
Mukavasti tämä loma on alkanut pienellä piperryksellä ja hullunkurisella idealla. Somistin asukorut puutarhan iloksi, sillä yritän saada niistä lintujen karkottimen. En ole varma toimiiko se ja välkkyykö riittävästi, mutta kaikkia keinoja on käytettävä, koska en halua joka päivä siivota sotkuja terassilta. Nyt kyllä on aikaisempia vuosia vähemmän ollut sotkua, mutta on sitä kuitenkin riittävästi.
ASUKORUT PUUTARHAN ILOKSI
Asukorut eivät ole kovin hintavia, joten niitä tulee usein itse hankittua tai saatua. Nyt huomasin, että koruteline ei enää kestä lisää painoa ja osa näistä riippuu vain pölyä keräämässä, joten johonkin ne on saatava. Koska aikaisemmin keväällä tein askartelun, joka oli myös tarkoitettu pihalle, niin tämä on sille jatkoa eli ripustin asukorut puutarhan iloksi.
Tämä saa ollakin hiukan älytön ja vaikka vähän mauton, sillä pääasia on, että se kimaltelee sen verran, että linnut eivät halua tulla sotkemaan terassia.
Tarkoitus on vain solmia ja sitoa erilaisia rihkamakoruja ja kimaltelevia rintaneuloja tai vastaavia, yhteen riipukseen ja sen voi laittaa helposti koukkuun roikkumaan ja tuulessa heilumaan. Saapahan myös kierrätettyä nämä asukorut puutarhan iloksi.
Uskon, että tästä voi sitten jatkaa myös kranssiaskarteluun. Joulunaikaan nämä korut sopisivat upeasti kranssin koristamiseen. Näin kierrätys saa jatkojalostusta, mikäli korut ovat vielä kesän jälkeen kunnossa. Voihan olla, että harakat käyvätkin innolla kimppuun, mutta toivotaan, etteivät sentään.



LISÄÄ KIERRÄTYSVINKKEJÄ PUUTARHAN ILOKSI
Tässä onkin yksi sellainen askartelu ohjeineen, minkä voisi vaikka laittaa nyt ulos kimaltamaan. Kannattaa katsoa linkistä. Muistan, että nappasin tyttärien kimaltavat, hiuksiin tarkoitetut korut tähän koristeeksi, ne kun lojuivat käyttämättöminä pitkin pöytiä. Olen pitänyt tätä glitterikransssia talvisin ulko-oven pyöreässä ikkunassa, mutta mikä estää tätä käyttämästä myös kesällä ja puutarhassa.
Peilinsirut rakukeramiikkalaatassa, pääset katsomaan postausta tuosta linkistä, jonka pari vuotta sitten tuunasin, ovat toimineet myös hyvin. Ne välkehtivät kauniisti auringossa ja samalla pitävät linnut poissa juuri tuolta terassialueelta.
Puutarhassa muuten näyttää nyt mustikoiden suhteen hyvältä ja satoa on vihdoinkin tulossa. Onhan sitä tässä jo odoteltu ja varmasti taisi auttaa tuo uhkailu, että pensaat saavat lähdön, jos ei satoa tule. Niin odotan sitä hetkeä, että mustikat ovat kypsiä ja saan noukkia suoraan pensaasta marjoja aamiaisrahkaani.
Nyt on riennettävä pakkaamaan, sillä lähden loman aloittamisen kunniaksi, pienelle lomamatkalle.
4 Comments
Tiia
Aivan ihanat ja kilisee varmasti kivasti tuulessa. Kivaa tiistaita. <3
Minna
Kiitos! Juu, olisi kiva kun kilisisi vielä! Kivaa tiistaita ja terkut Tallinnasta!
1nallepuh
Kuinka hyvä kierrätys idea vanhoille koruille. Mulla mökillä marjapensaat saa kutsumattomia vieraita joten aijon kokeilla tuota ideaasi siellä?⚘
Minna
Kiitos, kannattaa kokeilla, varsinkin tarpeeksi kimaltelevia koruja, jotta ne tarpeeksi heijastelee:) Mukavaa viikonloppua!