Sisustaminen

Tee somistus eteiseen viidessä minuutissa


Tee somistus eteiseen viidessä minuutissa


Syksyn on pesänrakentajien aikaa. Blogit ja lehdet pursuavat nyt kaikenlaisia pieniä ja suuria sisustusjuttuja, joita voi kotiinsa syksyksi laitella. Somistuksen voi tehdä viidessä minuutissa  ja sellaiseen ideaan on aina helppoa tarttua.

Minäkin yleensä aina inspiroidun pienistä ja joskus jopa suurista sisustusjutuista ja yritän tehdä kodista viihtyisämmän ja mukavan paikan viettää aikaa, kun syystuulet riepottelevat ja vettä sataa. 

Sairaana ollessa, koti on ollut vähän rempallaan ja tämän suhteen oli syytä hiukan piristyä.Tyttären ideoidessa ja toteuttaessa pientä viiden minuutin somistusta eteiseen, tyydyin vain olemaan apuna ja yritin kuvata lopputulosta. Harmaa aamu ei antanut paljoakaan valoa, mustan seinän imiessä siitä loput.

Eteinen on se ensimmäinen, mihin vieraat ja kotiväki astuvat, ovesta tullessa, joten haluaisin tehdä siitä rauhallisen ja kutsuvan. Sitähän se ei yleensä ole, kun kenkiä potkaistaan jalasta juuri siihen kulkuväylälle ja laukutkin siihen usein jäävät lojumaan. Kuulostaako tutulta? Olen yrittänyt järjestellä tavaroille paikkoja, eteisessä olevaan lipastoon, mutta yleensä se olen minä, joka siivoillessa viskon niitä kenkiä ja muita sinne lipaston uumeniin.

Mutta kun kengät on saatu piiloon, niin voi keskittyä vaikka pieneen, viiden minuutin somistamiseen, lipaston päälle. Ikeasta olimme hankkineet tekokukkia, jotka nykyisin erehdyttävästi muistuttavat niin paljon oikeita kukkia, että huvittaa. Ikeassa niitä piti oikein kosketella, jotta uskoi, etteivät ne olleet aitoja. Aidot kukat ovat ihania ja niitä kyllä mielelläni suosin, mutta kukat lakastuvat nopeasti, joten näin syksyllä annetaan armon käydä ja tyydytään tekokukkiin.

 
Viiden minuutin somistus eteiseen

  • tekokukkia
  • pieniä kukkaruukkuja
  • paljetteja, kimaltavaa nauhaa, bling blign juttuja tai jotain vastaavaa koristeluun
  • isohko peili

Sovittele mieleisiin kukkaruukkuihin kukat ja leikkaa niistä varret lyhyiksi. Jos haluat, voit kuumaliimalla kiinnittää varret ruukun pohjiin kiinni, jotta ne pysyvät paikallaan. Tytär ei sitä tehnyt, sillä saattaa olla, että jossain vaiheessa kukkia käytetäänkin sitten toisessa paikassa, joten näin on mahdollista hyötykäyttää kukkia uudelleen.

Saviset, ruskeat kukkaruukut, voi toki maalata haluamallaan värillä, mutta me ihastuimme jo valmiiksi hopean värisiin ruukkuihin, joten aikaa ei tuhraantunut maalaamiseen. 

Kimallenauhaa tai paljetteja voi kiinnittää ruukun alaosaan, mikäli mielii hiukan saada säikettä ja blign blingiä somistukseen. Askartelukaupat ovat näitä vaihtoehtoja pullollaan. 

Asettele ruukut vierekkäin ja tässä lipaston päällä pariton määrä näyttää aina rauhallisemmalta kuin parillinen. Lopuksi voi myös yhtenäistää somistusta, liimaamalla pieniä koristeita peilien kulmiin. Peilit ovat kierrätetty vanhasta kylpyhuoneen peilikaapista ja toimivat usein minulla myös kuvausalustana. 

Tähän pieneen somistukseen voi lisätä tietysti kynttilöitä ja kausivaloja syksyn edetessä, mutta ihan vielä en ole valmis siihen.

Miten sinä somistat kotiasi syksyn tullen?

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *