On ihanaa, että joulun aikaan saa sädehtiä ja kimaltaa ja käyttää myös juhlavia asuja. Olin riemuissani, kun sain suunnitella yhdessä tyttäreni kanssa juhlavan hopeisen iltapuvun ja ommella sen opiskelijoiden vuosijuhlaan.
Kankaan valinta juhlapukuun
Joskus vaan tietää heti, että kangas on se oikea, kun sen näkee ja saa hyppysiinsä. Olin palaamassa eräänä iltana blogitapahtumasta ja pistäydyin kankaita katselemaan, sillä se sattui juuri matkani varrelle. Olimme tyttäreni kanssa sopineet jo aiemmin, että menisimme katselemaan kankaita seuraavana päivänä. Kun löysin hopealle kimaltelevan kankaan, olin ensin melkein varma, että se tuntuisi iholla kamalalta, mutta olin iloisesti yllättynyt, että se olikin miellyttävää ja vaikutti muutenkin sopivalta. Pikaisesti lähetin tyttärelle kuvan, sillä hän sen lopulta tietysti sai päättää ja tytär ihastui myös kankaaseen.
Myyjä olisi myynyt minulle sitä metritolkulla, kun näytin ideani hänelle. Vakuutin vähemmänkin riittävän, sillä arvelin, että siitä kangasmäärästä jäisi reilusti yli, tai muuten kohta koko perhe tepastelisi kimaltelevan hopeisissa paidoissa ja mekoissa ja lopulta vielä joutuisin tekemään sohvatyynyt jämistä. Tämä ajatuksenjuoksuni huvitti myös myyjää ja hän totesi, että taitaa se pari metriä kuitenkin riittää.
Vähempi tosiaankin riitti ja siltikin sitä jäi yli, joten varmasti tästä hopeaisesta kankaasta vielä teen jotakin ihanaa itsellenikin. Kangas on miellyttävän kevyt ja laskeutuu kauniisti.
- valitse juhlapukuun kangas, joka on kaunis ja näyttävä, sillä julapuvussa saat loistaa ja näkyä
- tunnustele iholla, millaiselta kangas tuntuu, sillä karhea ja pistelevä kangas voi tehdä juhlapuvusta epämiellyttävän käyttää
- tutki miten kangas laskeutuu, joustaako se ja miten se mahdollisesti toimii ommeltaessa
- kysy rohkeasti neuvoa myyjältä esimerkiksi: ompelukoneen neuloista, sillä juhlakankaille on omat toimivat neulansa esimerkiksi microtextil neulat, kankaan leikkaussuunnasta ja sopivasta ompelulangasta
Juhlapuvun suunnitteleminen ja ompeleminen
Iltapukua suunnittelin tyttären antaman kuvainspiraation pohjalta, mutta lopputuloksena mekko taisi olla jotain ihan muuta ja hyvä niin. Siitä tuli persoonallisempi ja tyttären vartaloa imartelevampi. Tämä kangas paljastaa kaiken, joten ihan piukeana ja vartaloa nuolevana sitä ei kannata tehdä, jos löytyy yhtään muhkuraa omasta vartalosta. Muuten tämä on kaunis kangas ja tytär oli todella tyytyväinen tähän pukuunsa ja sehän on se tärkein juttu.
Leikkasin rintakappaleet vinoon, jotta ne istuvat ja joustavat tarvittaessa ja hameosan leikkasin kankaan leveyssuunnassa. Sen takia tuo kankaan menekkikään ei ollut suuri ja koska kangasta pystyi käsittelemään miten päin vain ja näin se antoi hieman enemmän liikkumavaraa.
Saumat ompelin ilman ongelmia, mutta jouduin kuitenkin tekemään muutamia kohtia käsin ommellen, sillä reuna alkoi aaltoilemaan. Yleensä juhlapuvuissa kannattaa vältellä tikkien näkymistä, joten jätin helman kääntämättä ja se toimii näin parhaiten, koska kangas ei purkaannu.
Mekko valmistui ennätysajassa, kun pääsin vauhtiin. Eihän siinä montaa saumaa ollutkaan ommeltavaksi, lähinnä sommittelua ja pähkäilyä, mikä toimii parhaiten. Pelkäsin myös sitä, että tarttuuko se kiinni sukkahousuihin, sillä myyjä oli ehdottanut minulle vuorikangasta, joka olisi erityisesti suunniteltu tällaisiin kankaisiin ja estäisi sähköisyyden. Minua mietitytti tässä se, että hameen liikkuvuus ei olisi enää niin kaunista, joten hylkäsin vuorikankaan ja ei sitä onneksi tarvittukaan.
- suunnittele huolella, ennen leikkaamista, sillä jos kangas on arvokasta, niin virheisiin ei ole varaa
- leikkaa puvusta mielellään reilumpi, jos et ole varma istuvuudesta, sillä aina asua saa pienennettyä
- käytä sovitusnukkea, se helpottaa sommittelussa, mutta toki jos elävä malli on käytettävissä, niin vielä helpompaa
- älä jumiudu liian helppoihin ja tuttuihin juttuihin, vaan haasta itseäsi kokeilemaan jotakin uutta
Pieni yksityiskohta katseenvangitsijana
Usein yksinkertainen iltapuku on kaunis sellaisenaan, jos kangas on näyttävä, mutta halusin siihen jonkin katseenvangitsijan, joten rypytin selkäkappaleiden saumoihin muutaman rypyn ja liitin osat toisiinsa, ommellen ne hiukan päällekkäin.
Olkaimet tein ompelemastani nauhasta ja kiinnitin sen ensin selkään tuon rypytyksen kohdalle ja siitä sitten etukappalesiin. Tämä idea tuli vähän vahingossa, kun mekko oli sovitusvaiheessa tyttären päällä. Laitoin olkainnauhan väliaikaisesti kiinni keskelle ja tajusin, että siihen se sopii kuin nakutettu ja siitä tulee kiva yksityiskohta. Joten suosittelen aina kokeilemaan eri vaihtoehtoja, kun ompelus on vielä kesken. Näin saattaa löytyä kivoja ja persoonallisia ideoita, jotka tuovat juhlapukuun sitä jotakin.
- kokeile ja testaa eri mahdollisuuksia esimerkiksi miehustan tai selän koristamiseksi
- ei kannata tehdä kaikkia keksimiäsi yksityiskohtia samaan pukuun, vaan yksi pienikin juttu voi riittää
- työ tekijäänsä kuljettaa eli anna luovuudelle ja sattumille mahdollisuudet ja voit yllättyä, että aina se suunnitelma ei sellaisenaan toimi, vaan joku pieni juttu voi muuttaa puvun aivan toiseksi, jopa paremmaksi
Tytär lähetti vielä kuvan illalla juhlista Finlandia-talolla. Meidän omat kuvaukset kun olivat hiukan haastavat päivällä, kun tuuli niin kylmästi ja pelkäsin tyttären paleltuvan ohuessa puvussaan. Onneksi ompelin hänelle viime talvella turkin, nyt sille oli todellakin käyttöä. Turkista tekemäni postauksen löydät täältä.
Tänään aukeaa joulukalenterin toinen luukku Youtube-kanavallani, joten tervetuloa katsomaan kanavaa.
No Comments
Marina Mujkic
Ihana mekon kangas!!!
Mysterious M
Eikö! Tähän mekkoon niin täydellinen:)
Outi Krimou/Outi's life
Aivan upea mekko ❤️
Maarit / Sopusointuja
Mekko on kertakaikkisen ihana ja kangas aivan nappi siihen! Malli on kiva, kun on noin kapea – koskee siis myös kantajaa <3 Ja turkki – ihana sekin! Espanja oli pullollaan noita tekoturkistakkeja ja itsellekin tarttui yksi mukaan…
Ihanaa viikon alkua!
Craft Candidate - Kahden talon väkeä
Aivan upea mekko ja sen kantaja. Myös turkki on juuri passeli tuohon. Todella tyylikäs kokonaisuus!
Mysterious M
Kiitos ❤️
Mysterious M
Kiitos ❤️. Kangas sanelee usein myös mekkoon mallin, joten sen mukaan mentiin. Kiva siitä tuli ja tytär tykkäsi.Turkki on kyllä ollut kovassa käytössä ja nämä ovat kyllä ihania ja lämpimiä päällä. Espanjassa on varmasti ollut hyvä tarjonta. Mukavaa viikkoa!
Mysterious M
Kiitos ❤️ Mekko välkehtii kauniisti ja on kuulemma päällä niin kevyt ja ihana, ettei sitä tunne. Juhlapuvut kun saattavat tuntua hankalalta joskus päällä.Tuo turkki on tosiaan tehty viime talvella, mutta värisävy meni kyllä nappiin tämän mekon kanssa.
Tiia Koivusalo
Niin upea mekko ja kaunis tytär. <3 Olet taitava M <3
Mysterious M
Kiitos <3