Muoti

KEVÄÄN JA KESÄN PIRTEÄT KUOSIT JA VÄRIT MUODISSA

Talvi puskee päälle toden teolla, mutta aina voi piristää itseään, vaikkapa kurkistamalla millaisia ovat kevään ja kesän pirteät kuosit ja värit muodissa. Olin todella ilahtunut tulevan kevään ja kesän 2019 värimaailmasta. Sehän oli täynnä minun lempivärejäni. Rohkeaa keltaista, appelsiinin sävyistä huikeaa oranssia ja ihania, hehkuvia korallinsävyjä. Selvästi tämä muoti saanut vaikutteita jostakin Karibian saarilta, jossa on auringonpaistetta, palmuja ja letkeää menoa.

Tästä rekistä voi hyvin nähdä millaisia ovat kevään ja kesän pirteät värit ja kuosit muodissa. Aikalailla tämä värimaailma vastaa omia vaatevarastojani. Toki ei ihan kirkkaan keltaista taida löytyä, vielä. Mutta kaikki on värejä, joista pidän. Toisaalta raikasta valkoista jäin kaipaamaan, mutta valkoista voi lisätä aina mukaan, jos niin mielii.

Tulevana kesänä ei ole niin väliä, miten päin ne raidat menee, ne voi mennä sekä pystyyn, että vaakaan ja hyvin toimii. Tämä täytyy painaa mieleen, kun seuraavan kerran raidallisten kankaiden kanssa on tekemisissä, että niitä voi asetella myös päällekäin ja ei näytä lainkaan hassummalta.

COSTER COPENHAGEN

Tämä Coster Copenhagen on tanskalainen yritys, joka selvästi tuo vaatteissaan esille myös skandinaavisuutta, vaikka beach-muotia esitteleekin. Vaatteissa on sellainen tanskalainen rento meininki, etten sanoisi, että jopa hyggeilyä, mutta se voi olla jollekin jo liikaa. Toisaalta näin kirkkaat värit eivät kai kuulu hyggeilyyn, koska tästä puuttuu ne harmaat luonnon sävyt. Mutta ihanan leppoisalta tämä kokoelma vaikuttaa ja varmasti mukavalta päällä.

On tärkeää, että materiaali on hengittävää, kun sattuu lämpimät säät. Myös kaupunkimuotiin lämpiminä päivinä, nämä kevyemmät asut ovat ihana väriläiskä ja työasuksi varmasti sopii myös näistä muutama. Mikä olisikaan miellyttävämpää kuin vilpoisa ja hengittävä asu myös toimistossa työskennellessä kuumina kesäpäivinä.

Tämä kaunis appelsiininvärinen takki voisi hyvinkin olla se takki minulle. Värinä se olisi ihana, mutta kyllästyisikö siihen helposti? Kaunis ja ajaton malli kyllä toimisi tyylikkäänä pitkään.

Shortsiasut tulevat aina aika ajoin muotiin, vaikka tässä taitaa olla erikseen paita ja shortsit. Kiva kesäasuna ja vaikka rannalle, bikinien päälle. Kyllä tämän kivan ja rennon, mutta kuitenkin siistin asun, voi pukea kaupungillekin, sillä shortsit ovat riittävän pitkät.

Printit kankaissa ovat myös hauskoja ja ei-niin-tavallisia. Eläinkuosit ovat jo jonkin aikaa olleet in ja se jatkuu edelleen. Käärmekuosi on nyt myös kovin suosittu, mutta tässä kokelmassa näin vain tämän kissaeläinkuosin. Kieltämättä tämä asu hiukan muistuttaa Tarzanin Janen asua, eikö vain? Toki Janen asut olivat hiukan lyhempiä.

Muotinäytöksessa paikalla oli tarjolla myös margarita-drinkkejä ja sain itselleni alkoholittoman version ja ei kyllä huomannut eroa, että täydestä se meni. Kaunis ja kesäinen drinkki ja oi, kuinka nuoruus ja vuosi, jonka vietin jenkeissä, tuli niin mieleen. Siellä nimittäin ensimmäisen kerran sain maistaa tätä juomaa.

No kesään on vielä matkaa, mutta hyvä tietää muodin tuulet ja kauniit värimaailmat, jos vaikka jotakin kivaa keväälle ja kesälle keksisi. Miltä nämä värit ja mallisto vaikutti sinusta? Tuleeko ensi kesänä näitä sävyjä näkymään ylläsi? Näitä Coster Copenhagen vaatteita muuten voi ostaa DOTS liikkeestä, Helsingistä.

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *