Matkustaminen

MEIDÄN LOMA ROOMASSA

Meidän loma Roomassa oli niin onnistunut ja upea, jotta olen nyt aivan innoissani ja voisin vaikka heti mennä sinne uudestaan. Tosin eilen vasta palasimme, että pitäisiköhän tätä nyt hetki vielä makustella ja muistella, ennen uuden matkan tilaamista.

Vaikka olinkin joskus nuorena tyttönä käynyt Roomassa, niin en todellakaan muistanut siitä muuta, kuin Colosseumin. En kylläkään muistanut, miten vaikuttava se oli. No siskon kanssa parikymppisinä reilattiin pitkin eurooppaa ja ehkä tuli ahnehdittua liikaa maita ja nähtävyyksiä, joita ei pystynytkään enää jälkeenpäin käsittelemään ja kaikki tuntui hiukan epätodelliselta. Nyt tällä matkalla teimme toisin.

MEIDÄN LOMA ROOMASSA

Meidän loma Roomassa alkoi aamusta Finnairin lennolla ja olin varannut kuljettajan matkavarausta tehdessä, joka vei meidät kentältä hotelliin. Hotelli sijaitsi suhteellisen keskellä kaikkea, mistä oli näppärää lähteä liikkeelle.

Muistan toki, miten aikoinaan ihmettelimme roomalaisten tapaa ajaa autolla. Pari kaveria ajoi kolarinkin, meille nuorille, vaaleille naisille vislatessaan ja yrittäessä saada meitä pysähtymään ja juttelemaan.

No se ajaminen ei ollut kyllä mitenkään muuttunut vuosien saatossa. Kova vauhti ja tiukat tilanteet välillä hirvittivät. Aikamoisia taitureita kuitenkin olivat, kun siellä puikkelehtivat ja tuntui, ettei siinä liikenteessä ollut mitään logiikkaa. Skootterit ja moottoripyörät vielä lisäsivät jännitystä kaahatessaan autojen välissä ja aina etummaisiksi, hinnalla millä hyvänsä.

Kahdeksan rinnakkain seisovaa autojonoa odotti valojen vaihtumista ja olimme silloin jollain aukiolla, joten ihmettelin, että kuka tässä ensin lähtisi, koska edessä tie kapeni hurjan nopeasti. Nätisti kaikki vain ajoivat ujuttautuen lopulta kolmeksi jonoksi ja viimen kahdeksi. Niin ja eipä siellä kaistamerkintöjä pahemmin ollut, mutta ei silläkään näköjään ollut paljoa väliä.

Jalankulkijat poukkoilivat myös yli miten sattui ja välillä muuten ei yli päässyt, kuin röyhkeydellä.

Mikä oli parasta, hotelliin saapuessamme, niin saimme hotellihuoneet heti, vaikka kello ei ollut edes yhtä. Hotellimme sijaitsi sopivasti keskeisellä alueella, josta olikin helppo kävellä melkein joka paikkaan ja me kävelimme. Yhtenä päivänä jopa 19.1 kilometriä tuli taitettua jalkaisin, joten voitte kuvitella, miten väsyneet jalat olivat. Mutta ehkä se oli kuitenkin paras tapa, jotta kaupunki jotenkin hahmottuisi.

Tosin aika hankalaa siellä oli etsiä katujen nimiä ja käännellä karttaa, jotta ymmärtää missä ollaan liikkeellä. Onneksi mukana oli kartturi, joten sain vain tyytyväisenä ja huolettomana kävellä perässä.

Se onni on, että kaikki tärkeimmät ja itseä kiinnostavimmat nähtävyydet ovat suhteellisen lähellä toisiaan, joten aikaa nähtävyydeltä toiselle kävellen, ei mene kohtuuttomasti.

Colosseum oli ensimmäinen kohde, mitä menimme katsomaan ja koska oli jo iltapäivä, niin jengiä ei ollut niin mahdottomasti, kuin yleensä aamusta.

Kyllä ne Roomassa ovat osanneet rakentaa jo aikojen alusta ja toivoisi vain, että nuo kunnostustyöt saataisiin joskus tehtyä, jotta rumat rakennustelineet häipyisivät. Mutta siihen saattaa mennä aikaa.

Näimme yhden hääpärin ja morsian oli upeassa hääpuvussaan siellä katua ylittämässä, kuvaajan kuvatessa heitä. Mahtavat puitteet, mutta kyllä harmittaisi nuo rakennustelineet siinä hääkuvassa, jos itse olisin halunnut tuollaisen vaikuttavan taustan.

Konstantinuksen riemukaari muistuttaa Pariisin riemukaarta. Konstantinus Suuri on sen rakennuttanut vuonna 315 ja merkkinä taas yhden sodan voitosta.

Matka jatkui ja seuraavana ihastelimme jäätelötauon jälkeen, tätä hulppean koristeellista Vittorio Emanuel II monumenttia eli isänmaan alttaria. Se on pystytetty yhdistyneen Italian ja ensimmäisen kuninkaan Viktor Emanuel II kunniaksi. Rakentaminen on aloitettu 1885 ja se on valmistunut 1925, joten ei niin vanha, kuin olettaisi. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, rakennuksen viereen lisättiin tuntemattoman sotilaan hautamerkki.

Sisällä rakennuksessa oli museo, jossa minua ihastutti nuo upeat kattokoristeet. Pientä piperrystä, mutta todella taitavaa.

Illan päätti ristorantessa, suloisen lämpimässä illassa nautitut pitsat ja oluet. Herkullista pitsaa ja ihan harmitti, kun en kaikkea jaksanut syödä. Olutta kannattaa tilata medium kokoa, jos ei halua juoda litraa kerralla. Onneksi osasin sitä vähän ennakoida, mutta mies ei, mutta se ei häntä haitannut.

Satuimme matkustamaan muuten juuri sen hurjan lämpöaallon jälkeen, joten asteita oli nyt vain 29 päivällä, joten ihan hyvin pärjäsi, kun muisti nauttia vettä pitkin päivää.

Meidän matka Roomaan saa jatkoa, joten pääset seuraamaan, mitä muuta näimme ja koimme, joten olehan kuulolla.

24 Comments

  • Marina / Dioriina

    Rooma vei sydämeni kuusi vuotta sitten, kun siellä mieheni kanssa kävimme. Se oli meidän ensimmäinen kahden keskinen matka. <3 Tuttuja paikkoja ja maisemia kuvissa. 🙂

    Vieläkinkö ne sitä Colosseumia kunnostaa? On kyllä uskomatonta miten tuohon aikaan on jo osattu rakentaa tuollaisia komplekseja.

    • Minna

      Ymmärrän hyvin nyt, miksi tähän kaupunkiin rakastutaan♥️ Romanttinen, mutta käy hyvin kavereiden ja perheen kanssa myös.
      Joo, ei niillä näytä olevan kiire rakentaa tai sit rahat on loppu. Mutta huikeita rakennuksia ne ovat saaneet aikaiseksi ja olleet niin paljon edellä aikaansa.
      Kyllä varmasti tulee vielä matkustettua Roomaan joskus uudestaan.

  • JonnaH.

    Kerroitkin lopussa, mut olin sitä ennen kuin pääsin sinne asti juuri mietiskelemässä, et kuinkakohan kuuma teillä oli. 😀 Rooma on tunnetusta kesäisin todella kuuma, kun siellä ei tuule juuri lainkaan. Onneksi säästyitte niiltä pahimmilta helteiltä, olisi läkähdys takuulla tullut.

    • Minna

      Joo, sitä hellekuumuutta täällä vähän pelättiin, mutta onneksi tiedettiin sen jo väistyneen, ennen matkalle lähtöä:) Rooma on oikein kattila helteellä, sillä olen ollut siellä parikymppisenä ja silloin oli ainakin 38 astetta ja siksi varmaan jäi vähän valju fiilis siitä matkasta, kun oli niin kuuma:) Nyt oli onneksi sopivampi sää:)

    • Terhi

      Rakentamisen taito on todellakin ollut Roomassa hallussa, mutta mikä ihme siinä on, että ne rakennustelineet ovat vuosi vuoden jälkeen pystyssä eikä valmista tule.
      Liian usein ei Roomassa pysty käymään, on siellä sen verran tutkittavaa.

      • Minna

        No niinpä! Tuntuu ihan, kuin niitä ei kiinnostaisi. Rumat telineet pilaavat kyllä upeat nähtävyydet.
        Roomaan on päästävä uudestaan, kyllä se niin kiehtova kaupunki on!

  • Tiia K

    Häämatka viikko Roomassa ja huh hellettä. Noh ensi viikko Lontoossa vaikuttaa yhtä helteiseltä eli soijaa tulee pukkaamaan.

    Ihania kuvia Roomasta ja kiva oli lukea, miten hyvä reissu teillä oli kokonaisuudessaan ja huh miten paljon olette kävelleet! Tulee mieleen ehkä oma Nykin matka, kun käveltiin Manhattan alusta loppuun tai isän kanssa 14veenä Lontoo, jolloin kaikki etapit käveltiin ja nähtiin paljon.

    Roomaan ei ehkä enää toiste mennä, vaikka en tajua miksi mennään taas Lontooseen, no koska Harry Potter ja se on kiva mesta teineille. Nyt on tullut fiilis, että pitää käydä eri maita läpi, jotta näkisi vielä ennen elämän ehtoota mahdollisimman paljon. Joten haaveissa olisi Eurooppa road trip, jonkalaisen tein 17veenä, Norja road Trip ja jenkkilä road trip on luvattu tytöille.

    Roomassa Vatikaani teki ehkä suurimman vaikutuksen, se ajan havina, sitä oli miltei ja olikin vaikea ymmärtää. Muuten koin roomalaisten osan toki, olevan hieman tylyjä. Taitavat olla vähän kyllästyneitä turisteihin.

    Ihanaa viikkoa teidän perheelle. <3

    • Minna

      Voi, kuulostaa ihanan romanttiselta tuo häämatkan vietto Roomassa! Toki Lontookin on aina hyvä vaihtoehto, sielläkin olisi kiva mennä taas käymään:)
      Mulla oli kuule hiukan sama fiilis ekalla Rooman kerralla, että huonoa ruokaa ja epäsiistiä ja tylyjä ihmisiä, mutta en tiedä onko aika muuttanut meitä kaikkia, sillä meitä kohdeltiin joka paikassa hyvin. Kukaan ei ollut tyly ja ruoka maistui hyvältä, no oli yksi mauton ruoka, mutta noin ylipäätään. Kukaan ei tuputtanut liikaa mitään, kun sanoi napakasti ei, heti aluksi. Meille jäi hyvä kuva ja ihastuimme oikeasti Roomaan. Mutta ymmärrän, että kaikki ei ihastu, koska makuasiahan tämä myös on:)
      Joo, kävely on meidän juttu ja silloin näkee paljon, vaikka jalat ei oikein olleet aina asiasta samaa mieltä:)Kuulostaa kivalta nuo roadtripit ja toivottavasti pääset ne joskus toteuttamaan:) Meillä on myös tuo jenkkilän matka ollut mielessä, mutta katellaan milloin sinne päästään:)
      Nyt on hyvä olla hetki kotosalla:) Mutta ihanaa matkaa teille sinne Lontooseen ja jään odottamaan sun juttuja ja instaa seuraan:)

  • Tuuli -Lumo Lifestyle

    Rooma on ihana, viime reissusta on ihan liian kauan.

    Paperikarttoja en ole vuosiin käyttänyt. Eilenkin ostin täällä Ko Samuilla heti paikallisen sim-kortin ja googlen kartoilla opastin shuttle- kuskin paitsi omalle hotellille myös samalla kyydillä matkanneiden hotelleille. Ei muuten oltaisi ikinä löydetty perille, kuski ihan hukassa.

    • Minna

      Rooma on kyllä viehättävä kaupunki! Kyllä meilläkin välillä oli googlen kartat käytössä, mutta nekään eivät olleet ihan ajan tasalla aina:)
      Oi, jestas! Olipa hyvä, että tajusit mitä pitää tehdä:) Tuota olen välillä miettinyt,että entä jos kuljettaja ei tiedä reittiä:D No hyvä! Sä et jäänyt sormi suussa miettimään! Ihanaa lomaa sinne Koh Samuille:)

  • Outi

    Minullekin on nuoruudesta jäänyt Roomasta vain hyviä muistoja. Muistan myös sen, miten typeränä laitoin jalkaan uudet kengät ja sain kipeän rakon jalkaan. Käveltyä siis tosiaan tuli siellä. Ihanan kuuloinen matka ollut teillä ❤️

    • Minna

      Rooma oli ihana kokemus! Rakot:) Niin tuttu juttu! Tämä kenkien kanssa säätäminen on minulle aina ollut ongelmallista ja oli mitkä tahansa kengät, niin aina on joku paikka kipeä:) Myös laukun ja kameran raahaaminen otti voimille. Perhe naljaili, että mitä sulla siellä on mukana, ihan turhia juttuja. Seuraavana päivänä otin vain käsilaukun ja kohta oli jokainen vuorollaan antamassa minulle tavaroitaan laitettavaksi laukkuuni. Nyt sitten huomasivat, että kyllä sille laukulle on tarvetta:D

  • Mari

    Roomassa riittäisi katsottavaa vaikka kuinka moneen matkaan. Itse kävimme viime syksyllä ja jotenkin ei edes ole osannut kirjoittaa blogiinkaan mitään, kun kaikkea oli niin paljon.

    • Minna

      Hei Mari! Roomassa tulee äkkiä ähky, jos ei osaa pitää varansa:) Hyvä on ottaa aikaa ja mennä uudelleen, jotta voi oikeasti sisäistää näkemänsä ja sulatella niitä. Nuo yksityiskohdat kaikissa patsaissakin oli aivan mielettömän pikkutarkkoja, jos haluaa niitä
      esimerkiksi tarkastella. Sovittiin jo etukäteen, ettei intoilla liikaa ja siinä tavallaan pysyttiinkin. Vatikaani jäi suosiolla pois ja moni muukin nähtävyys. Ei vaan pysty viidessä päivässä:)

    • Minna

      Kyllä siinä tuli hyvä fiilis, että tuli käveltyä, vaikka jalat oli aamuisin aina jäykkinä talsimisesta. Mutta hyvin sai kuvan Roomasta ja tuntumaa, juuri kävellen. Kiva onkin, että Rooman voi ottaa haltuun juuri kävellen. Kyllä Roomaan vielä pitää mennä:)

  • Sandra

    Roomassa en ole vielä päässyt käymään, vaikka uskon, että paikka tulee viemään sydämeni. Paljon tekemistä vaikuttaa lomaanne mahtuneen ja todellakin isot olutlasit näkyi kuvissa :D. Voin kuitenkin uskoa, että noilla helteillä nesteytys on varsin pakollista 🙂

    • Minna

      Kyllä Rooma ihastutti ja sai kyllä jopa meidän nuoret naiset ihastumaan♥️
      Miehellä oli iso lasi olutta ja minulla pieni, vaikka onhan nuo isoja molemmat ja tulivat päivän jälkeen tarpeeseen. ?

  • Merja / Merjan matkassa

    Minun piti tehdä neljä reissua Roomaan ennen kuin pääsin siihen ”sisälle”. Eihän siinä mitään vikaa ollut ensimmäiselläkään reissulla, mutta en ihan ymmärtänyt sitä hehkutusta. Viimeisellä matkalla se jotenkin aukeni, kun olimme taksin kyydissä aikaisin aamulla ja ajoimme keskustassa hiljaisia katuja pitkin. Upeita rakennuksia vieri vieressä ja sitä kuuluisaa historian siipien havinaa. Vatikaanista tykkäsin kovasti. Sikstuksen kappeli on todella upea. Oliko teillä aikaa käydä siellä?

    • Minna

      Tämä on mielenkiintoista, sillä en minäkään ihan ymmärtänyt sitä ekalla kerralla. Nyt kyllä pidin Roomasta ja siellä on niin paljon katsomista, että emme ennätteneet käydä millään kaikissa. Seuraavaan kertaan jäi varsinkin Vatikaani ja Sikstuksen kappeli. Olen toki käynyt silloin ensimmäisellä kerralla siellä Vatikaanissa, mutta en kyllä siitä muista paljoa mitään:)

  • Sonja | FIFTYFIFTY

    Rooma on vaan niin ihana! <3 Me kävimme siellä viime vuonna pääsiäisenä ja se kolahti kyllä heti. Colosseum oli hieno, mutta Forum Romanum teki meihin vielä isomman vaikutuksen. Meilläkin päiväkilsat nousivat 20 km tasolle, koska tuolla vaan on niin paljon nähtävää. Jalkakivun arvoista. 🙂

    • Minna

      Keväällä Rooma on varmasti parhaimmillaan, kun ei ole sesonki:) Kyllä se Colosseum oli aina huikea näky, kun katua pitkin kävelimme ja se alkoi sieltä pilkistää. Jestas, miten ne ikinä ovat jaksaneet tuollaisen rakentaa!
      Tällä reissulla sai kyllä jalat kyytiä, mutta paremmin sitä kaupunkia jalkaisin näkikin.

  • Anna / Tämä matka -blogi

    Olen käynyt Roomassa liki kymmenen kertaa ja tuntuu että rakastun kaupunkiin aina vaan uudestaan. Tavallaan kun pakolliset nähtävyydet on katsottu, on niin paljon vapaampi vain päämäärättömään kierttelyyn. Tai eihän niitä kaikkia nähtävyyksiä edes mitenkään ehdi kiertää, vaikka olisi Roomassa kuukauden. On se jännää, että yhteen paikkaan on niin paljon vanhaa tavaraa ja kulttuuria kertynyt 😀

    • Minna

      Tuo on niin totta, että kun on kierretty ja nähty tärkeimmät, niin voi vain olla ja nauttia Rooman kuhinasta:) Meillä tyttäret halusivat shoppailla, joten se sopivasti vähän hillitsi raunioiden ja nähtävyyksien katselemista:) Mutta ihan riittävästi näimmme ja jää jotakin seuraavallekin kerralle. Mieletön kaupunki se Rooma on!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *