Muoti

KIILTÄVÄ PAITAPUSERO

Olen jostain syystä ommellut puolen vuoden aikana useampia paitapuseroita ja paitoja, kuin pitkään aikaan. Kiiltävä paitapusero tuli ommeltua tyttärelle, juuri ennen Tukholmaan lähtöä ja viimeisiä lankoja hyvä, ettei vielä laivalla leikattu. Silityskin on jäänyt hiukan vaiheeseen, mutta se ei kuitenkaan menoa haitannut.

YHTEINEN OMPLEUHARRASTUS

Suurena innoittajana on ollut tietysti tyttäreni, jolla ei innostus lopu ja ideoita sekä toivomuksia pursuaa tämän tästä. Kiva harrastus tästä on tullut meille molemmille ja usein pyörähdetään yhdessä kankaita ostamaan.

Tyttäreni pitää siitä, että vaatteet joita teen, ovat yksilöllisiä ja näinhän se on. Itse tekemällä saa aina uniikin, virheitä myöten. Mutta niihin ei itse kiinnitä huomiota toisten töissä, omissa kylläkin. Usein pelätäänkin liikaa sitä, että tekee virheitä. No, jokainen tietää, että virheitä löytyy myös valmisvaatteista, joten ei se nyt niin kamalaa ole.

Kannustan kyllä aloittamaan ompeluharrastuksen vaikka yhdessä nuoren kanssa, mikäli se suinkaan kiinnostaa. Aloittaa voi aina sieltä helpommasta päästä ja edetä, niin kuin yleensä edetään, pikkuhiljaa kohti istuvien vaatteiden ompelemista.

Täältä löytyy muuten toinen postaus tyttärelle tekemästäni satiinipaidasta ja tämä oli niin tykätty, että tästä hän saikin idean tähän kiiltävä paitapusero, numero kakkoseen.

Satiineja on monenlaisia ja aina ei sitä parasta ole kangaskaupoissa tarjolla, vaikka sävy sattuisi sopimaan toivomuksiin. Tässä kävi juuri niin, että tytär haki juuri tätä sävyä paitakankaaksi, mutta materiaaliltaan ja tasokkuudeltaan, tämä ei saa minulta pisteitä. Kangas olisi voinut olla hiukan paksumpaa ja epäilen suuresti, että tämän kanssa voi tulla ongelmia pesussa. Mutta tytär ei siitä välittänyt, koska sävy oli hänelle se paras, joten kangas ostettiin ja kiiltävä paitapusero tehtiin.

Malliltaan paita on hyvin suora, jopa laatikkomainen ja yksinkertainen. Käy vaikkapa jakun tyyliin aukinaisena, jollaisena tytär tätä eniten haluaa pitää. Farkkujen kanssa se on rento ja menee näin myös vaikka bilettäessäkin.

Kiilto on ollut nyt tosi tärkeä juttu myös arjen pukeutumisessa, joten todella monikäyttöinen paidasta saatiin.

SATIININ SÄHKÖISYYDESTÄ

Satiinin sähköisyyttä usein pelätään, mutta satiinin sähköisyyttä voi poistaa suihkeella. Softcare, sähköisyyden poistaja -nimellä, sitä voi ostaa 15 e hintaan. Tätä sähköisyyttä pelkäsin itsekin, mutta eniten se sähköisyys tulee pakkasella ja nyt ei enää sellaisia pakkasia ole ollut, kun tytär on tätä käyttänyt. Eli tuo Softcare-tuote on vielä testaamatta, enkä pysty sen toimivuutta arvioimaan. Myyjä kyllä vakuutteli sen toimivan.

On ihanaa, kun löytyy tyttärien kanssa asioita, joista kaikki tykätään ja voidaan yhdessä viettää aikaa niiden parissa. Tytär visioi ja minä toteutan. Ihan sulavasti ei aina kaikki mene ja välillä tulee hampaat irvessä ompeluksia totetutettua, mutta periksi ei anneta ja lopussa yleensä kiitos seisoo.

Tässä on vielä kevään juhlia tulossa ja kankaita on ostettu, kunhan ennättäisi niitä nyt yhdessä taas katsomaan ja suunnittelemaan, joten mekkopostauksia on taas sunnuntaisin varmasti tulossa.

Samaiselta risteilyltä on myös muuten minun silkkipaitapostaukseni, joten käy katsomassa tuosta linkistä, jos innostuit aiheesta.

Onko sinulla ja tyttärelläsi tai pojallasi tätä yhteistä ompeluharrastusta?

2 Comments

  • 1nallepuh

    Kauniita ja hienoja kuvia joissa kaunis malii päällään tyylikkään näköinen paita. Yhtä hyvin käy arkeen ja juhlaan.
    Itse ompelen sujuvasti suoraa saumaa mutta olisi kiva joskus kokeilla muutakin, vain kone puuttuu.
    Tytön kanssa meillä on muita yhteisiä harrastuksia. Ihanaa kun voi puuhailla yhdessä⚘

    • Minna

      Kiitos <3 No suoran ompelusta se yleensä alkaa ja se onkin tärkeintä ompelussa:)
      Pääasia on tietysti harrastuksissa, että löytyy jokin yhteinen juttu ja että se kiinnostaa molempia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *