Muoti

LUKSUSLIIKE FERE HELSINGISSÄ

Luksusliike Feren omistaja, Mervi Kärkkäinen on koulutukseltaan konetekniikan diplomi-insinööri. Opiskellessaan Tampereella hän perehtyi tekstiiliteknologiaan ja sai työpaikan opiskelujen päätyttyä Finnwearille.

Muodin parissa työskennellessään, hänelle on ollut aina tärkeää se, missä tuotteet valmistetaan ja miten. Lisäksi vaatteissa käytetyt materiaalit vaikuttavat häneen ostopäätöksiinsä vahvasti. Polyesteri varsinkin saa häneltä paheksuntaa. Villa saattaa mennä pilalle, jos sen sekaan on lisätty polyesteriä. Silkin tulee olla täysin silkkiä, muuten sitä ei osteta. Laadulla on siis merkitystä.

Vaatteet tulee valmistaa oikeista materiaaleista ja tehdä ne kunnolla. Sillä laadukkkaat materiaalit ja taitavasti leikatut ja huolella valmistetut vaatteet kestävät vuosia.

Luksusliike Fere on myynyt jo 25 vuotta vaatteita miehille, mutta nyt uutuutena liikkeessä on valikoimaa myös naisille. Pradan laukut ja kengät, sekä Giorgio Armanin couture naistenmallisto, ainoana Pohjoismaissa, oli liikkeessä esillä, kun pistäydyin sinne tutustumaan viime viikolla. Luksusliike Fere, on laajentanut toimintaansa viime marraskuussa ja saanut pitkien neuvottelujen jälkeen mahdollisuuden Pradan ja Giorgio Armanin tuotteiden myymiseen Suomessa.

KUKA LUKSUSTUOTTEITA OSTAA

Ostetaanko täällä meillä sitten kovinkin paljon luksustuotteita? No kyllä kuulemma ostetaan. Miehet, kerran päädyttyään asiakkaiksi, jäävät asiakkaiksi. Kauluspaidan teettäminen mittojen mukaan maksaa noin parisataa euroa. Miehille on helpotus palata takaisin, kun saa mittatilaustyönä itselleen puvun, joka istuu ja toimii moitteettomasti käytössä.

Naisten innostus luksusvaatteiden ostajina on lisääntynyt ja vaatteita on tilattu myyntiin 36-48 kokoon saakka. Juuri naiset ovat pitkään toivoneet ja kyselleet luksusmerkkien, varsinkin Pradan tai Giorgio Armanin vaatteiden perään. Suurin osa vaatteiden myynnistä, meneekin suomalaisille naisille. Laukkujen ja kenkien myynnissä taas suurimman osan ostavat aasialaiset turistit.

KANNATTAAKO LUKSUSTUOTTEEN OSTAMINEN

Kun kalliseen, jopa tuhansia maksavaan laukkuun tai vaatteeseen kerran sijoittaa, niin se kestää pitkään. Ekologisempaa on siis tehdä arvokas ostos, kuin ostella jatkuvasti halpoja pintamuotivaatteita. Ne menevät hetkessä pois muodista ja mahdollisesti kaatopaikalle, kun taas luksustuote kestää aikaa, jopa vuosikymmeniä. Toki tässä pitää sitten osata hiukan muokata vaatetta hieman uudemmaksi, jotta se toimii. Mutta vaatturit liikkeessä ovat usein apuna vaatteen päivittämisessä, mikäli sellaista tarvetta on.

Korkokenkäkin on jalassa mukava, kun se on oikein tehty ja malli on sopiva jalalle, Mervi kertoo. Tämän allekirjoitan, sillä kun kenkä on tarpeeksi tukeva, niin se ei tunnu lainkaan jalassa. Sillä on hyvä kävellä ja tietysti kaunis kenkä on myös kaunis katsella. Mutta onhan niitä upeita luksuskenkiä sitten, joita ei edes ole tarkoitettu käytettävksi, siis kävelemistä varten.

Tässä hieman pohdintaa, mikäli miettii luksusmerkkien kotiuttamista. Kyllä se aina hiukan pelottaa astua merkkiliikkeen ovesta sisään. Olenko tarpeeksi kunnollisen näköinen, että minulle avataan ovi ja huolitaan sisään? No, kyllä sisälle pääsee ja Feressä ei ainakaan ollut pelottava tunnelma. Vaatteita sai katsella ja laukkuja myös. Tukholmassa pyörähdimme myös muutamassa luksusliikkeessä ja ihan ystävällinen sielläkin oli vastaanotto.

Nuorilla tuntuu olevan luksusliikkeen merkit hallinnassa ja niiden perään kuolataan. Nuori voi hyvin tuhlata koko palkkansa luksustuotteeseen ja olla onnellisena sen yhden tuotteen, usein merkkilaukun kanssa. Aika usein kaupungilla kyllä näkeekin merkkilaukkujen heiluvan nuoren käsivarrella, joten se tuntuu olevan ihan luonnollista.

Myös mahdollisuus ostaa tuote sijoitusmielessä tuntuu muutamilla olevan mielessä, kun luksusliikkeessä asioi. Laukun voi hyvin saada myytyä sopivan tilanteen tullen eteenpäin ja muutamista tietyistä merkeistä onkin aina kova taistelu, joten tässä tilanteessa se tuntuu ihan järkevältäkin. Käyttää laukkua hetken ja saada siitä hyvä hinta vielä, kun myy laukun eteepäin.

Miten siellä? Kiinnostaako luksusliikkeen tuotteet, laukut, kengät tai vaatteet? Onko näihin sinusta järkevää sijoittaa?

2 Comments

  • 1nallepuh

    Tottahan sinä puhut, että laatuun kannattaa köyhän sijoittaa. Hyvä vaate kestää käyttöä ja aikaa. Mutta kertaostona esim. tonnin laukku tuntuu hurjalta, olishan se tietysti arjen luksusta ja jos ihan sijoitus mielessä asian möisi miehelle saattaisi jopa innostua ?

    • Minna

      Näin on, että kerralla kunnollista:) Kieltämättä kyllä kirpaisisi, mutta joskus voisi itseään kyllä helliäkin ja ostaa sellaista, mitä voisi todella ihailla. Miehille tosiaan pitää asia myydä eri tavalla:D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *