• Käsityöt

    HELPOT VINKIT VAATTEIDEN KORJAAMISEEN

    Tässä postauksessa on helpot vinkit vaatteiden korjaamiseen ja näissä onnistuu jokainen, taidoista riippumatta. Tai siis ei tarvitse olla edes pahemmin ompelutaitoja. Loma on alkanut ja heti täällä on tehty siivousta. Taitaa kuulua näihin suomalaisten lomailun alkujuttuihin, kun ei osaa vielä ottaa rennosti. ”Sitten kun loma alkaa” – on jo vitsiksi väännetty, mutta välillä se taitaa pitää paikkansa. Siivoillessa löytyy aina juttuja, joita on säästellyt loman alkuun ja osa näistä jutuista liittyy vaatteiden korjaamiseen. Joskus ne vaatteet ovat jo kaupasta ostettaessa hiukan oudosti tehtyjä, mutta ompelua harrastavana tiedän muutamia kikkoja, joilla vaatteesta saa ihan käyttökelpoisen. Aina ei tarvitse edes ommella. Keväisellä Tukholman reissulla, ostin Vilasta stretch-farkkukankaisen hameen kesähameeksi. Koko oli S…

  • Kosmetiikka

    HELPPOA IHONHOITOA KESÄLLÄ

    Tuotteet saatu pr näytteitä Kesäloma häämöttää ja enää yksi päivä ja sitten alkaa loma. Mikä siinä onkaan, että sen kesäloman alkaminen tuntuu, kuin jäitä polttelisi ja aika ei etene yhtään. Mutta nyt se on käsillä ja loma on kyllä ansaittu. Vaikka rakastankin hoitaa ihoani ihanilla tuotteilla, niin ajattelin harrastaa helppoa ihonhoitoa kesällä. Iho selkeästi haluaa eri asioita kesällä, kuin vaikka talvella ja keväällä, joten sitä on pakko kuunnella ja ihonhoidosta kannattaa tehdä mutkatonta. Kesälomaan kuuluu rento meininki ja ehkä aina ensimmäisenä ei tule se ihon hoitaminen mieleen. Rutiinit tehdään usein sinnepäin, kunhan muistaa kasvonsa pestä ja aurinkovoidetta sipaista. Varsinkin matkoilla ollessa, tämä korostuu ja usein nuo aikataulutkaan eivät anna myöten,…

  • Kosmetiikka

    GUERLAIN MEIKISSÄ

    Tuotteet saatu, pr-näytteitä Guerlain meikissä ihastuin jo ajatukseen raikkaasta ja kuulaasta ihosta, kun sain tiedustelun, että olisiko minulla kiinnostusta istahtaa ammattilaisen, Elisa Häyrisen tuoliin ja saada Guerlain tuotteilla meikki. Rakastan leikkiä erilaisilla värisävyillä meikatessa, mutta yleensä sitä jumittuu arjessa kuitenkin samoihin sävyihin ja tyyliin omassa meikissä. Aika usein ne silmät tulee sudittua samalla kaavalla ja rajaukset kehiin ja sitten on valmista. Lisäksi ihoni kanssa saan aina jännittää, että pysyykö se meikki siihen saakka, kun minulla on mahdollisuutta sitä korjailla. Välillä pysyy ja usein ei. Viimeistään iltasella on leuasta ja nenältä kadonnut meikkivoiteet ja silmissäkin saattaa olla pelkässä luomivaossa sitä luomiväriä kasaantuneena. GUERLAIN MEIKISSÄ Olin sopinut tapaavani Elisan Sokoksen Guerlain pisteellä,…

  • Lifestyle

    KESKIKESÄN JUHLA

    Miten ihanalta jo sanana kuulostaa keskikesän juhla ja nyt kun se vielä oli niin täydellisen kaunis. Näköjään en malta olla sitä hehkuttamatta. Mutta nyt aletaan sitten pikkuhiljaa olla juhannuksesta toivuttu ja kärvistellään viimeisiä päiviä töissä. Kyllä se tästä, vaikka olisin kyllä mieluimmin jäänyt tänään kotiin ja keskikesän juhla olisi ollut vielä fiilistelemisen arvoinen, mutta ei auttanut. Ihana auringonpaiste kyllä teki nousemisesta suhteellisen helpon. Kyllä siitä kauniista ilmasta voi nauttia, vaikkei olekaan vielä lomalla. Onhan tässä valoisaa iltaa aikaa. Juhannuksena kävimme miehen kanssa pitkiä pyörälenkkejä ja nautin siitä, kun pitkästä aikaa tuli tehtyä jotakin kunnon liikuntaa. Saattaa olla, että tätä alan minäkin harrastamaan enemmän, jos jalat eivät pidä juoksemisesta. Sain myös…

  • Lifestyle

    JUHANNUKSEN KESÄMEKKO JA KESÄTUOKSUJA

    Tuoksut saatu Juhannuksen kesämekko ja kesätuoksuja, saatiin kuvattua, kävelyllä ollessa ja kyllä tämä kesä saa huokailemaan. Jestas, miten kaunis luonto meillä täällä onkaan, kun sää antaa parastaan ja nythän on ollut niin ihana juhannus, että ei tahdo todeksi uskoa. Yhtenä yönä satoi, mutta eipä tuo haitannut. Sain joku aika sitten idean hulmuavaan ja ohueen kesämekkoon. Kangasta ei minulla tähän ollut ja en sellaista ollut vielä ennättänyt hankkimaan. Silmiini saattui vuosi sitten ompelemani tunika, jolla ei ole ollut ollenkaan käyttöä. Suoraan sanottuna, se ei toiminut lainkaan minulle ja en ymmärrä, mitä olin edes ajatellut, kun suunnittelin mallin niin löysäksi. Malli olisi parhaiten sopinut raskaana olevalle. Tämä harmitti, koska olin kuitenkin tykännyt…

  • Lifestyle

    JUHANNUKSEN KUNNIAKSI

    Tuotteet saatu Mahtavaa, juhannus on täällä ja mitkä ilmat meitä ovat tällä viikolla hellineetkään. Näin juhannuksen kunniaksi ajattelin järjestää tähän pienen kosmetiikka-arvonnan, kun huomasin juuri, että en ole aikoihin mitään täällä blogissa arponut. VAIKUTTAAKO SÄÄ JUHANNUKSENVIETTOON Mutta ensin on kyllä pakko, suomalaiseen tapaan pohtia säätä ja tulevaa juhannusta. Kyllä se vaan on niin, että sää vaikuttaa merkittävästi juhannuksen viettoon ja vaikka kuinka yrittää itselleen selitellä, että juhlaa voi viettää säässä kuin säässä, niin ei se tosiasiassa kyllä niin ole. Kokonainen vuosi talsitaan vesisateessa, saadaan välillä räntää ja lunta niskaan pakkasien kera, joten se on vain oikeus ja kohtuus, että säät suosii kesällä. Parasta olisi, jos vielä saisi sen kauniin sään,…

  • Hiukset

    PIRTEÄN KIHARA KESÄTUKKA

    Yhteistyössä kampaamo Pesulan kanssa Olen saanut luonnonlahjana piikkisuoran tukan ja en ole koskaan sen asian kanssa ollut sinut. Olen aina rakastanut kiharoita, joten ihmekös tuo, että pirteän kihara kesätukka, alkoi kummasti minua kiehtomaan. Viime aikoina olen joutunut käymään taistelua hiusteni kanssa, sillä viime syksyn subakuutti kilpirauhastulehdus vaati kortisonia parantuakseen, joten kortisonikuuri näkyi sitten hiuksissani. Olen hiuksia puolisen vuotta kasvatellut odottaen, jotta sitä voisi reilusti leikata pois. Hiuksissani on myös puoli vuotta sitten tehty permanentti ja hiusten latvat ovat olleet korppukuivat, hyvistä hiustenhoitotuotteista huolimatta. Pilalle mennyttä, kortisonihoidon takia ja en edes tiennyt, että se voi vaikuttaa myös hiustenlähtöön. No, minulla se vain teki hiukset kiillottomaksi ja kuivaksi, joten ainoa vaihtoehto oli…

  • Muoti

    TYTÖT JUHLAMEKOISSAAN

    Esittelen vielä vanhemman tyttären juhlamekon, jonka minä myös ompelin pari päivää ennen ylioppilasjuhlia. Tytöt juhlamekoissaan ylioppilaspäivänä, olivat tyytyväisiä ompelemiseeni ja mekkoihinsa, joten siinä mielessä kaikki meni hyvin. Kun vartalot ovat melkein samaa kokoa meillä kaikilla, niin ompeleminen ja suunnitteleminen on suhteellisen helppoa, ainakin osittain. Sillä jos malli ei ole kotona, niin pukua voi sovitella vaikka hätätilanteessa itselle. No, helppoa on kyllä väärä sana, sillä ei tässä ongelmitta selvitty. Toki sain kaikki lopulta toimimaan, mutta kiire teettää hutilointeja ja siitä seuraa usein vaikeuksia, purkamista ja jopa kappaleiden uudelleen leikkaamista. Sitä jo luulee osaavansa ja sitten saa opetuksen. VINKIT MEKON TOTEUTTAMISEEN Tyttären toiveena oli todella yksinkertainen mekko, mielellään beigenharmaa sävyltään. Kankaan tuli…

  • Lifestyle

    MAKUSUOLA SAA RUUAN MAISTUMAAN

    Pääsin vähän aikaa sitten tutustumaan makusuolaan, vaikuttajille järjestetyssä tapahtumassa. Makusuola saa ruuan maistumaan herkulliselta pienellä vaivalla ja jos näin on, otan innolla kaiken vastaan. Suolamaistelemiset alkoivatkin makusuolan tuoksuttamisella ja tästä meille oli ihan aluksi tehty pieni tehtävä. Me saimme nimittäin sokkona testata suolatuoksuja ja kertoa sitten omin sanoin paperille kirjoittaen, miltä maustesuola tuoksuu ja mitä mielikuvia se herättää. Meille oli katettu pöytä täyteen erinäisiä purkkeja, joissa oli jokaisessa makusuolaelämys. Kuinka erilaisia vivahteita suola ja erilaiset mausteet yhdessä saavatkaan aikaan. Usemmasta purkista tuli kuitenkin tuttu tuoksuelämys ja näistä sitten kuka raapusteli ja runoili omia elämyksiään. MAKUSUOLA SAA RUUAN MAISTUMAAN Muutamat suolat tuoksuivat todella voimakkailta ja uskon, että ihan kaikkia suolamakuyhdistelmiä en…

  • Kosmetiikka

    KIEHL`S RAKASTAA SUOMEA

    Olin pari viikkoa sitten aivan ihanasti järjestetyssä Kiehl`s Rakastaa Suomea -tapahtumassa. Sää oli mitä upein ja meille oli järjestetty hulppea vuoden 1953 Pontiac kuljettajineen, kyyditsemään meidät Kulosaaren Brändö Seglare Majakalle. Treffit oli sovittu rautatieasemalle ja kylläpä saimme osaksemme ihailevia katseita, kun tämän sulottaren syliin kiipesimme. Moni pysähtyi kuvaamaan autoa ja no, siinä samalla myös meitä muutamaa vaikuttajaa, jotka tuolla autolla pääsimme huristelemaan. Tiia ja minä olemme aivan tohkeissamme tässä kuvassa, sillä harvoin sitä pääsee antiikkiauton kyytiin. Aivan huikean ihana idea oli tämä auto ja autonkuljettajakin oli vielä todella herttainen. Silmät lepäsivät kauniissa merimaisemassa ja kallioissa. Paikkana tämä Brändö Seglare oli juuri sopiva pienelle parinkymmenen hengen porukalle ja täällä on varmasti…

  • Muoti

    JUHLAMEKON HELMAA KORISTAA KUKKAKIMARA

    Nyt on se kauan kaivattu kesä ja kesään kuuluu kukkaset ja sen takia juhlamekkoni helmaa koristaa kukkakimara. Värien räiskettä löytyy, vaikka muu osa kankaasta onkin hillitty kermanvalkoinen. Tyttären lakkiaisia vietimme viikko sitten ja nyt on aika esitellä, millaisen mekon minä juhlaan ompelin itselleni. Kun etsimme tyttärelle sopivaa kangasta, niin silmäni osuivat heti tähän upeaan kankaaseen ja näin jo sieluni silmin kuinka tämä kagas on leikattava ja ommeltava. Juhlamekon helmaa tulisi koristamaan kukkakimara, oli malli sitten muuten mikä vain. No, tytär ei kankaasta innostunut, sillä hänellä oli aivan eri visio koko mekostaan. Silloin ei tosin ollut vielä tarkentunut, että millaista mekkoa hän juhlaansa haaveili. Seuraavalla kerralla, kun vierailimme kangaskaupassa, olikin jo…

  • Lifestyle

    VIETERIVALAISINTA SOMISTAA RUUSUT

    Tuoksu saatu Vieterivalaisinta koristaa ruusut, sillä ylioppilasjuhlat ovat nyt muisto vain, linkin takaa näet, millaisen puvun tyttärelle ompelin. Mielelläni palaan vielä juhlien koristeluun ja jos sen voi tehdä vielä kierrättysperiaatteilla, niin vielä parempi. Tein tyttären vanhasta runkopatjasta vieterivalaisimen viime syksynä ja siitä voit lukea linkin takaa postauksen. En ajatellut tuon vieterivalaisimen muuta käyttöä, se sai olla seinällä lähinnä toimeettomana, kun alkoi olla jo liian valoisaa laittaa siihen valoja iltasellakaan. Mieleen kyllä juolahti, että otanko sen pois seinältä, kun juhlitaan, mutta sitten keksinkin idean ja olin riemuissani myös kierrättämisideasta, joka siitä kumpusi. Ylioppilasruusut ovat niin upeita ja usein ne kuitenkin nuupahtaa muutaman päivän jälkeen, vaikka niitä kuinka hoivailisi. Olin ostellut kukkasia…

  • Sisustaminen

    KUKKAKUOSEJA JA RUSKEITA SÄVYJÄ

    Gant Home esitteli palasen tulevaa syksyä ja pääsin ilokseni mukaan sitä katsastamaan. Gant Home syksyn mallistossa kukkakuoseja ja ruskeita sävyjä, oli runsaasti esillä, mutta myös oljenkeltaista ja retromaisia kuvioita, kukkakuosien rinnalla. Olen aina pitänyt Gantin sisustusjutuista ja yleensäkin noista itärannikon tyylisistä sisustuksista. Niissä on sellainen rento beach house- meininki, jolla olisi kiva sisustaa se hulppea rantahuvila, jos sellaisen omistaisi. Gantin tyyli on sen verran rentoa ja kuitenkin riittävän tyylikästä, joten se sopii moneen kotiin. Pienenä piristyksenä tyynyn kera tai sitten vuodevaatteissa tai pyyhkeissä. Gant sisustuksiin mielletään vielä helposti se tähti-juttu, koska sitä oli niin paljon esillä. Sitä myös lähdettiin matkimaan kovasti ja melkein jokaisen valmistajan sisutustyynyissä tai matoissa tähti-logo komeili,…

  • Lifestyle

    MERIPAVILJONGIN KELLUVA KESÄTERASSI

    Meripaviljongin kelluva kesäterassi, häikäisi meidät vieraat kauniilla linjoillaan ja oli sopivasti sulautuneena Eläintarhanlahteen. Tätä kelluvaa kesäterassia oli kuulemma 19 vuotta suunniteltu ja siitä haaveiltu ja nyt se on totta. Ihastelimme kauniita merimaisemia, huikeaa säätä ja aurinkoa, jonka säteet kimmelsivät kauniisti veden pinnalla. Fiilis oli kyllä hyvä siinä modernilla, kelluvalla terassilla istuskellessa, joten ei ollut kiire minnekkään ja mikäs kiire siinä olisi ollut, kun tarjolla oli kauniiden maisemien lisäksi myös maittavaa ruokaa. Terassille paistaa aurinko koko päivän ja lahdella käynnistyy vuosien jälkeen kaunis suihkulähde. On kuulemma säästösyistä ollut käyttämättä jo melkein parikymmentä vuotta. Tuli vähän samanlainen olo, kuin laivassa olisi ollut, vaikka terassi ei keikuta yhtään ja maisema ei liiku. Terassilla…

  • Käsityöt

    YLIOPPILAAN JUHLAMEKKO

    Eilinen oli suuri päivä monen nuoren elämässä, kun sai kolmen vuoden ponnistelujen jälkeen painaa ylioppilaslakin päähänsä. Ylioppilaan juhlamekko, ja sen valitseminen, saattaa olla sitten se toiseksi tärkein juttu. Meillä tehtiin yhteistyötä, joten tyttären tehtävänä oli suunnitella ylioppilaan juhlamekko ja minä sen sitten ompelin. Kun tehtävänä on suunnitella ylioppilaan juhlamekko, asettaa se muutamia kriteereitä, joita on hyvä miettiä. Ei tietenkään turhan vakavasti, mutta on hyvä huomioida juhlallisuus, joten ihan verkkariasussa ei juhlittavan sovi esiintyä, eikä vieraidenkaan. Mutta kaunis kesäinen mekko, jossa on ripaus juhlallisuutta, on tyylikäs valinta. Pituutta kuitenkin sen verran, että istuessa ei tarvitse kiskoa hametta alaspäin. YLIOPPILASMEKON KANKAAN VALINTA Pitsimäinen ja aikuismainen kotelomekko miellytti tytärtä, joten sellaiseen sopivaa kangasta…