Kosmetiikka

Nuoren iholle kosteutta

Nuoren iholle kosteutta


Olen onnekseni saanut kaksi ihanaa tytärtä ja myös he jakavat innostuksen ja kiinnostuksen kosmetiikan testailuun ja ovat hyvinkin selvillä uusimmista jutuista kosmetiikan saralla. Nuoret eivät ehkä ajattele ihonhoitoa, ihon kosteuttamista tai ihosta huolehtimista samalla tavalla, kuin aikuisemmat naiset. Kun ei ole näppyjä tai muita näkyviä ongelmia, niin ihonhoidon voi huoletta unohtaa. Vasta sitten, kun iho reagoi ja ärsyyntyy, puskee näppylöitä ja punoittaa, tulee kiire hakea apua myös ihonhoitotuotteista.

Itse muistan nuorena olleeni samanlainen, että enemmän ne meikit kiinnostivat ja koska iho oli silloin vielä suhteellisen normaali, niin mitäpä sitä turhia rasvoihin rahaansa olisi tuhlannut. Ei kuitenkaan mennyt kauaa, kunnes tajusin, että jotakin muutakin on tehtävä, kuin yritettävä peitellä meikillä huonosti voivaa ihoa. Siitä se lähti ja sillä tiellä vieläkin olen, että ihonhoito ensin kuntoon ja sitten meikkikin näyttää paremmalta.

Tyttärien kanssa olemme käyneet hiukan samoja latuja ja nyt varsinkin nuoremman tyttären iho on ollut hiukan kuivempi ja tukkeutuneempi, joten poskipäille on ilmestynyt miliumeja. Miliumeissa tali jää syvälle ihoon, eikä pääse pois ja silloin iholle ilmestyy valkopäisiä kovia pikkunäppyjä. Yleensä niitä ilmestyy silmien lähelle, korvien taakse tai kuten tyttärellä, poskipäihin.

Äidin vinkkejä otetaan vastaan ja usein hätä on silloin, kun se näppylä tai muutama on jo tullut. Luulen, että tyttärien ihot ovat pysyneet hyvinä juuri sen vuoksi, että jaksan aina paasata ihonhoidosta ja sen hoitamatta jättämisen seuraamuksista. Nuoren iho oireilee myös hormooneista, stressistä, ihan kuten aikuisemmankin naisen, joten aina se ei ole hoitamattomuudestakaan kyse.

Sain testiin Lòccitanen kosteuttavia uutuuksia ja päätin heti, että niitä kannattaisi tyttären kokeilla, jotta hän saisi iholleen, sen kaipaamaa kosteutusta. Sillä miliumit olemme saaneet taltutettua yleensä juuri ihoa kuorimalla ja käyttämällä ravitsevia ja tehokkaasti kosteuttavia tuotteita.

Lòccitanen Rèotier Aqua Ultra Thirst-Quenching geeli sisältää hyaluronihappoa ja kalsiumpitoista Réotier vettä, jolla on kosteuskerrosta suojaava vaikutus 24 tunniksi.

Öljytön kasvogeeli tuntui tyttären mielestä muuten hyvältä, mutta geelin ihoon imeytyminen kesti yllättävän kauan. Tuotteesta kerrotaan, että luonnollisista aineista valmistettu tuote sisältää mikrokuplia, jotka vapautuvat tuotteen levityksen jälkeen ja ne eivät muuta tuotteen laatua. Muutaman kerran käytön jälkeen tytär siirtyi käyttämään tätä geeliä vain öisin. Silloin tuo imeytyminen ei häirinnyt ja iho sai tarvitsemaansa kosteutta.

Geelin lisäksi hän testasi myös Aqua Réotier Ultra Thirst Quenching voidetta. Tämäkin voide kosteuttaa tehokkaasti ja lukitsee kosteuden ihoon koko päiväksi, jopa 48 tunniksi. Pelkäsin ensin tätä liian tuhdiksi voiteeksi tyttären iholle ja tuputin sitä geeliä, mutta parhaiten tämä toimi hänen ihollaan ja tähän voiteeseen hän vallan ihastui. Ihossa on miliumit selvästi vähentyneet, kiitos myös ahkeran kuorinnan ja tämä kosteutus lisänä ovat ollet loistava yhdistelmä. Ehkä sitä geeliä voi sitten testailla uudestaan syksymmällä, kun ilmat kylmenevät, mutta nyt hän on tyytyväinen tuohon voiteeseen. 

Nuoren kukkarolle, nämä hinnatkaan eivät kuulosta pahalle, sillä verkkokaupassa näytti olevan kolmenkympin hujakoilla molemmat voiteet. 

tuotteet pr-näytteitä

No Comments

  • Tiia Koivusalo

    Tiedän, että rakastaisin näitä, satun tykkäämään geelimäisistä ja kevyemmistä voiteita. Jostain syystä aina tuhdeista ja voimaisista tuotteista tulee näppyjä. Näitä tuoksuttelinkin laivalla ja ah mikä ihana tuoksu näissä on ja jotenkin kyllä erityisen kauniita purkkeja ja nuo koostumukset. 🙂 Eli vaikka olisi nuorille, niin luulen, että minun kuiva iho tykkäisi näistä.

    Ihanaa iltaa M <3

  • Mysterious M

    Varmasti sopii myös meidän ikäsen iholle, koska se on kosteuttava:) Itse vain koen, että tarvitsen vielä muutakin, kuin kosteutusta ja siksi annoin sen tyttärelle. Kauniit purkit ja upean väriset voiteet, ovat kuin karkkia kylppärin sisustukseen, kaiken lisäksi:D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *