Viikolla minulla oli ilo osallistua L`orealin järjestämään aamiaistilaisuuteen, Helsingin kattojen yllä, aiheena L`orealin syksyn uutuudet. Stockmann Roof tarjosi kyllä kauniit maisemat ja näköalat. Hiukan tummia pilviä ilmestyi taivaalle, mutta ne onneksi hälvenivät ja saimme nauttia elokuun leppoisasta aamusta.
Upeat tarjottavat ja mielenkiintoinen ohjelma saivat ajan kulumaan aivan liian vauhdilla ja minun piti liian aikaisin jo rientää töihin.
Ennätin kuitenkin nähdä hetken, kuinka meikkitaiteilija teki kevyttä meikkiä mallin kasvoille. Tavoitteena oli luoda kaupunkipäivään sopiva ehostus, joka ei ole turhan tuhti tai liian peittävä.
Meikkivoiteissa Infallible 24H fresh wear, on entistä pitkäkestoisempi ja parempi koostumukseltaan. Meikkivoide peittää ihon epätasaisuuksia, mutta ei liikaa, jotta iho voi hengittää.
Meikkivoidetta pari päivää testanneena sanon, että toimii! Pysyy mahtavasti ja peittää minunkin punaisuuteni, ilman, että tarvitsen peitevoidetta. Hiukan pitää kerrostaa, juuri nenää, mutta muuten aivan mahtava tuote. Lopputulos on kevyt ja iho näyttää hyvältä ja rypytkään eivät pääse etuilemaan, joten ei keräänny juonteisiin.
Meikkivoiteen päälle taputellaan True match-puuteri, joka kiinnittää meikin ja puuteri sisältää 98% luonnollista alkuperää olevia ainesosia, kuten kookosöljyä ja mangonsiemenvoita, joka tuo pehmeyden tunteen iholle.
Uudet sävyt puutereissa ovat Rose Vanilla, vaaleampi ja tähän on olemassa myös toinen sävy, Vanilla. Tummempi puuteri käy nyt, kun iholla on vielä päivetystä ja sävy tässä on Cinnamon. (kuvassa yllä)
Kulmavärin laittaminen ja valitseminen on usein haasteellista, sillä liian tumma sävy itsellä, saa minut näyttämään vihaiselta ja taas liian vaalea saattaa näyttää haalistuneelta.
Kynän käyttö on yllättävän helppoa ja lopputulos on siisti ja kestävä.
Unlimited -mascara, hassun veikeine pulloineen ja taipuvine harjoineen, antaa ripsille tuuheutta, pituutta ja tämä kestää hyvin aamusta iltaan. Testasin tätä tietysti heti ja hyvin pysyi minullakin, eikä levinnyt tai varissut, vaikka silmät kostuivat välillä.
Tuotteet saatu L`oreal Paris`ilta
No Comments
Tiia Koivusalo
Ripsari on niin niin hyvä. Meikkivoidetta en ole vielä testaillut, vaikka aiempaa versiota olen käyttänyt ja tykkäsin siitäkin tosi paljon. 🙂 Oli ihana tilaisuus ja harmi, että tällä kertaa jäi iloiset yhteiskuvat ottamatta, mutta ensi kerralla.
Aurinkoista viikonloppua M <3
Outi Krimou/Outi's life
Todella hyvän kuuloisia tuotteita. Omia Lorealin suosikkejani ovat huulipunat, puuterit ja ripsivärit…eli siis paljon suosikkeja.
Ihanaa viikonloppua Minna <3
Souliina S
Oli ihana tilaisuus ja olipa taas niin mukava nähdä��
Testasin jo tuon ripsarin ja meikkivoiteen, tykkään kummastakin! Jää ehdottomasti käyttöön. ��
Mukavaa viikonloppua
Mysterious M
Tykköään kyllä näistä kaikista, sillä ovat nyt olleet tehotestauksessa ja ääriolosuhteissakin kestää:) Varsinkin meikkivoiteelta vaadin paljon ja yleensä se mystisesti katoaa iholta, mutta tämä näytti vielä 13 h jälkeenkin hyvältä. En nyt oikeasti tarvitse 24 h meikkivoidetta, mutta joku saattaa tarvita:)
Kiva tilaisuus ja harmitti, sillä ainahan mä joudun lähteen kesken, mutta onhan sitä töitäkin tehtävä:)
Ihanaa viikkistä! <3
Mysterious M
No sitten kannattaa näitä tuotteita kokeilla, tosin huulipuna tästä uupuu:)
Ihanaa viikonloppua! <3
Mysterious M
Niin oli kauniisti laitettu ja fiilis hyvä! Kiva oli tavata, vaikkei siinä ennätetty paljoa rupatella, kun minun piti lähteä. Mutta seuraavalla kerralla sitten:)
Ihanaa viikkistä! <3