Sisustaminen

TUKHOLMAN SISUSTUSKEVÄT

Tukholman sisutuskevat on taynna vaaleita savyja seka kuparia ja elainkuoseja

Tukholmassa matkaillessa, kannattaa aina piipahtaa sisustusliikkeitä tutkailemassa, mikäli yhtään sisustaminen kiinnostaa. Tai no, se on minun harrastukseni ja perhe aika usein jääkin liikkeiden ulkopuolelle odottelemaan, joten enhän minä siellä sitten kovin kauaa ennätä tai viitsi pyöriä ja odotuttaa toisia. Nyt tosin on alkanut sisustaminen enemmän kiinnostamaan myös tyttäriä, joten kai se ikäkin jotenkin tähän sisustamisen intoon liittyy.

Meillä ei nyt muutaman viikon takaisella reissulla, josta juttua löytyy postauksessa Minilomalla Tukholmassa, ollut mitään intoa lähteä kuitenkaan raahaamaan sisustustuotteita matkalaukuissa, vaikka kerrankin olisi siihen ollut mahdollisuus. Kätevästi olisi voinut vetää pyörillä satamaan laukut täynnä sisustusihanuuksia. Mutta nyt ei vain tärpännyt mikään erityisesti, joten otin kuivia ja tutkailin, millainen onkaan Tukholman sisustuskevät.

Tukholman sisustuskevät esittelee jo pitkään pinnalla olleet ja skandisisustukseen sopivat, luontoa lähellä olevat värit. Nämä sävyt ovat ihanan harmonisia ja luovat sellaista rauhallisuutta, mistä itse pidän. Näihin väreihin voi sitten lisätä tai repäistä tilanteeseen ja juhlaan sopivaa värikkäämpää piristystä.

Kauniisti toimii myös tuo juhlava musta-kultainen maljakko pellavan kanssa yhteen, joten juuri tätä tarkoitan. Luontoa lähellä olevat värit rauhoittavat myös hieman voimakkaammatkin ja prameat väriyhdistelmät ja sointuvat näin kauniisti sisustukseen ja se toimii.

Alueella, missä liikuimme, sattui olemaan muutamia vanhoja tuttuja liikkeitä ja myös muutama uusi yllätys minulle. En ollut aiemmin huomannut tai ennättänyt käydä H&M HOME liikkeessä, joita minusta näytti olevan ainakin pari suhteellisen lähellä. Kivoja kattauksia ja astioita sekä muuta sopivaa pientä sisustussälää, kuten koristeellisia peilejä, tarjottimia ja kauniita tuoksukynttilöitä.

Toki pääsiäinen teki silloin tuloaan ja esille oli somistettu paljon pääsiäiseen liittyviä kattauksia ja hyviä vinkkejä näistä voi noukkia vaikka seuraavaan juhlaan eli vappuun. Nämä kattauksethan voi hyvin muuttaa vapun tyyliin sopivaksi, kun vaihtaa nuo pajunkissat pöydästä kukkasiin ja pistää munakoristeet pois. Keltainen kuitenkin värinä toimii myös vapun kattauksissa.

Messinki näyttää olevan vielä kovasti pinnalla ja kyllähän se hyvältä pieninä ripauksina näyttääkin. Jotenkin ylellistä ja luksusta. Haaveena onkin joskus saada kylpyhuoneeseen musta allastaso, jossa olisi tyylikäs messinkinen hana.

Jos kissakuosit ovat sulostuttaneet ja vihastuttaneet ihmisiä tämän viimeisen vuoden, pari muotivaatteissa, niin nyt se on siirtynyt vielä vahvemmin sisustukseenkin. Suloisia kisuja posliinisena ei voi vastustaa. Rantavaatteissa kissakuosit ovatkin jo tuttu näky ja lopulta ne kisut ovat hipsineet vielä makuuhuoneeseenkin.

Kyllä minä makkariini ottaisin heti tämän petauksen, onhan minulla yöpaita, jossa on sama kuvio, joten hyvin tänne sänkyyn sopisin. Jäin tätä pussilakanasettiä kyllä näin jälkikäteen harmittelemaan, että en älynnyt silloin ostaa mukaani. No, ehkä tällä matkalla kertyi taas noita pisteitä sen verran, että saattaa olla kesällä taas uusi reissu Tukholman suuntaan tiedossa.

Zara Homessa on aina tyylitaattua tavaraa, sekä isommissa tavarataloissa, kuten Åhlens ja NK. Nuo isommat tavaratalot jäivät sisustuksen osalta tällä kertaa käymättä. Ihastuin myös kukkarolle ystävällisempään H&M HOME myymälän tarjontaan.


Tässä oli pieni pintaraapaisu meidän hotellin lähistöllä olevien sisustusliikkeiden tuotteista, joten mitä tykkäsit siitä, miltä näyttää Tukholman sisustuskevät?

6 Comments

  • souliina

    Aivan ihania juttuja olet poiminut tähän postaukseen<3 Tuo ylemmän kuvan boho matto ja noi kullan sävyiset sisutusjutu kyllä iskee nyt jotenkin oikein tosissaan.
    Toivoisi, että ensi kesänä olisi aikaa ja mahdollisuuksia käydä Tukholmassa, siitä on aivan liian pitkä aika kun olen viimeeksi siellä käynyt.

    Ihanaa viikkoa M <3

    • Minna

      Kiitos Souliina <3 Nämä onneksi sattuivat olemaan siinä meidän shoppailukierroksen lähellä, niin pääsin katselemaan näitä ihanuuksia ja kieltämättä kulta ja kupari kiehtoo jotenkin erityisesti. Piste vielä iin päälle, kun sen yhdistää johonkin pehmeään ja vaaleaan materiaaliin.
      Olisi siellä löytynyt vaikka mitä, mutta ei niin kuitenkaan iskenyt, että olisin jaksanut raahata niitä laivalle:)
      Tukholma on aina hyvä idea:)

  • 1nallepuh

    Aika kivoja tuotteita olit kuvannut. Sen lakanasetin olisin minäkin ottanut. Olisi ihana laittaa sisustus uusiksi mutta ensin tarttis varmaan hankkiutua vanhoista eron ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *