Lifestyle

MERIPAVILJONGIN KELLUVA KESÄTERASSI

Meripaviljongin kelluva kesäterassi, häikäisi meidät vieraat kauniilla linjoillaan ja oli sopivasti sulautuneena Eläintarhanlahteen. Tätä kelluvaa kesäterassia oli kuulemma 19 vuotta suunniteltu ja siitä haaveiltu ja nyt se on totta.

Ihastelimme kauniita merimaisemia, huikeaa säätä ja aurinkoa, jonka säteet kimmelsivät kauniisti veden pinnalla. Fiilis oli kyllä hyvä siinä modernilla, kelluvalla terassilla istuskellessa, joten ei ollut kiire minnekkään ja mikäs kiire siinä olisi ollut, kun tarjolla oli kauniiden maisemien lisäksi myös maittavaa ruokaa.

Terassille paistaa aurinko koko päivän ja lahdella käynnistyy vuosien jälkeen kaunis suihkulähde. On kuulemma säästösyistä ollut käyttämättä jo melkein parikymmentä vuotta.

Tuli vähän samanlainen olo, kuin laivassa olisi ollut, vaikka terassi ei keikuta yhtään ja maisema ei liiku. Terassilla on pyritty merellisen tunnelman luomiseen ja minusta siinä on onnistuttu hyvin. Kaunis lasinen kaide takaa sen, että meri näkyy joka puolelle esteettömästi.

Terassille kuljetaan Säästöpankinrannasta siltaa pitkin, joka on kuusi metriä pitkä. Se saa itsessään jo hauskan fiiliksen aikaan, kun huomaa, että asioita ja toimintoja on todella mietitty ja merellisyyttä on haluttu korostaa.

MERIPAVILJONGIN KELLUVA KESÄTERASSI

Meripaviljongin terassi on kiinnitetty kala-ja äyriäisravintolan kainaloon ja se myötäilee tuota amebamaista rakennusta ja kelluu tyytyväisenä sen vieressä.

Pääsuunnittelija, arkkitehti Simo Freese on suunnitellut Meripaviljongin, joten tämä kelluva terassi on myös hänen käsialaansa.

Terassi on rakennettu Rauman telakalla ja kuljetettu meritse, jäiden sulamisen jälkeen paikoilleen. Lasikaiteinen terassi katetaan markiisein paahtavina päivinä ja kaasulämmittimiä sytytetään viileimpinä iltoina. Voin vain kuvitella, kuinka upea tunnelma tälle terassille saadaan myös niinä pimeinä, samettisina elokuun iltoina.

Terassilla on 150 asiakaspaikkaa ja se on myös vuokrattavissa yksityistilaisuuksiin aamupäivisin, mutta muuten se on suunnattu lähinnä kuluttaja-asiakkaille. Meripaviljongin kelluva terassi on auki aamupäivästä iltaan, sään mukaan.

Ruokaa oli näissä avajaisissa tarjolla montaa sorttia ja oikein herkullisia olivat.

Kesäjuomien lisäksi Meripaviljongin kelluva terassi tarjoilee erilaisia ruoka-annoksia ja kesäisiä juomia, mutta voi tänne toki pistäytyä vain lasilliselle tai kahvittelemaan. Ruoka- ja juoma-annokset tilataaan itsepalvelutiskiltä ja ne tarjoillaan pöytiin, joten rennolla otteella mennään.

Hauskaa on varmasti myös veneilijän lipua paatillaan tänne, sillä Meripaviljongin kelluva terassi toivottaa myös veneilijät tervetulleiksi. Kuusi omaa venepaikkaa, on terassin kupeessa tarjolla.

Kovassa rakennusmyllerryksessä olevalla Hakaniemen alueella, on kaipailtu rauhallista terassia ja ravintolaa meren lähelle ja nyt se on mahdollista. Yllättäen melua ei kuulunut lainkaan terassille, vaikka työkoneiden pauke muuten jyrisee suhteellisen lähellä ja varmasti kuuluu kaikkialle. Kalliossa asuville tämä varmasti on mukava kotisatama, pistäytyä iltakävelyn lomassa viettämässä hetki aikaa, terassin merellisessä ympäristössä.

Täällä varmasti tulen käymään kesän aikana, kun aurinko suosii.

4 Comments

  • 1nallepuh

    Kauniit maisemat ja herkullisen näköiset tarjoilut. Meripaviljongin maisemat lapsuudesta tuttuja, täytyy mennä viimeistään lomalla katsastamaan paikka.
    Ihania kuvia olit ottanut, aurinkoista viikon jatkoa?⚘

    • Minna

      Kiitos! Kuvien ottminen oli helppoa, kun oli niin upea paikka ja sääkin suosi.
      Kannattaa mennä, sillä siellä voi sitten verestellä muistoja lapsuudesta:)

  • Niina Elina

    Tuo Meripaviljongin terassi on kyllä upea! Kiinnostaa, miten se on teknisesti toteutettu, rakentamisen puolesta siis. Tuskinpa mitään uusinta tunnelitöissä käytettävää vedenalaisen rakentamisen teknologiaa on ollut mukana, mutta mitenkähän tuo on saatu kellumaan…?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *