Ihastuin jokin aika sitten kauniisiin, ruusuilla täytettyihin laatikoihin, missä suloiset ruusut asetelmana kukkivat ikuisesti ja somistavat eteistä, meikkipöytää tai olohuoneen sivupöytää. Mietin, että tuollaisenhan voisi itsekin tehdä, joko kuivatuista ruusuista tai mitä jos tekisi ne tekokukista, jotta se ei keräisi niin paljon pölyä. Tai ne olisivat helpompi puhdistaa. Tärkeää olisi myös kierrätys tässä askartelussa. Siivotessa tulee usein heitettyä turhaa pois, mutta joukosta voi löytyä myös aarteita, joita voi hyödyntää vaikka askartelussa. Ihan kaikki ei olekaan roskaa.
Tytär oli jälleen ollut askeleen minua edellä ja ehdotti ruusulaatikon tekemistä, kun olimme kerran Ikeassa ostoksilla. Löysimme sopivia tekokukkia, jotka olisivat sopivia juuri tähän askarteluun ja niitä ostimme 15 kappaletta. Lisäksi tarvitsimme myös Oasis-sienen puutarhakaupasta ja laatikko, jossa olin saanut kosmetiikkaa blogitestiin, löytyi sopivasti kotoa. Kooltaan laatikko on 22 x 18 x 8 cm. Muuta ei tarvita.
Aluksi Oasis-sieni leikataan terävällä veitsellä laatikon pohjan levyiseksi. Sieni kannatti halkaista, koska laatikko ei ole kovin korkea ja näin sientä ei tässä tarvita niin paljoa. Tähän olisi hyvin käynyt myös styrokspalanen ja sitä aluksi etsinkin meidän ulkovarastosta, sillä muistelin sinne sitä varastoineeni, mutta ei, se olikin heitetty pois. Mikäli haluaa toteuttaa tehokasta kierrättämistä, niin silloin tuo styroks olisi hyvä tähän askarteluun.
Katkaise kukan varret sopivan pitkiksi. Niiden ei tarvitse näkyä laatikosta kokonaan, noin puolet ruusun kukinnosta riittää. Asettele ne sieneen painaen suhteellisen tiiviisti ja niin, ettei väliin jää rakoja ja sieni pääse sieltä pilkistämään.
Raidallinen laatikko kaipasi jotenkin selkeyttäjää, joten nappasin eräästä pahvikassista kangashihnat irti ja sommittelin niistä kierrättäen rusettinauhan rusetteineen laatikon yläreunaan. Valmista tuli. Vielä suihkaus ihanaa hajuvettä kukkasiin ja somiste on valmis. Toisaalta, jos on tuoksuherkkä, niin ei sitä tuoksua tietysti kannata laittaa.
Tästä tuli niin kaunis ja söpö, kiitos tyttären, joka tämän ideoi ja teki kanssani. Nyt se somistaa kauniina työpöydälläni ja varsinkin kosmetiikkaa kuvatessa, uskon käyttäväni tätä somisteena.
No Comments
Chilin siemenet
Kivan näköistä.
Mia / Beauty Highlights
Ihana! 🙂
Mysterious M
Kiitos, siitä tuli kyllä söpö:)
Mysterious M
Eikö tullutkin! Tyttärellä on silmää:)
Outi Krimou/Outi's life
Todella kaunis ja tuossa on kivaa se, että voi tehdä vaikka mihin noita kukka-asetelmia. Minulla olisikin tuolla yksi pyöreä laatikko kaapissa 🙂
Mysterious M
Pyöreä olisi ollut minullakin ensin mielessä, jos olisin voinut valita ja se on kaunis muodoltaan tähän askarteluun. Mutta tämä laatikko nyt sattui olemaan tyhjän panttina joten kierrätys ensin-ajatuksena tätä tein:)