
Esittelen vielä vanhemman tyttären juhlamekon, jonka minä myös ompelin pari päivää ennen ylioppilasjuhlia. Tytöt juhlamekoissaan ylioppilaspäivänä, olivat tyytyväisiä ompelemiseeni ja mekkoihinsa, joten siinä mielessä kaikki meni hyvin.
Kun vartalot ovat melkein samaa kokoa meillä kaikilla, niin ompeleminen ja suunnitteleminen on suhteellisen helppoa, ainakin osittain. Sillä jos malli ei ole kotona, niin pukua voi sovitella vaikka hätätilanteessa itselle. No, helppoa on kyllä väärä sana, sillä ei tässä ongelmitta selvitty. Toki sain kaikki lopulta toimimaan, mutta kiire teettää hutilointeja ja siitä seuraa usein vaikeuksia, purkamista ja jopa kappaleiden uudelleen leikkaamista. Sitä jo luulee osaavansa ja sitten saa opetuksen.

VINKIT MEKON TOTEUTTAMISEEN
Tyttären toiveena oli todella yksinkertainen mekko, mielellään beigenharmaa sävyltään. Kankaan tuli olla hiukan strech-tyyppistä, jotta siitä saa tehtyä vartaloa myötäilevän. Mielellään kuitenkin riittävän paksua, jotta mikään ei kuulla läpi. Mekkoa tulisi voida käyttää myös tulevaisuudessa töissä, vaikka jakun kanssa.
Koska tyttärellä oli opiskelujen ja töiden suhteen kiireitä, niin päätin uskaltautua ostamaan kankaan yksin, sillä aikataulut menivät ristiin ja aika alkoi uhkaavasti loppua. Onneksi luotto oli tyttärellä minuun sen verran kova, että ei tarvinnut hermoilla ja kangas onnellisesti löytyi heti.
Eurokankaassa, jälleen kerran ymmärrettiin tyttären toiveet ja oli minulla havainnointikuvakin mukana puhelimessa. Siinä kuvassa mekko oli kyllä nahasta tehty, joten samanlaista tästä ei yritettykään kopioida, vaan se muuttui kankaalle sopivaksi mekoksi.
Mekko tehtiin useammasta kappaleesta ja edessä ja takana on sisäänotot sekä pitkä vetoketju keskellä selkää. Sisäänotot kohdistin ylä-ja alaosan saumojen jatkeeksi, joten mekon saa näin istuvammaksi. Sivukaistaleet tuovat vähän piristystä, muuten hyvin yksinkertaiseen tyyliin. Helmassa takasaumassa on pieni halkio.
Mekon miehustassa on samasta kankaasta tehty vuori, koska näin sain yläosaan ryhtiä. Mekon pääntien ja kainaloaukot saa siistiksi, kun miehustalla on vuori ja se on vielä helpompaa ommella mekkoon, kun vuori on samaa kangasta mekon kanssa. Tikkauksia ei tarvittu ja helman ompelin käsin.

Tyttäret juhlamekoissaan, näyttävät tietysti jokaisen äidin mielestä kauniilta ja ylpeitä me miehen kanssa tyttäristä ja heidän saavutuksista muutenkin olemme. Nyt on siis yksi etappi taas toisella tyttärellä lopussa ja tulevaisuus siintää edessä, vielä hieman etsien suuntaa. Nuoruus on ihanaa aikaa, mutta kieltämättä hiukan stressaavaakin, näiden opiskeluvalintojen takia. Mutta rauhassa on hyvä miettiä, jotta löytyy se oma juttu sitten, jota ilolla sitten tehdään.

JUHLAMEKKOA VOI KÄYTTÄÄ MYÖS ARJEN ERI TILAISUUKSISSA
Eniten minua aina ommellessa tai juhlamekkoa ostaessa, harmittaa yhden käyttökerran juhlamekot, joten toivon, että näille tulisi enemmän käyttöä. Molempien mekot ovat kyllä sellaisia, että juhlamekkoa voi käyttää myös arjen eri tilaisuuksissa.
Ylioppilasmekon päälle voi laittaa vaikka jakun tai yksinkertaisen neuleen, niin saa hiukan arkisuutta päivälookkiin. Nahkatakilla varsinkin saa vähän särmää, jos haluaa todella rikkoa rajoja.

