudelta sekä hoitaa kenkiä samalla. Suihketta suihkutetaan 20 cm päästä tasaisen kosteaksi kenkiin. Annetaan niiden kuivua ja sitten pintanahka kiillotetaan ja mokkanahka harjataan. Kivasti peittyi ja häipyi tällä suhkeella muutama mokassa ollut naarmukin ja näin allergisena hyvä juttu, että ei näissä ollut hajua lainkaan.
Miten sinä hoidat kenkiäsi?
Onko sinun jalkasi kunnossa, vai oireilevatko ne?
hoitovoiteet kengille pr-näytteet
No Comments
Tiia K
Tiedätkös ystäväin miten me ollaan tutustuttu. Otin äidilliseen otteen meikäläiseen, kun kantapäässä oli se luupiikki, muistatko ja olin niin otettu avustasi ja että on joku, joka niin välittää ja nyt ollaan ystäviä, jei. <3
Ihanaa viikonloppua <3
Kristiina / Kauniimpaa kuin koskaan
Hieno kirjoitus.Itselläni ei ole ollut tuollaista vaivaa..selässä sitten sitäkin enemmän kaikenlaista harmia. Työkaverillani on juuri kyseinen vaiva..täytyy vinkata tästä sun blogikirjoituksesta. Mukavaa ja aurinkoista perjantaita!
Mysterious M
Voi muistan ja mietin silloin tovin, että kehtaanko tuputtaa neuvoja:) Onneksi kehtasin, vaikkei sulla tainnut ihan se vaiva sit ollakaan! Mutta nyt ollaan ystäviä ja se oli tässä parasta <3
Mysterious M
Kiitos:) Joo, no jossain aina jotain kremppaa tuntuu olevan ja mulla nämä jalat vihoittelee. Selkäkipu on varmasti kurjaa sekin ja vie työkykyä. Tsemppiä! Toivottavasti työkaverisi saa tästä kimmokkeen mennä vaikka jalkainhoitajan juttusille:) Ihanaa perjantaita!
Outi Krimou/Outi's life
Polvi kun vaivasi, aloin astumaan jalalla väärin ja siitä sain luupiikin jalkaan. Kyllä vaan on oppinut valitsemaan kengät hyvin ja hoitamaan näitä raihnaisia koipia.
Ihanaa viikonloppua Minna <3
Mysterious M
Kyllä ne jalat tahtoo unohtua, mutta annas olla, kun tulee joku ongelma, niin sitten sen muistaa ja kenkien suhteen onkin todella tärkeää, että ne valitsee oikein. Monta kertaa on mennyt pieleen valinnat ja on harmittanut tosi paljon, koska omiin jalkoihin, kun ei tosiaan kaikki kengät istu:(
Mukavaa viikonloppua!
Anonyymi
Sama vaiva minulla, luupiikki eli faskiitti jalassa vaivaa. Tukipohjalliset on. Nyt on lonkan alueet arat ja olikin hyvä kuulla, että syynä voi olla taas jalkojen virheasento. Siispä hakeudun fysioterapeutille. Minulla on myös matala jalkapöytää ja laskeutuneet hovikaaret. Kiitos vinkistä ja hyvästä blogista!
Mysterious M
Kiitos kommentista!:) Se on hassua, että sitä kuvittelee, että lonkkanivelissä on se vika ja sitten se johtuukin jalkapöydän virheestä. Sitä ei edes tajua, kuinka ne virheasennot vaikuttaa koko vartaloon, niskaan asti:) Kiva, jos tästä kirjoituksesta oli hyötyä:)