kauniita+maisemia+Turun+saaristossa+Baltic+Princessalla
Matkustaminen

Meren aalloilla uudistuneella Baltic Princess- laivalla

Yhteistyössä Silja Line 

 

Meren aalloilla uudistuneella Baltic Princess- laivalla

 
Kun asuu Helsingissä ja pääsee kotisatamasta aina helposti merille, oli määränpäänä Tukholma tai Tallinna, niin nyt olikin mielenkiintoista lähteä oikein bussimatkalle ensin, jotta pääsee meren aalloille. Meitä vaikuttajia, huomaa nykyisin myös bloggareita kutsutaan vaikuttajiksi, oli kutsuttu tutustumaan uudistuneeseen Baltic Princess -laivaan. 
 
Tämä laivahan seikkaili alkutalvesta Puolan Gdanskiin, telakalle uudistettavaksi. Kaikki ei sujunutkaan kuin tanssi, vaan viikkoja vierähti peräti kahdeksan, ennen kuin kaikki oli kunnossa ja laiva valmiina matkustajien käyttöön. Meidänkin reissun oli määrä ensin olla jo maaliskuussa, mutta saimmekin napakan talvituulen näin vaihdettua kauniiseen auringonpaisteeseen ja keväiseen tuuleen toukokuussa.  Sehän sopi ja kuinka ihana olikaan ihastella kaunista Turun saaristoa myös kannella ollessa.

Matka Turkuun sujui mukavasti ja yllättävän nopeasti rupatellessa blogikollegan  kanssa ja heti laivaan päästyämme, saimmekin kuvausluvan Baltic Princess Grande buffet -ravintolaan. Tämä uudistunut buffet oli valoisa ja notkui herkkuja niin runsaasti, että tässä on nyt vain osa herkkupaloista kuvina. 

Runsaan aterioinnin jälkeen,  meillä oli hetki aikaa pistäytyä omissa A-luokan hyteissä siistiytymässä loppuiltaa varten. Kaunis ikkuna oli kuin taulu, josta pystyi ihailemaan kauniita saaristo- ja merimaisemia, kun vielä oli valoisaa. 

Ilta jatkui Pianobaarissa sekä lopulta siirryimme katsomaan Scandinavian Hunks tanssiesitystä. Naisia riitti, sen voitte kuvitella. Yksi video löytyykin instan puolelta.


Aamupäivä aloitettiin sitten kauniisti katetulla brunssilla Happy Lobsterissa, joka normaalisti tarjoaa mereneläviä, mutta nyt aamupäivisin, ihania herkkuja tuorepuuroista, smoothiesta, leikkeleistä ja croissanteista koostuvista tarjottimista. Leikkeletarjottimet tuodaan suoraan pöytään, mikä helpottaa aamiaisen nauttimista ja turhaa juoksemista ja ruuan hakemista. Brunssi tietysti aloitetaan skumppalasia kilistäen ja brunssi alkaa klo 10.30.

Ennen makeisiin jälkiruokiin siirtymistä, meille tarjottiin lämmin ruoka, joka minulla oli härkää vihannestäytteellä.

 

Laivalle kuuluu shoppailu ja Fashion street oli mukava yllätys, josta löytyy uutuutena Tommy Hilfigerin ”shop in ship” – muodikkaita vaatteita ja asusteita. Sopii täydellisesti laivalle, sillä miellän heidän vaatteensa hyvin casual-tyyliseksi ja sinisin sävyin merihenkisesti painottuneiksi. Toki heillä löytyy muitakin värisävyjä ja mainittakoot vielä ihastuttava lastenvaateosasto.

Saimme myös vierailla laivan kapteenin työhuoneessa, eli komentosillalla. Oikeasti kapteeni tekee muita tehtäviä suurimman osan aikaa, mutta esimerkiksi puoli tuntia ennen satamaan tuloa, hän siirtyy ohjaamaan laivaa satamaan. Kapteeni on laivan päällikkö, joten kaikki on tietysti hänen vastuullaan.

 Tänne komentosillalle ei muuten enää pääse turvallisuussyistä vierailemaan lainkaan, mutta meille tämän mahdollisti viestintäjohtaja Marika Nöjdin mukana oleminen. Kaikki puheemme nauhoitettiin ja vain tämän kapteenin kanssa vaihdoimme muutaman sanan, jotta emme häirinneet laivaa ohjaavaa miehistöä. 

Lopulta pistäydyimme syömässä vielä ennen kotimatkaa Fastline -ravintolassa, jossa nautimme maukkaan kanawokin ja täytekakkukupin. Edullista ja herkullista ja nopeaa ja todella viihtyisät tilat tässä uudessa ravintolassa. 

Mitä Baltic Princess laivalta löytyy

  • Saunaosasto; kannella 2 löytyy kaksi tilaussaunaa, yleiset saunat miehille ja naisille, pienet altaat lapsille ja aikuisille
  • Grande Buffet; kannella 7 herkuttele upeilla annoksilla todella maukasta ruokaa : antipasto-tori, vihannestori jne. Buffettiin kuuluu myös olut, puna- ja valkoviini sekä virvoitusjuomat
  • Grill House; liharuokaa, pihvit ja hampparit
  • Tavolata; italialaista ruokaa
  • Happy Lobster; kala- ja äyriäisruokaa merellisessä tunnelmassa
  • Fastline; kannella 6 kahvilatuotteita ja lämmintä ruokaa
  • Sea pub, Piano bar, Starlight palace-yökerho, iskelmäbaari ja disco Klubi


Oli mukava nähdä myös tämä laiva ja näin fiiniksi uudistautuneena. Laivalla on tulossa loppukeväänä ja kesän aikana joukko huippuesiintyjiä mm. Haloo Helsinki!, Pikku G, Suurlähettiläät, Meritango-risteily, lasten festarit kesällä ja  Summer center lapsille. Lasten Silja land oli muuten myös uudistunut ja varsinkin kesällä myös nuorisoa kiinnostaa iWall-peliseinä sekä laivan henkilökunnan suunnittelema pakohuone. 

Laivan viihteeseen voit tutustua täältä 

Lämpimät kiitokset Marikalle ja Nooralle kivasti järjestetystä reissusta.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *