
Tulipahan taas neulottua kierrätyslangoista neule. Jos kaksi kertaa ensin neuloo, käyttää ja sitten purkaa ja vielä neuloo kolmannen kerran, niin eikös se ole jo aikamoista kierrätystä? Nimittäin kun ihastuu johonkin lankaan ja värisävyyn, niin siitä on pidettävä kiinni.
ALPAKKA JA MAITOLANKA SOPIVAT HYVIN YHTEEN
Ostin langat kahteen eri neuleeseen vuosia sitten. Tämä tummempi ruusubeigen sävyinen alpakkalanka valmistui ensin neuleeksi. Jotenkin se ei vain innostanut ja vuoden päästä päädyin purkamaan sen ja ajattelin, että lanka riittää varmaankin vain neulehuiviin. Neulehuivi valmistui ja käytin sitä parin vuoden ajan tyytyväisenä. Taisin vielä neuloa sille piponkin kaveriksi. Mutta sitten kyllästyin siihen huivina ja purin sen jälleen ja päätin ostaa vähän lisää lankaa, valkoista Angel mohair-silkkiä ja neuloa kierrätyslangoista neuleen, johon tulisi hieman kirjontaa valkoisella.
Tuo toinen vaaleampi lanka on maitolankaa, jonka ostin pieneen boleroon. Tein sen kahteen kertaan eri mallisena, mutta en koskaan käyttänyt sitä, joten purettuani sen jälleen, yhdistin sen tähän kirjoneuleeseen. Taidan olla aika sitkeä ja hei, en tuhlaa, vaan kierrätän.



Neuloin neuleen pääntieltä alaspäin ja lisäilin silmukoita hiukan mutu-tuntumalla neuleen alussa, kauluksen jälkeen ja kappas, meni ihan hienosti nuo kuviot sun muut yksiin. Yksinkertainen kuvio oli helppo toteuttaa ja suunnittelin sitä samalla kun neule eteni. Niin, ostin muuten vielä samaa sävyä olevaa ohutta Angel mohair-silkkiä, joka kulki noiden beigelankojen rinnalla ja sain tästä todella pörröisen ja pehmoisen neuleen.
Maitolangan kaveriksi tuo mohair-silkki sopi myös hyvin ja koska langan paksuus oli sama, kuin alpakkalangan. Helmaa ja hihoja ei edes huomaisi eri tyyppiseksi langaksi, jos väri olisi sama. Kannattaa siis kokeilla eri vaihtoehtoja ja testata yhdistelemällä ja katsoa mikä toimii.
Tämä oli jo päällä ja ei minua viimasta ja tuiskusta huolimatta ainakaan palellut. Nyt todella toivon, että innostun tätä pitämään, enkä ainakaan pura tätä neuletta hevillä. Tuollainen takertuva mohairlanka on niin raivostuttavaa purkaa, joten luulen, että se oli nyt tässä, se purkaminen. Mutta olen iloinen, että sain neulottua kierrätyslangoista neuleen, josta tuli ihan kaunis.
MITEN KIRRÄTYSLANGOISTA NEULOTTU NEULE TEHDÄÄN
Neuleen voi tosiaan tehdä ostamalla tähän uudet langat, mutta jos päädyt neulomaan kierätyslangoista, niin huomioi langan kunto, ettei tule yllätyksiä. Pura neule vyyhdeiksi ja kastele ne lämpimässä vedessä, jotta lankojen kiharat oikenevat. Anna kuivaa ilmavasti ja keri vyyhdit keriksi ja aloita neulominen. Lankaa elävöittämään voi ostaa juuri noita ohuita pörrölankoja, jotta saat tähän kierrätyslankaan uutta ilmettä. Pelotti myös, ettei langat riitä ajattelemaani neuleeseen, joten siksikin oli hyvä olla muutama lisälanka mukana.
Mikäli innostut suunnittelemaan kuvioita, kuten minä tykkään tehdä, niin mieti ja piirrä vaikka ruutupaperille kuvio valmiiksi, jotta sitä on helpompi seurata. Sen ei aloittelijalle tarvitse olla kovin vaikea ja haastava, vaan tee pieniä kuvioita ja väliin vaikka perusvärin kerroksia. Itse inspiroin tuota kuvioita paitaan, samalla kun neuloin, mutta en suosittele sitä, mikäli ei ole innokas purkamaan ja kuka sitä nyt haluaisikaan tehdä yrityksen ja erehdyksen- periaatteella. Valmiita malleja tietysti löytyy, mutta jos haluat persoonallisuutta mukaan neuleeseen ja toteuttaa oman ideasi, niin kannattaahan sitä silloin kokeilla.
Tähän neuleeseen voi myös käyttää jämälankoja, mikäli sellaisia sattuu löytymään ja yleensähän niitä neulojilla löytyy. Olen useamman neuleen tehnyt sillä periaatteella, että tehdään sellainen, mihin langat riittävät ja sopivat. Lumikukkia on juuri sellainen neule parin vuoden takaa tai siinä taisi juuri käydä niin, että lankaostoksille piti vielä suunnata, mutta ainakin jämät tuli käyttöön ja sain tehtyä persoonallisen neuleen.
Kuulostaako tutulta ja käykö sinulle koskaan näin? Innostuitko kierrätyslangoista ja ajatuksesta neuloa niistä itsellesi uusi neule?
6 Comments
Tuula / Tuula’s life
Upea neule! Ihastuttava väri! Sitkeä olet!
Minna
Kiitos:) Taidan olla myös vähän hömelö:D Mutta tuo väri on niin herkullinen!
Tiia K
Tosi ihana ja tykkään tosi paljon norjalaisneuleista. Olisiko se siinä, älä vaan enää pura. <3 Ihan sun värikin. <3
Kivaa loppuviikkoa M. <3
Minna
Kiitos:) Tää väri oli se, mikä innosti ja tietty langan koostumus:) Joo, ehkä mä en enää viitsi purkaa ja nyt vain pidän:)
Mukavaa loppuviikkoa ja ihan kun on jo torstai!!!
Minna Vuo-Cho
Hitusen olen kyllä kade kaikista noista ihanista neuleistasi (ja sinnikkyydestäsi – ikinä en kykenisi samaan!) Tietysti ihan oma vikani, kun en saa aikaiseksi. Joululomalla aloitin sukkien neulomisen, mutta edelleen olen ensimmäisen varressa. Tarttis varmaan tehdä jotain.
Minna
Nöyrä kiitos:) Mä olen varmaan jo hiukan addictoitunut tähän neulomiseen ja kun vähän siivoilee kaappeja, niin löytyy näitä ”tekeleitä”, joita on turha enää kaapissa säilyttää käyttämättömänä. Yritän näin siis hallita kaaosta ja höh, eihän ne vaatteet mihinkään katoa, jos niistä uusia tekee:) Toisaalta eipä tule sillai aina kulutettua, että uusia ostaisi tai uusia lankoja:)
Nyt vaan tsempit siihen sukkien neulomiseen ja yllätät saajan ystävänpäiväksi:D