Käsityöt

Joulujuhliin juhlava mekko

 

Viikko sitten esittelin tyttären hopeisen iltapuvun ja koska kangasta jälleen kerran jäi, sain siitä myös itselleni taiteilemisen jälkeen juhlavan joulumekon. Pikkujoulujuhliin sopiva kangas on ihanan kevyt ja kimalteleva, joten en voinut vastustaa kiusausta. Ompelin siitä mekon, joka ei ole niin juhlava, kuin pitkä iltapuku ja sopii hyvin vaikka neuletakin kanssa illanistujaisiin tai ravintolaan illalliselle. Kuvassa on myös turkki, jonka ompelin vuosi sitten.

Kangasta piti sovitella ja miettiä, että miten se riittää, sillä kokosin mekkoa tyttären hameosan riekaleista. Pelotti, että siitä tulisi liian lyhyt ja tämä kangas ei oikein rimpsuja helmaan hyväksy, joten yksinkertainen malli olisi paras. 

Toinen tytär ehdotti, että tee off the shoulder-tyyliin ja laita olkaimet samasta kankaasta ja sillä se pituusongelmakin poistui.  Mekko on toiselta sivulta hiukan lyhempi, koska kangas ei riittänyt, joten tein vinon helman, vaikka se näistä kuvista ei ehkä erotu. Hihoihin sain liikkumavaraa, kun tein keskelle vastalaskokset, joten hiha tuntuu mukavammalta päällä, kuin kokonaan tiukka hiha. Tähän juhlavaan joulumekkoon en kuitenkaan halunnut tehdä liikaa saumoja, joten halusin kappaleiden olevan kokonaisia.

Huvittaa, kun aikoinaan tein itselle mekkoja ja niiden lopuista reikaleista kehittelin tytöille mekot. Nyt on osat sitten vaihtuneet ja minä kyhään riekaleista itselleni asun. Pääasia on tietysti, että kangas ei mene hukkaan ja koska joulunaika on kimalluksen aikaa, niin pakkohan se juhlava joulumekko tästä kankaasta oli tähän kiireessä ommella. 

Vinkkejä jämäpalojen käyttöön

  • tarkastele kankaan käytön mahdollisuuksia ja uskaltaudu tekemän rohkeita päätöksiä, tavanomaisen sijaan
  • jos kangasta ei ole riittävästi suunnittelemaasi malliin, niin mieti voitko yhdistää jotakin toista samantapaista kangasta tai jopa täysin erilaista kangasta mukaan
  • jos kangas ei riitä suoraan helmaan, niin tee siitä vino eli toisesta reunasta viistosti lyhempi 
  • miehustan voi tehdä mekkoon hyvin erikseen, jolloin saat siihen istuvuutta rinnan kohdalle ja myös löysyyttä riittävästi keskivartalon kohdalle, mikäli leikkaat helmaa kohti levenevän mallin
  • kannattaa pitää tikkaukset juhlamekoissa minimissä

Joko pikkujoulujuhlat on vietetty? Tässä olisi nyt yksi nopea ja helppo malli toteutettavaksi juhliin.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *