Kosmetiikka

APUA SELFIEKUVAN OTTAMISEEN

Tuotteet saatu blogitestiin

Selfiekuvissa jokainen varmasti haluaa näyttää parhaimmat puolensa ja siihen on nyt myös meikatessa mahdollisuus panostaa. Clarins on tehnyt jopa meikkisarjan, josta saa apua selfiekuvien ottamiseen. Tuotteet on suunniteltu niin, että ne tuovat kasvojen ihon kauniisti esille sekä korostavat silmiä ja kulmia. Näihin varmasti ensin kiinnitetään huomiota, kuvaa katsottaessa.

Somemaailmassa kuvilla on merkitystä ja tietysti hieno kuva vangitsee katsojan, ken sen ottamisen taitaa. Olennaista on tietysti vangita hetken tunnelma kuviin ja herättää reaktio katsojassa. Blogeissa kuvilla on olennainen osa, mutta myös tekstillä on merkitystä. Tosin toiset painottaa tekstiä enemmän ja toiset innostuu vasta kuvasta kiinnostumisen jälkeen tekstistä.

Instagramissa kuvilla on vielä suurempi merkitys, sillä siellä ei niinkään teksti pysäytä, joten kuvissa pitää olla sitä jotain. On kiva katsoa kuvia, johon on paneuduttu, mutta joskus vähempikin riittäisi. Liian aseteltu ja taiteltu kuva näyttää joskus teennäiseltä, mutta näistä ollaan tietysti montaa mieltä.

Selfiekuvia on kiva ottaa ja usein hauskimmat kuvat saakin yhdessä ystävän kanssa otettaessa. Miten niihin voi sitten vaikuttaa, koska sinä näytät juuri siltä kuin näytät ja liiallinen kuvien korjailu saattaa pilata koko kuvan?

Meikillä on kyllä aika paljon vaikutusta ja jos haluaa näyttää hyvältä, niin meikkiä kannattaa hieman laitella ennen selfiekuvan ottamista.

INSTANT PORELESS

Hyväkuntoisen ihon meikkaaminen on helppoa, mutta aika usein jokaisella löytyy jotain ihovirheitä, joita on kiva saada häivytettyä. Itselläni nuoruuden sekaihon muistona ovat huokoset, sopivasti esillä, keskellä kasvoja, joita mielelläni tahdon saada näkymättömäksi.

Kosteusvoiteen päälle levittelen tätä Clarinsin Instant Poreless plurraavaa, pinkin sävyistä ja miedosti tuoksuvaa voidetta. Tulee heti muuten Clarinsin perustuoksu tästä mielleyhtymänä, sellainen tyylikäs ja hienostunut tuoksu, joka usein on heidän voiteissaan. Pohjustusvoide kieltämättä kirkastaa, tasoittaa, kosteuttaa ja tekee mahdollisimman virheettömän näköiseksi ihoni. Tämä pohjustava voide siis muuttuu iholla värittömäksi ja sopii kaikille ihotyypeille. Se imee itseensä talia, luomumansikkapuun hedelmän uutteen ansiosta, joten meikin korjailemiseen ei tarvitse päivän aikana kiinnittää huomiota.

Tämän päälle tarvitaan tietysti meikkivoide, mutta koska muutenkin käytän hyvin vähän noita filttereitä kuvissa, niin tämä voide auttaa myös siihen, ettei niitä niin tarvitakaan. Instant Poreless voiteessa on myös anti-pollution-yhdistelmä, joten se suojaa ihoa näin ilman saasteilta. Hinta 29 e.

READY IN A FLASH

Silmät ovat sielun peili ja kauniit silmät huomataan kyllä ilman meikkiäkin. Mutta meille taviksillekin, joilla silmät eivät nyt niin erotu ihmeellisemmin, on mahdollisuus saada silmät säihkymään. Kännykän malliseksi suunniteltu silmämeikkirasia Ready in a flash, pitää sisällään kaksi helmiäishohtoista ja kaksi mattaa luomiväriä ruskean sävyissä. Kaksi tummaa sävyä on lisäksi tarkoitettu kulmien muotoilemiseen.

Olen testaillut noita kulmavärejä ja niissä on tosi hyvä pigmentti ja kulmat pysyvät siistinä koko päivän. Myös kuparinen helmiäishohto on todella upea sävyltään. Hinta 45 e.

Ripsiväri on minulle se juttu, mitä ilman en kotoa poistu, joten uusi ripsiväri oli kyllä tarpeen, sillä Sensain ripsivärini juuri vetelee loppuaan. Koska tätä kokoelmaan kuuluvaa ripsiväriä ei ollutkaan saatavilla näytteenä, niin sain testiin Wonder Perfect Mascara 4D. Minulle sopi, sillä mascara tekee ripset kauniin kaareviksi ja antaa pituutta sekä tuuheutta myös mukavasti, sekä hoitaa ripsiä. Tämä on minusta hyvä idea, koska ripsiväriä käytetään päivittäin, niin miksei se tosiaan voisi sisältää ravintoaineita, jotka auttaisivat ripsien kuntoon. Tämä mascara sisältää pantenolia ja ruusuvahaa, joka myös suojaavat ripsiä ripsivärin levittämisessä ja poistamisessa. Hinta 32 e.

GLOW 2 GO

Poskille kannattaa näin aikuisen naisen ja myös nuoremmankin, levitellä hieman punaa, jotta näyttää freesimmältä. Kätevässä korostuspuikossa on toisessa päässä puna, jota laitetaan poskille ja hohtoa sitten poskiluun yläpuolelle. Tällä saa lämpöä ja tervettä hehkua kasvoille. Hinta 35 e.

OMBRE VELVET, SATIN JA SPARKLE

Nämä huikean kauniit kimaltelevat sävyt saavat kyllä silmät kuin silmät loistamaan ja nämä ovat hyvin pigmenttisiä ja kestäviä luomella. Olen sipaissut näitä myös toisen luomivärin päälle tehostukseksi ja silloin tuntuu, että ne pääsevät paremmin esille. Kimallus on näissä aivan mahtava, mutta laittaessa kannattaa olla maltillinen, jotta koko kasvot eivät kimaltele.

Näissä hauskoissa mattaisissa luomiväreissä olikin minulla sitten opettelemista, että kuinka sen levittäisi helpoiten ja saisi kauniin lopputuloksen. Tuote on kermamaisen pehmoinen rasiasta otettaessa ja se muuttuu jännästi puuterimaiseksi luomella.

Ensin otin sitä hieman liikaa sormella ja se kyllä todella nopeasti jämähtää paikalleen, joten pieleen meni. Toisella kerralla ja edelleenkin sormella kannattaa laittaa, otin luomiväriä maltilla ja taputtelin sitä ensin luomelle ja sitten häivyttelin. Nyt meni paremmin ja tosiaan kerrostaen on järkevintä laitella tätä luomiin. Muista aina sulkea rasia todella tiukasti, sillä se kuivuu nopeasti pilalle, kun pääsee ilman kanssa pitkän aikaa tekemisiin.

Kaunein lopputulos tuli, kun laitoin vaaleanpunaista mattaa ensin luomille ja sen jälkeen noista kimeltelevista sitä kuparia, jopa oli kaunis yhdistelmä. Hinta 25 e kpl.

Tässä siis esimerkkejä meikkikokoelman meikeistä, joista saa apua selfienkuvan ottamiseen. Tosin nämä viimeiset ombre-luomivärit eivät sinänsä kuulu tuohon selfie kokoelmaan. Toki muitakin vinkkejä selfiekuvan ottamiseen varmasti löytyy. Millaisia vinkkejä sinä antaisit?

6 Comments

  • JonnaH.

    Ihana luomiväripaletti! Noi satin luomivärit on ihania, tykkään levittää niitä paljon sormin. Levittyvät kyllä siveltimelläkin, mut jotenkin sormin saa kaikista upeiten ne luomille.

  • 1nallepuh

    Kylläpä on kauniita värejä ihan tekee mieli päästä kokeilemaan. Ja kuulosti mielenkiintoisilta ne matta luomivärit, kaikkea se meikkiteollisuus keksiikään meidän kuluttajien iloksi. Ihania oli taas ottamasi kuvat ?

  • Tiia

    Rakastuin noihin kimaltaviin luomareihin ja tuohon palettiin. Noita kasvomeikkejä ei olekaan, mutta wow noita luomivärejä, jestas sentään. Blingit eniten mieleen. 🙂

    Ihanaa uutta viikkoa M. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *