Lifestyle

OKINAWALAINEN RAVINTOLA HELSINGISSÄ

Vietin mielenkiintoisen illan tutustumalla Okinawalaiseen ruokakulttuuriin, Helsingin Korkeavuorenkadulla, syksyllä avatussa ravintolassa, Latitude 25:ssä. Okinawalainen ravintola Helsingissä, on ainoa laatuaan koko Euroopassa. Ravintolan nimi tarkoittaa Okinawan prefektuurin läpi kulkevan leveyspiirin nimeä.

Ravintola Latitude 25 tarjoaa japanilaista ruokaa, Okinawalaisia ruokaperinteitä kunnioittaen. Keittiöstä vastaava omistaja on Shugo Sakihama, syntyjään Okinawan saarelta ja toinen omistajista on Ville Hakonen. Heillä on suosittu ravintola, Sushi Lounge Tikkurilassa ja siellä onkin ajoittain kyselty Okinawalaisen ruuan perään. Tästä se ajatus sitten lähti ja sopiva paikkakin löytyi ihan Helsingin keskustasta, Korkeavuorenkatu 47. Okinawalainen ravintola Helsingissä, on jo tiedossa Japanissa asti ja he osaavat jo suunnistaa Latitude 25:een.

Okinawan saari sijaitsee Japanin eteläpuolella lähellä Kiinan rajaa ja on tunnettu Japanin Havajina. Lämpötilat ovat aina juuri ihanteelliset, päivisin reilusti päälle kaksikymmentä ja öisin lämpötila laskee noin seitsemääntoista asteeseen, joten saarta voi kutsua trooppiseksi ilmastoltaan.

Ruokakulttuuri on saanut vaikutteita Kiinasta ja USA:sta, sillä USA piti saarta hallussa lähes kolmekymmentä vuotta. Okinawalainen ruoka on terveellistä ja monipuolista, sillä usein lautasella on kalaa ja lihaa sekä ravintorikkaita kasviksia, kuten superfood goya, joka on tunnettu myös karvaskurkkuna tai karvasmelonina. Saarella elää maailman vanhin väestö ja osa pitkäikäisyydestä kertoo heidän ruokatottumuksensa. Saarella syödään usein kalaa, hedelmiä ja vihanneksia sekä porsaanlihaa.

Latitude 25 valmistaa ruokaa perinteisin Okinawalaisin reseptein, sillä ohjeet ja opit on saatu Shugon isoäidiltä. Listalta löytyy:

  • Okinawa soba eli noodelikeitto, jossa on porsaanlihaa ja surimia, sekä näyttävää punaista inkivääriä
  • karvaskurkkuannoksia
  • okinawalaisia pannukakkuja
  • susheja

Koregusu-kastike löytyy jokaisesta pöydästä ja se sisältää riisiviinaan sekoitettuja pikkelöityjä chilejä. Tämä on todella tulista, joten vain tippa riittää. Okinawalaisen ruuan kanssa juodaan olutta tai viinejä ja ravintolalla on kansainvälisen tason drinkkilista.

Ravintola on pieni ja tunnelmaltaan juuri sopiva vaikkapa pienen porukan aloitella iltaa hyvän ruuan ja juoman parissa. Kooltaan pienessä ravintolassa mahtuu ruokailemaan noin kaksikymmentä henkilöä, joten intiimi tunnelma säilyy. Lisää ravintolasta löytyy täältä: Latitude 25

Kahvin kanssa meille tarjoiltiin vielä Charlotta suklaakakkuannos, joka hieman muistutti tiramisua, mutta oli kevyempi versio. Tämän Charlotan toimitti meille Kahvila Charlotta, joka myös jakaa omistusta ravintola Latitude 25:ssä. Mikäli innostuit Okinawalaisesta ruuasta, suosittelen kokeilemaan.

6 Comments

  • souliina

    Kuulostaa ja näyttää niin mahtavalta. Täytyy varmaan mennä jokupäivä ystäväporukalla käymään tuolla.
    Ihana kun jaoit tämän postauksen meidän iloksi.
    Ihanaa viikkoa M <3

    • Minna

      Hei kiitos Souliina!:) Tämä oli mielenkiintoinen tuttavuus ja koska minulla on niitä allergioita, niin hienosti huomioivat vielä senkin ja sain hyvää ruokaa, joka maistuikin:) Kannataa piipahtaa, jos japanilaisesta ja vielä Okinawalaisesta ruuasta innostuit! <3

      • 1nallepuh

        Kylläpä oli herkullisia kuvia, siellä voisi mennä käymään ja kokeilemaan okinawan herkkuja. Täytyy muistaa paikka kun taas pohtii minne mennä syömään. Hintakin näytti kohtuulliselta, ihan tässä tulee nälkä…?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *