tuotteet saatu

Hellesäällä suojaudutaan tietysti kunnon aurinkosuojalla ja minulla oli mukana Roomassa mainio ja toimiva setti Clarinsin aurinkotuotteita. Nythän täällä kotosallakin tarvitaan suojaa, joten kannattaa ottaa tosissaan auringossa olemisen vaarat.
Kaikkein parasta on tietysti olla varjossa ja suojata itsensä vilpoisilla ja löysillä vaatteilla. Juoda paljon nesteitä ja miettiä, mihin aikaan käy lenkillä tai kuntoilee niin, että hiki lentää. Itse kaipaan auringossa ollessani välillä myös jotakin suolaista naposteltavaa.
Pieniä vauvoja näkee usein ilman päähinettä, näinkin paahtavilla keleillä. Vaikka vauvalle tulee kuuma ja hikoiluttaa, on herkkä päänahka syytä suojata. Toki vauvat oleilevat usein vaunuissa, mutta rintarepuissa sitäkin enemmän ja ilman hattua.
HELLESÄÄLLÄ SUOJAUDUTAAN
Rooman reissulla tuli käveltyä aika monta kilometriä päivässä ja vaikka olimme merenrannalla vain yhtenä päivänä, pyrimme käyttämään aurinkorasvaa kasvoilla ja kaulassa, niskassa ja käsivarsilla. Hellesäällä suojaudutaan, vaikka vain kävelisi kaupungilla.
Kukaan ei meidän porukasta palanut, mutta rantapäivänä tuli hieman punoittavia laikkuja olkavarsiin, varsinkin miehellä, joka ei pahemmin auringossa ilman paitaa oleile. Minä olin kuulemma rasvannut hänet, joten taisin lipsua jotenkin toimessani. No, punoitus onneksi laski, mutta vaikka käyttää 50 aurinkosuojaa, voi silti sattua ja tapahtua.
Tykkäsimme tuosta Clarinsin Sun Care Lotion, vartalolle tarkoitetusta suojasta. Ainoastaan ärsytti vähän tuo suihke, joka roiskui mihin sattui. Varmaankin juuri minun pullossani oli vain tuo ongelma, mutta varuillaan piti olla, jos oli kaupungissa ja halusi suihkia tuotetta käsivarsille, niin johan se lensi tietysti vaatteille. Aina ei suihkupullojen suihkeet siis toimi, kuten toivoisi, mutta tuote oli hyvä. Tuoksui miedosti ja imeytyi hyvin.


Molemmat Clarinsin kasvoille tarkoitetut aurinkosuojat 30 ja 50 olivat käytössä koko perheellä. Ensin tuo 50 ja sitten 30, kun iho alkoi kestää. Minulla tosin oli tuo 50 koko matkan ajan. Imeytyy hyvin ja toimii, kuten pitääkin. Hellesäällä suojaudutaan kunnolla ja vaikka iho jo kestäisi, on sitä silti hyvä suojata kunnon kertoimilla.

Clarinsin after sun kului niin nopeasti meillä loppuun, että sain vain pienen määrän rutistettua itselleni, joten tästä voi päätellä, että taisi olla meidän perheen suosikki. Viilensi ja rauhoitti sekä kosteutti. Siinäpä ne tärkeimmät.

Matkalle sain testiin hauskan ja värikkään Be you hammastahnasetin. Kuusi eri makua, raikkaita ja valkaisevia hammastahnoja juuri matkapakkauksessa ja mukana tuli myös harja. Loistavaa. Tytöt saivat valita omat makunsa itselleen ja huomasivat heti, että parin päivän jälkeen hampaat alkoivat näyttää valkoisemmilta. Lisäksi suu pysyy raikkaana pitempään. Tuote on vegaaninen ja se hoitaa myös hampaiden vihlontaa.


Matkalla on hyvä, kun huulipunan pysyvyyteen voi luottaa ja aina sitä ei tarvitse olla korjailemassa. Baremineralsin Barepro, sävynä Nutmeg ja Buxom Serial kisser sävyssä Smooch, hoitavat homman.
Buxom Serial kisser on seerumi, joka antaa huulille kauniin kiillon, joka kestää ja tässä on hyaluronihappoa, joka hoitaa huulia ja tekee niistä pehmeät. Tuotteet löytyvät Kicksiltä.
Vielä tänne loppuun Meikkivideo, jonka tein Roomassa ja sieltä paljastuu myös, mitä kosmetiikkaa minulla oli matkalla mukana.
2 Comments
1nallepuh
Itselläni on tuota clarinsin +50 aurinkovoidetta, imeytyy hyvin eikö jätä tahmaista oloa. Kyllä se ihonrasvaus kannattaa ja myös jälkihuolto, pieni vaiva ja iho kiittää.Iloisen värisiä nuo rasva-, Ja tahnatuubit oikein hymyilyttää niitä katsellessa. Halvat on huvit mullakin?
Hyvän videon olit taas tehnyt, kiitos siitä⚘
Nautitaan auringosta turvallisesti ??
Minna
Clarins on kyllä tasokas brändi ja tykkään näistä voiteista kovasti. Aina se iho on paremman näköinen, jos sitä vähän jaksaa huoltaa:)
Nämä hammastahnatuubit oli niin söpöjä ja käteviä matkalla.
Kiitos, videot on kivoja tehdä myös matkalla ja kiva jos tykkäsit<3