Tytöt juhlamekoissaan, vaikka en nyt itseäni tytöksi kyllä luokittele, mutta meidän kolmikko ja minun ompelukset ovat nyt esitelty. Postaukset ylioppilasmekosta ja minun mekosta löytyy linkkien takaa. Ihanaa, että olen saanut tyttärille niin monet mekot luoda, ihan vauvasta asti ja vielä ne kelpaa.
No, seuraavia juhlia odotellen. Toivon kyllä, ettei ihan heti kuitenkaan, vaikka ommella tykkäänkin. Jotakin kesämekkoa, rennompaa sellaista, ajattelin tässä kehitellä, mutta mistä sitä taas tietää, miten seuraava kangas taas saa minut inspiroitumaan.
10 Comments
JonnaH.
Aivan ihania kuvia ja no tarviiko noista mekoista edes sanoa, että olet jälleen onnistunut. Ihanaa kun päällä on vaate, jota ei tarvitse pelätä, että näkee jonkun muun päällä. 🙂
Minna
Kiitokset Jonna <3 No, nämä onnistui, vaikka olikin haasteita:) Tuo on juuri sitä, mistä me tyttärien kanssa pidämme kiinni, että samaa ei varmana vastaan kävele, joten siihen ei ole pelkoa. On toki kiva poimia ideoita ja siitä sitten muokata oman vartalon ja tyylin mukaisia vaatteita. Juhlamekkoa pitää myös muistaa käyttää, etteivät homehdu kaappeihin:)
Outi
Näytätte kaikki aivan ihanilta ❤️❤️❤️
Aurinkoista päivää sinulle!
Minna
Kiitos Outi <3 Harmitti, kun ei saatu miestä kuvaan! Meille aina käy näin ja sitten jälkikäteen tajusimme, että eikä!! Hänellä oli kiire tarjoilla vieraille tervetulojuomat:)
Tiia Koivusalo
Kerta kaikkiaan upeina ja kauniina olette kaikki. Mykistävän kaunis perhe ???
Minna
Kiitos Tiia <3. Kyllähän sitä oli tähän päivään varauduttu tälläytymään ja mekotkin onnistui. Mutta ihana päivä oli ja tytär tykkäsi, sehän oli pääasia:)
Kastehelmlib
Aivan mielettömän hienoja mekkoja. Oletpa taitava. Ylioppilaspäivä jää varmasti kaikille loppuelämäksi mieleen. Lapset ovat sanoneet, että se oli yksi elämän ihanampia päiviä. Aikuisuuden ensimmäinen iso juhla. Kyllähän omat ylioppilasjuhlatkin ovat pysyneet muistoissa, vaikkakin silloin juhlittiin hieman maltillisemmin. Upea kolmikko! Kivaa sunnuntaita sinulle <3
Minna
Voi kiitos paljon kauniista sanoistasi <3 Tuo on niin totta, että se päivä jää kyllä mieleen ja ihana sitä on aina muistella, vaikka omasta yo-päivästä onkin aikaa. Nyt kun tyttäret ovat nämä juhlat juhlineet, saas nähdä mitä juhlitaan sit seuraavaksi:)
1nallepuh
Kyllä on kauniita tyttöjä upeissa mekoissaan. Ihania muistoja varmasti tuli tähän päivään valmistautumisesta ja itse juhlapäivästä. Oman tytön lakkiaiset nousi mieleen ja niitä ilolla ja haikeudella muistelen.
Yksi etappi takana ja uusia haasteita ja juhlia edessä⚘
Minna
Kiitos ♥️ Tämä on tärkeä päivä nuoren elämässä ja myös meidän vanhempienkin ☺️ ja ihana näitä on sitten jälkeenpäin muistella.