Yksi tärkeä asia, johon yritän kiinnittää huomiota on kierrättäminen ja vanhasta uutta ja muodikasta -periaatteella toteuttaminen. On jotenkin mahtavaa huomata, että vaikka tässä iässä on moniin rutiineihin tottunut ja niitä edelleen saattaa tajuamattaan noudattaa, niin on asioita, joita on ajan myötä myös oppinut. Niin ja alkanut ajatella asiaa vähän toiselta kantilta. ILOA KIERRÄTTÄMISEEN Kierrättäminen on myös trendikästä ja jokainen voi sitä harrastaa ja toteuttaa omien voimien ja mahdollisuuksien mukaan. Liiallinen syyllistäminen ja ahdistamalla kampanjoiminen ei tuota sitä hedelmää, mitä toivotaan. Yksi ihminen ei paljoa saa tehdyksi, mutta me kaikki yhdessä, niin siinä on jo hyvä alku. Iloa kierrättämiseen saa juuri siitä, että tekee sen hyvän asian, vaikka se olisikin vain…
-
-
KOSTEUTTAVAN IHONHOIDON AVULLA KEVÄTTÄ KOHTI
Tuotteet saatu yhteistyössä Rohdos-ala Nyt voi jo sanoa, että se kevät on jo nurkilla ja minä ainakin haluan olla valmiina sen tuloon. Ihanan kevään tuloon liittyy kaikenlaisia asioita, joita on hyvä ottaa myös ihonhoidossa huomioon. Tärkein kaikista on juuri kosteutus. Kosteuttavan ihonhoidon avulla kevättä kohti onkin helpompi kulkea. KOSTEUTTAVAT KASVOHOIDOT Kasvohoitoja räätälöidään nykyisin ihon kunnon ja tarpeiden mukaan. Enää tuskin nipistellään ihoa punaiseksi ja kosmetologikäyntiä ei todellakaan tarvitse pelätä. Olen toki monenlaisia hoitoja kasvoilleni ottanut ja osa on ollut kaikkea muuta kuin miellyttäviä, mutta niistäkin on lopputuloksena ollut ihon paraneminen. Koen kasvohoidot tärkeäksi osaksi ihonhoitoa ja pidän siitä, että ihonhoitotuotteet räätälöidään minulle sopiviksi, ihoni mukaan. Olin ilahtunut kun Phytocèanen maahantuoja…
-
KORISTELE VANHAT HIUSSOLJET MUODIKKAAKSI
Kyllä minä nautin näistä rennoista viikonlopuista ja soisin niiden jatkuvan, ja toivoisin viikonlopun olevan kolmipäiväinen. Viikonloppuna ei ole työkiireitä, saa nukkua rennosti päiväunia ja tehdä juuri sitä, mitä haluaa. Ainoa miinuspuoli vain tuntuu olevan siinä, että viikonloput tahtovat vilahtaa liiankin nopeasti ohi. Usein viikonloppuna, päädyn blogijuttujen tekemisen ohessa myös näpräämään jotakin tuunausta, jos en ompele tai neulo. Tytär on myös loistava keksimään ideoita tuunaukseen ja hänen tuotoksiaan tässä nyt esittelenkin. Hän sai hauskan, tyylikkään ja helposti toteutettavan idean hiuksiin liittyen. HIUSSOLKIEN TUUNAUS Koristele vanhat hiussoljet muodikkaaksi, lisäämällä niihin pikaliimalla erilaisia helmiä, kimaltavia strasseja ja vaikka kauniita korumaisia nappeja. tarvitset erilaisia hiussolkia, vanhoja kannattaa ehdottomasti käyttää, jos niitä löytyy, mutta hiussolkia…
-
WET N WILD EDULLINEN MEIKKISARJA
Tuotteet saatu testiin SUOMALAISET NAISET JA MEIKKAAMINEN Suomalaiset naiset käyttävät paljon vähemmän rahaa kosmetikkaan ja esimerkiksi värikosmetiikkaan, kuin kanssasisarensa pohjoismaissa tai euroopassa. Tästä on meitä moitittu ja kun syitä miettii, niin se voi hyvinkin olla kiinni myös rahasta. Meikkien ostaminen koetaan turhana ja turhuutena ja kyllähän tietyt meikkituotteet ja kosmetiikka maksaa. Vielä on jonkin verran vallalla täysin meikitön ja natural-look ja sehän on ihan okei, jos siltä tuntuu. Meikkiä ei tietysti ole kenenkään pakko käyttää. Nykyisin kyllä uskon meikkitrendien myötä yhä useamman kuitenkin käyttävän meikkiä ja rahaa kosmetiikkaa, mutta se kipuraja menee siinä parissa kympissä, eli edullisia meikkejä halutaan ostaa. Nuorempana käytin kyllä surutta rahaa kosmetiikkaan, koska silloin Suomesta ei…
-
KEVÄISET ASUVINKIT
Yhteistyössä Cellbesin kanssa Postaus sisältää mainoslinkkejä Kyllä se auringonpaiste tekee ihmeitä ja olo on todella paljon iloisempi, kun aurinko paistaa. Mennyt viikko oli kiireinen, joten viikonloppuna sai nukkua ihanan pitkät unet ja sekin tietysti auttaa asiaan. Huomaan, että viikolla on aina niin paljon tekemistä ja työstä stressiä, että yöt jäävät pakostakin lyhyiksi ja usein kärsin myös nukahtamisen vaikeudesta. Yllättävää ja kaiketi normaalia, on sitten tämä viikonlopputankkaus unen suhteen. Onneksi edes näin, sillä ei sitä muuten jaksaisi, jos aina vain olisi univelkaa. Tytär olisi varmasti vielä sunnuntaina nukkunut mielellään pitempään, mutta sain houkuteltua hänet mukaani kuvaamaan keväiset asuvinkit. Tilasimme nimittäin yhteistyössä muutamia tuotteita Cellbesiltä, jotta saisi vähän enemmän uskottavuutta tuohon kevääseen…
-
BRUNSSILLA TYTTÄRIEN KANSSA
Yhteistyössä Cellbesin kanssa Postaus sisältää mainoslinkkejä Keväinen aurinko sattui onnistuneesti paistamaan myös viikonloppuna, joten sen kunniaksi järjestimme tapaamisen, brunssilla tyttärien kanssa -teemalla. Eihän se kevät täällä vielä ole, mutta kyllä se ihan jo siltä tuntui, kun asteita oli jo muutama plussan puolella, linnut lauloivat ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Tätä herkkua lisää, kiitos. Tytöt olivat käyneet päivällä salilla, joten proteiinipannukakku oli tarpeen ja minä olin treenannut siivoamalla, joten kaikki me ansaitsimme pienen herkutteluhetken. Mies oli pelaamassa, joten tästä tuli nyt hengähdystauko siivoukseen ja istuin hetken brunssilla tyttärien kanssa. Proteiinipannarit ovat yllättävän hyviä ja maistuivat mustikoiden ja hillon kanssa. Näissä Fast pannarimixeissä on vähän kaloreita ja niitä on nopea valmistaa. Siihen…
-
TREENIÄ, HIUSJUTTUJA JA PENKKAREITA
Tuotteet saatu blogin kautta Joskus samalle viikolle kerääntyy paljon eri tapahtumia ja kiirettä pitää, kun aikataulut on sovitettava siten, että ne menisivät mahdollisimman jouhevasti, niin kutsuihin osallistumisen kuin töidenkin kannalta. Treenit, hiusjutut ja penkkarit -tapahtumina olivat onneksi mukavasti eri aikaan, joten kaikkiin ennätin osallistua. Sääkin sattui hellimään auringonpaisteella muutamana päivänä, joten fiilikset kummasti nousee eri tasolle ja vaikka onkin kiirus, niin siitä auringon pilkahduksesta ihanasti saa voimaa. BUDGIE UUSI HIUSMERKKI Auringonpaisteen lisäksi, sellaista keväistä ja iloista meininkiä sai Budgie-hiustuotesarjan suomen lanseeraus. Aurinkoisen keltaisesta ja kauniisti somistetusta pr-tapahtumasta, tulee keväinen olo ja toki pirteän värisistä hiustuotteista, joita on ilo kuvata kaikkien kukkaiskeinujen kanssa. Hiustenhoitosarja on rohkea, tyylikäs ja trendikäs. Se on…
-
KRISTALLIKIMARA ON KUUSI VUOTIAS
Niin on vaan tullut aika juhlia jälleen blogisyntymäpäiviä ja juhlistaa sitä, että Kristallikimara on kuusi vuotias. Hassua, miten tämä aika onkaan lentänyt siivillä ja mitä kaikkea olen saanut kuuden vuoden aikana tehdä ja nähdä ja kokea. BLOGIN PERUSTAMINEN Blogia aloitin pitämään tyttärien ja miehen kannustamina, mutta nykyisin he eivät sitä tietenkään tunnusta. Kristallikimara on kuusi vuotias ja olen kaikki nämä vuodet varmasti uuvuttanut perheeni tällä blogiani koskevilla uudistuksilla ja muulla hössötyksillä, joten ymmärrän heitä. Olin tehnyt paljon kaikenlaisia käsitöitä ja vaatteita, joten siitä se varmasti lähti. Mies ehdotti, että blogi voisi olla minulle se paikka, johon voisin laitella kuvia tekemistäni vaatteista ja sisustusjutuista ja keramiikasta, jonka sitten kylläkin lopetin jo…
-
KÄÄRMEKUOSI ON MUOTIA
Käärmekuosi on muotia ja sitä tuntuu nyt olevan tarjolla jopa kangaskaupoissa. Oletko huomannut, että kauppojen vaatevalikoimissa on viimeisen parin vuoden aikana, ollut yllättävän paljon eläinkuoseja tarjolla? Aluksi hiukan vierastin tiettyjä eläinprinttejä, kuten seepraa tai kääremettä ja en nähnyt itseäni millään käyttämässä mitään näihin eläimiin liittyvää. Mutta kuten aina, sitä alkaa pikkuhiljaa innostumaan, kun tiettyä juttua sinulle tuputetaan joka puolelta ja huomaan miettiväni, että miksipä ei. Varsinkin, kun siitä näkee jonkin tyylikkään ja toimivan asuehdotuksen. Olen toki jo vuosia sitten tehnyt leopardikuosisen kietaisumekon, joka oli onnistunut niin pehmeän ja joustavan materiaalivalinnan, kuin printinkin osalta. Taisi siitä lopuksi saada vielä paidankin ommeltua. Se ei niin vieraalta tuntunut itselläni, joten se toimi. Myös…
-
INSPIRAATIOTA YSTÄVÄNPÄIVÄLAHJAKSI
Tuotteet saatu blogitestiin Ensi viikolla vietetään suomalaisittain ystävänpäivää ja usein ystävälle riittää kortti tai tekstari. Mutta mikäli vaihdatte lahjoja ja kaipaat inspiraatiota ystävänpäivälahjaksi, niin keräsin sinulle tähän muutamia meikkiuutuuksia. Meikit ovat helppo ja kiva lahjaidea, jos tiedät millaisista meikeistä ystäväsi pitää. Nämä meikit eivät edes ole sieltä kalliimmasta päästä, vaan ihan kympistä alkaen ja kalliimmat ovat hiukan alle kolmekymppiä. ISADORAN KEVÄÄN MEIKKIKOKOELMA ON RED Huulipunista pitäville löytyy Isadoran uutuuksista hienoja rohkeita punaisia, hieman persikkaan sihtaavia sekä tummempaan nudeen meneviä sävyjä. Isadoran kevään meikkikokoelman nimi onkin sopivasti RED, joka kertoo tuon kokoelman sanomasta, punainen värinä viestittää asenteesta ja siihen liitetään usein myös intohimo ja rakkaus. Isadoran kevään meikissä pääpaino onkin huulissa.…
-
SUBAKUUTTI KILPIRAUHASTULEHDUS PYSÄYTTI SYKSYN
Smoothie piristää päivää ja siitä saa aamulla ja miksei päivälläkin, potkua ja energiaa ja tietysti annoksen vitamiineja. Omaa itseään pitää hoitaa ja huolehtia, syödä hyvin ja ravintorikasta ruokaa, jotta pysyisi terveenä. Mutta aina se ei toimi, vaikka kuinka kikkailisi ruokavalion, liikkumisen ja levon kanssa. Joskus kroppa vain pettää ja itselläni kävi niin, kun Subakuutti kilpirauhastulehdus pysäytti syksyn. Olin jo päättänyt, etten tästä sairaudesta tänne blogiini kirjoita, kuin vähän aiheeseen viitaten. Koska yritin epätoivoisesti löytää aiheesta sairastuttuani tietoa, mitään kummempaa löytämättä, niin päätin, että jaan kokemukseni, jos se jotakuta auttaisi. MIKÄ ON SUBAKUUTTI KILPIRAUHASTULEHDUS Kerroinkin syksyllä, kuin sairastelin yli kolme viikkoa kuumeessa ja syytä ei oikein sairauteeni tahtonut löytyä. Ääni oli…
-
VAALEANPUNAINEN NALLETAKKI JA CHANEL UUTUUKSIA
Kosmetiikkatuotteet saatu Vaaleanpunainen nalletakki oli ollut tyttären toivomuksena jo jonkin aikaa ja koska teddykarva poltteli työpöydän alla, muovipussissa, niin parasta oli tarttua hommiin ja ommella se nalletakki pois tuolta jaloista. Tämä vaaleanpunainen nalletakki on rento, hiukan ylisuuri ja vetoketjulla ja isoilla taskuilla varustettu. Sellainen arkisempi versio näihin aikaisempiin tekoturkiksiin, joita olen ommellut. Nalletakki, jota voi käyttää myös salitreeneihin mennessä, eikä tule urpo-olo. Teddykarva oli huomattavasti kivempi leikata ja ommella, kuin aikaisemmin alkuvuodesta tekemäni tekoturkis. Tämä ei pölissyt eikä karvaa irronnut, mutta olihan tämä hiukan kovempaa ja karheampaa materiaalia. Joten jos valitsee suloisen pehmoista tekoturkista, on syytä valita se valitettavasti tekovaiheessa pölisevämpi tekoturkis. Se ei kuitenkaan enää pölise, kun turkki on…