Käsityöt

Miehen kauluspaidasta hellemekko

Miehen kauluspaidasta hellemekko

Nyt on selvästi aika jo aloittaa miehen kauluspaitojen hamstraaminen ja ottaa sakset ja saksia se uuteen uskoon. Jos nyt vaikka ensin tekisin mekon tyttärelle. 

Tyttärellä oli toiveita hellemekosta jo viime kesän lopussa, mutta siinä vaiheessa ei enää ollut järkeä sellaista ommella, koska niitä lämpimiä kelejä oli turhaa enää odotella. Ajatus muutoksesta jäi hautumaan ja paita odottelemaan. Olihan noita kesän aikana tullut tehtyä muutama.  Täällä on esimerkiksi yksi tuunaus miehen paidoista.

Kun aurinko parina päivänä ilmoitti suloisesta olemassaolostaan, sain taas kimmokkeen tähän hauskaan ompeluharrastukseen, jossa vaate muuttuu täysin toiseksi. Se on todella mielenkiintoista, miten ne ideat alkavat elää ja kun kangasta on vain sen miehen paidan verran, niin se kysyy joskus todella sitä kekseliäisyyttä ja luovuutta. Sitä minä tässä harrastuksessa rakastan. Tehdä jotain omin käsin ja aina ei edes tiedä millainen se lopputuolos oikein tulee olemaan. Kuulostaako hullulta? No, sitä se varmasti vähän onkin. 
 
Mutta on minulla yleensä joku pieni idea, aina se ei vain toteudu sellaisenaan. Joko en pysty tai osaa sitä toteuttaa, niin siitä on sitten tehtävä saman tyylinen, kuin mitä olin ajatellut. 
On siis aika aloittaa kesämekkojen tekeminen. 
 

Ohje miehen kauluspaidan muuttamisesta mekoksi

 
  • Leikkaa kauluspaidasta ensin olkapäät pois suoraan, kuten kuvassa ja samalla lähtee myös kaulus. 
  • Leikkaa irti myös hihat.
  • Muotoile sivusaumat kapenemaan ylöspäin ja mikäli on tarvetta, lisää pieni kaitale sivusaumaan yläreunaan, levennykseksi tulevan kainalokohdan alle. Kaitaleeseen voi ottaa kankaan hihasta.
  • Leikkaa hihasta kaitaleet myös rusettia varten. Kaksi kappaletta, joiden leveys on  14 cm leveämmästä päästä ja kapenee 6 cm leveydeksi.  Pituutta kaitaleilla on noin 42 cm. Ompele saumat ja jätä leveämmästä päästä auki.
  • Leikkaa auki rinnan kohdalta, yläosasta kaitaleen verran kangasta muotolaskosta varten ja pujota kaitaleen pää siihen.
  • Tikkaa muotolaskokset 
  • Käännä yläosan reuna niin, että ylimmäinen nappi asettautuu haluamaasi kohtaan ja tikkaa reuna. 
  • Käännä selkäosasta hieman enemmän kangasta kuin edestä, jotta istuvuus on parempi. Tikkaa selkäosan yläreunan sauma.
  • Voit pukeutua mekkoon avaamalla napit edestä ja solmi rusetti rintojen kohdalle. Mikäli mekko valuu, niin voi lisätä taakse kuminauhan yläkäänteeseen.

Hellemekko on valmis, joten ei kun hellettä odottelemaan.
Mekko on vanhemmalle tyttärelle tehty, mutta en ennättänyt saada häntä kiireiden vuoksi kuviin, joten pikkusisko sai toimia mallina.

Mitä tykkäsit muodonmuutoksesta?
Jos tykästyit, sinua voi kiinnostaa myös tämä postaus klik.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *