Palasimme aamulla Tukholman reissulta ja tyytyväisenä voin todeta, että silkkipaita toimii hyvin matkalla, vaikka sitä ensin pelkäsin. Silkkipaita kun ei yleensä ole se helpoin matkakaveri, mutta hyvin me pärjäsimme. Tällä kertaa jopa vietimme yön Tukholmassa. Mukava oli huomata, että matkasta sai aivan erilaisen, kun sai rauhassa tehdä asioita, eikä juosta kellon kanssa kilpaa ja yrittää ennättää nähdä mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa. Laivareissukin tuntui mielenkiintoiselta, koska käytimme kahta eri laivaa matkan aikana. Mutta tästä kerron myöhemmin sitten lisää. Silkkipaita ja sen ompeleminen ei ollut lainkaan suunnitelmissa, mutta niin vain ihastuin hehkuvan kauniiseen silkkiin, jonka väri ja näyttävän iso kukkaprintti veti maagisesti puoleensa. Ihmettelin kuitenkin tätä kankaan printtiä, sillä se oli painettu…
-
-
HUULIPUNA ON MUN JUTTU
Tuotteet saatu yhteistyössä Olen aina ollut huulipunista kiinnostunut ja koen vieläkin, että huulipuna on mun juttu. Ensimmäinen kokemukseni huulipuniin oli, kun olin 13-vuotias. Ystäväni antoi minun valita itselleni huulipunan syntymäpäivälahjaksi. Olin otettu ja innoissani, että saisin ihan oman huulipunani. Ripsiväri taisi olla jo käytössä, mutta ei silloin vielä huulipunia osteltu. En muista tuon valitsemani huulipunan merkkiä, mutta siinä oli ihanan hopeinen hylsy ja sävynä rouhea ruskea, joka nyt ajateltuna oli aika kamala sävy minulle. Muistan, että isäni silloin ihmetteli, että jopa on tumma sävy, mutta minä olin tyytyväinen ja maalasin huuliani tohkeissani. Mahdoin olla aika rajun näköinen, mutta sehän kuuluu nuoruuteen. Ensimmäisestä huulipunastani ja valinnastani tuohon ruskeaan, olen oppinut hiukan…
-
HURMAAVAT KUKKAMEKOT
Ihana kevät on ihan kulman takana ja se saa katseen suuntaamaan muotiin. Hurmaavat kukkamekot ovat olleet näyttävästi esillä viime vuosina. Enkä usko, että nämä kukkaset ihan pian muodista katoaa, vaikka eläinkuosit ovatkin kovasti olleet esillä, siinä rinnalla. Olen ommellut aika monia erilaisia mekkoja tässä vuosien varrella ja ohjeineen sekä vinkkien kera jakanut niitä täällä blogissa. Tietysti toivon, että niistä on ollut iloa ja ne ovat inspiroineet ompelemaan ja sellaista palautetta olen saanutkin, että ne ovat herättäneet kovasti kiinnostusta. Moni seikkailee blogissa katselemassa vinkkejä näistä ompelemistani mekoista ja sehän on aina kiva juttu. Näinhän se on, että aina kaikki ei onnistu kerralla ja sinnikkyyttä pitää olla. Wordpressiin siirtyminen bloggerista, josta olenkin…
-
KIHARAHIUKSISENA PESULASSA
Olen täällä blogissa kirjoitellut useamman kerran siitä, kuinka kiharahiuksia kannattaa hoitaa, tietysti omakohtaisista kokemuksista lähtien. Kiharahiuksisena Pesulassa, joka on tyylikäs kampaamo Töölössä, koin taas pitkästä aikaa hyväksyntää siitä, että minulla on permanentti. Nimenä se on jo iso huutomerkki kaikille niille, joille permanentti on nuoruudessa laitettu ja kuinka se on useimmiten mennyt pieleen. Kestokiharat kuulostavat minun korvaani kivemmalta versiolta tuosta sanasta. Vaikka yleensä olenkin saanut kiharoista kehuja, niin kampaajat suhtautuvat permanentin tekemiseen hiukan nihkeästi ja harvassa ovat ne kampaajat, jotka sen tekemisen taitavat. Minut oli kutsuttu paikalle kampaamo Pesula ja d`Oro Press&Pr toimesta tutustumaan Noah-hiustenhoitosarjaan. Pesulan Mikko Helin suhtautui positiivisesti kiharoihini ja innostui tekemään niihin sopivaa hoitoa. Kiharat ovat kovasti uudelleen…
-
HOIDETAAN KÄDET KUNTOON TALVEN JÄLJILTÄ
Nyt alkaa olla se aika vuodesta, jolloin kilvan odotetaan lämpimien säiden ilmaantumista ja sitä, että saisi vaikka laittaa ne lapaset tai hanskat taskuun ja mielellään jo pois. Mutta ei vielä, kyllä niitä kurjia säitä, räntää ja pakkasta vuorotellen vielä piisaa. Nyt tosin alkaa olla myös sellainen aika, että kuivat ja rohtuneet kädet kaipaa huolenpitoa, joten hoidetaan ne kädet kuntoon talven jäljiltä. Minä kärsin suunnattomasti näistä kylmistä ja kosteista keleistä ja olen välillä pitänyt sisälläkin sellaisia kämmekkäitä, kun käsiä oikein särkee. Kylmä ei ole niin paha, mutta kosteus, se vasta pistää särkemään. Kärsin nivelrikosta ja siitä olen kirjoittanutkin postauksen ja harmittelin ja pelkäsin, etten pysyisi enää tekemään käsitöitä. Onneksi tilanne on…
-
LASIPULLOSTA MALJAKOKSI
Lasipullosta maljakoksi -askartelu sai minut taas istahtamaan pöydän ääreen, tai taisin oikeasti istua lattialla, tuunatessani yhdelle ruusulle maljakkoa. Voi se toki muukin kukka olla, joka tähän maljakkoon päätyy, mutta yhden ruusun maljakko-ongelma tässä oli jokunen aika sitten käsillä. Sain kauniin ruusun ja en tiedä olinko rikkonut vai hukannut maljakon, johon tämä ruusu olisi sopinut. Maljakkoa ei siis löytynyt, mutta sellainen löytyikin sitten miehen baarikaapista. Konjakkipullo, jossa oli enää tippa jäljellä ja kun se oli selvitetty, päätin tästä tuunata maljakon, johon näitä yksittäisiä ruusuja voisi laitella. Minä tykkään tehdä askarteluja ja käsitöitä tarpeen mukaan, mutta usein myös sen vuoksi, että käsillä tekeminen on kivaa ja se rentouttaa ja tästä olenkin muutamia…
-
APUA SELFIEKUVAN OTTAMISEEN
Tuotteet saatu blogitestiin Selfiekuvissa jokainen varmasti haluaa näyttää parhaimmat puolensa ja siihen on nyt myös meikatessa mahdollisuus panostaa. Clarins on tehnyt jopa meikkisarjan, josta saa apua selfiekuvien ottamiseen. Tuotteet on suunniteltu niin, että ne tuovat kasvojen ihon kauniisti esille sekä korostavat silmiä ja kulmia. Näihin varmasti ensin kiinnitetään huomiota, kuvaa katsottaessa. Somemaailmassa kuvilla on merkitystä ja tietysti hieno kuva vangitsee katsojan, ken sen ottamisen taitaa. Olennaista on tietysti vangita hetken tunnelma kuviin ja herättää reaktio katsojassa. Blogeissa kuvilla on olennainen osa, mutta myös tekstillä on merkitystä. Tosin toiset painottaa tekstiä enemmän ja toiset innostuu vasta kuvasta kiinnostumisen jälkeen tekstistä. Instagramissa kuvilla on vielä suurempi merkitys, sillä siellä ei niinkään teksti…
-
OKINAWALAINEN RAVINTOLA HELSINGISSÄ
Vietin mielenkiintoisen illan tutustumalla Okinawalaiseen ruokakulttuuriin, Helsingin Korkeavuorenkadulla, syksyllä avatussa ravintolassa, Latitude 25:ssä. Okinawalainen ravintola Helsingissä, on ainoa laatuaan koko Euroopassa. Ravintolan nimi tarkoittaa Okinawan prefektuurin läpi kulkevan leveyspiirin nimeä. Ravintola Latitude 25 tarjoaa japanilaista ruokaa, Okinawalaisia ruokaperinteitä kunnioittaen. Keittiöstä vastaava omistaja on Shugo Sakihama, syntyjään Okinawan saarelta ja toinen omistajista on Ville Hakonen. Heillä on suosittu ravintola, Sushi Lounge Tikkurilassa ja siellä onkin ajoittain kyselty Okinawalaisen ruuan perään. Tästä se ajatus sitten lähti ja sopiva paikkakin löytyi ihan Helsingin keskustasta, Korkeavuorenkatu 47. Okinawalainen ravintola Helsingissä, on jo tiedossa Japanissa asti ja he osaavat jo suunnistaa Latitude 25:een. Okinawan saari sijaitsee Japanin eteläpuolella lähellä Kiinan rajaa ja on tunnettu Japanin…
-
TYYLIKÄS RASIA ASKARTELEMALLA
Tyylikäs rasia askartelemalla kierrätysrojusta, on arvokas, vaikka onkin roskista kyhätty. Miksihän se on arvokas? No se on itse tehty, siihen on käytetty luovuutta ja aikaa ja sillä on tarkoitus. Se tuo hyvän mielen tekijälleen, kun vertaa tähän nykyajan kulutusvimmaan, sillä siihen ei ole mitään hankittu, vaan kaikki on kotinurkista löydetty ja siihen hyödynnetty. Tämä tyylikäs rasia, askartelemalla tehty, on kierrätysesine, joka on pienistä jutuista koottu ja sillä on uusi tärkeä tehtävä meidän kotona, naisten vessassa. Olen huomannut, että joskus tavarat tai oikeastaan rojut ja roskat jäävät pyörimään nurkkiin, koska päässä pyörii ajatus, että niistä voisi joskus olla hyötyä. Aika usein saan jonkin vision vaikkapa laatikosta, mutta se ei ole vielä…
-
AURINGONPAISTE KORALLISSA KIRJONEULEESSA
Ihanaa, kun aurinko paistaa ja sattui juuri sopivasti vielä olemaan pari astetta aamupakkasta. Auringonpaiste korallissa kirjoneuleessa sai sen ihan hehkumaan. Koralli onkin väri, jota tänä kevät-kesänä tullaan näkemään paljon ja sehän sopii, sillä se on yksi lempiväreistäni. Kyllä se sopii hyvin vielä näin alkukevään neuleeksikin. Tämä kirjoneule, on taas yksi hyvä esimerkki siitä, että kaikki jämälangat on syytä säästää. Sattui nimittäin niin, että aluksi suunnittelin hyvin yksinkertaista neuletta ja korkeintaan hiukan värin ja langan vaihtumista neuleen edistyessä. Minulla oli siskolta saamani vyyhti Rouva Silmusolmun käsinvärjättyä lankaa ja ajattelin sen yhdistää tähän koralliin mohairsilkkiin. Langat olin ostanut viime kesänä Tallinnasta. Se yhdistelmä alkoi silmissäni näyttämään hiukan tylsältä, joten lisäsin siihen hiukan…
-
UUDISTUNUT HOTELLI HOLIDAY INN
Holiday Inn-hotelli, aivan Messukeskuksen kainalossa, on saanut totaalisen uudistuksen ja se juhli juuri avajaisiaan. Uudistumista on jo ennätetty odotella parin vuoden ajan ja nyt se pääsee loistamaan, juuri samana vuonna, kun Messukeskus juhlii 100-vuotista taivaltaan. Hotelli Holiday Inn on täydellinen messuvieraille, sillä sieltä on suora kulku Messukeskuksen tiloihin ja sinne voit hipsiä vaikka villasukissa. No, harvapa niin tekee, mutta kulku sisätilojen kautta kyllä helpottaa messuvieraita ja näytteilleasettajia. Uudistunut hotelli Holiday Inn, koki kunnon remontin, jossa koko kiinteistö, hotellin aula, huoneet, sisustus, ravintola, sauna- ja kabinettitila, joka sijaitseen kerroksessa 10. saivat uuden tyylin. Tälle oli siis syytä kohottaa malja ja juomana on tietysti 100-vuotiaan Messukeskuksen oma, tälle vuodelle pyhitetty, M- kuohuviini.…
-
ILLALLISEN VALMISTAMISESSA VEITSELLÄ ON VÄLIÄ
Yhteistyössä Mastermark Brands Oy & Victorinox Viikonloppuna ja varsinkin lauantaina, haluan tarjota perheelle hiukan parempaa ruokaa ja istua rauhassa pöytään sitä nauttimaan. Tiedän, että raaka-aineilla on väliä ruuan valmistamisessa, joten lihan pitää olla kunnollista. SWISS MODERN SANTOKU-VEITSI Olen ymmärtänyt myös, että illallisen valmistamisessa veitsellä on väliä, vai onko? Kyllähän niillä kokeilla on aina omat veitset käytössä ja visusti ne niistä pitää huolen. Sen verran tämä kiinnosti, joten sain testiin Victorinoxin Santoku-veitsen, jossa on 17 cm pitkä ovaalihiottu terä. Tähän japanilaistyyliseen Swiss Modern Santoku-veitseen, ei tartu ruoka leikatessa. Santoku on yleisveitsi, joten sillä on kätevää leikata lihaa, kovia juureksia ja hedelmiä. Kahva on jalopähkinäpuuta ja jokaisen veitsen kahva on erilainen, puun…
-
LEOPARDIHAME ON TYYLIKÄS
Ihanan kirkas auringonpaiste hyväili meitä hetken eilen, kun otimme kuvia tästä leopardihameesta. Ihailtavan nopeasti hanget ovat pienentyneet ja ihan pälviäkin on jo hiukan näkyvissä. Leopardihame on tyylikäs ja toimi siis hyvin näin alkukevään asuna. Se on ommeltu tekonahkasta ja värisävy tässä printissä on kauniin, pehmeän ruskea. Olimme viikko sitten, ihan vain inspiraatiota hakemassa kangaskaupasta. Tarkoitushan oli katsella kankaita ja miettiä, mitä niistä sitten myöhemmin keväällä ompelisin. Kuinka ollakaan, tyttäreni on perinyt varmaankin minulta kyvyn nähdä ensin kangas ja vasta sitten alkaa hahmotella kuvaa tulevasta asusta. Yleensähän mielessä on malli ja kaavat ja kaikki ideat valmiina, kun kangaskauppaan mennään, mutta meillä se ei mene noin. Aika usein me kiertelemme katselemassa valikoimia…