Lifestyle

ROOMAN SAMETTISET ILLAT

Kesälomamatkallamme, Rooman samettiset illat mahdollistivat sen, että sain pukea matkalla kevyitä ompelemiani asuja ylleni. Olin ommellut pliseeratusta neuloksesta itselleni puuterisen asun, jossa oli perushame ja toppi. Ihastuin juuri tämän kankaan väriin ja ohuiden laskosten maailmaan.

VINKIT KANKAAN LEIKKAAMISEEN

Itse asiassa ostaessani kangasta, päädyin suunnittelemaan leikkaamisen niin, että kankaassa olevat pliseerausvekit ovat pystysuunnassa. Kangas oli tarkoitettu ommeltavaksi niin, että laskokset ovat poikkisuuntaan. Kun hameosan pliseeraukset ovat pystysuuntaan, ne ovat imartelevampia vartalolle. Kangastakin meni suhteessa vähemmän, kun ostin sitä vain lantion leveyden perusteella ja tietysti hiukan löysyyttä piti laskea mukaan. Sain siis yhdestä kankaan leveydestä leikattua hameen etu-ja takakappaleet.

Hame on tehty suorista kappaleista ja vyötärölle ompelin kuminauhakujan ja pujotin kuminauhan sisään. Helmaa en kääntänyt, sillä kokeilin sitä ja se näytti epäsiistiltä. Lisäksi kangasta jäi yli, joten sain tehtyä myös topin hameelle, joten asua voi käyttää topin kanssa, jolloin se muistuttaa mekkoa.

Topissa leikkasin kankaan sitten oikeaoppisesti, silllä halusin rikkoa tuota pliseerausta ja se näytti minusta hameen kanssa paremmalta näin. Kuminauhakuja rypyttää topin liehuvan yläosan siististi ja varmistaa myös topin ylhäällä pysymisen. Kankaassa on lycraa, joten se joustaa sopivasti.

ROOMAN SAMETTISET ILLAT

Rooman samettiset illat voivat olla myös kuumat, jolloin tämäkin asu saattaa olla liikaa. Nyt kuitenkin sää suosi meitä ja liian tukalaa ei ollut missään vaiheessa. Tuntuu, että juuri nyt, täällä meillä kotona on tukalampaa, kuin koko aikana matkallamme.

Ilta alkoi pimetä yllättävän nopeasti, joten kuvien saaminen tarkaksi, jäi vain haaveeksi. Toisaalta näin taustalla olevien rakennusten värimaailma sointuu asuuni todella hyvin.

Minua harmitti Roomassa kuitenkin monen kadun epäsiisteys. Roskiksia oli suhteellisen vähän ja kadun varret täyttyivät usein roskapusseilla ja nehän tietysti haisivat. Tämä on sitä vanhaa mallia, jonka muistan edelliseltä reissulta, joten kehitystä ei ole ihan kaikilta osin tapahtunut, vaikka paljon oli muuttunutkin.

PIENI KIERRÄTYSIDEA

Halusin tähän asuun jotakin erityistä ja nappasin asukoruistani yhden samansävyisen kaulanauhan. Vai olikohan tämä sittenkin käsikoru? Koru sopi täydellisesti asun värimaailmaan, joka on puuterinen ja hieman kiiltävä pinnaltaan. Kiinnitin korun keskelle eteen, ompelemalla pienen kangaslenkin piiloon ja pujotin korun lenkin läpi. Näin sen voi kiinnittää niskaan kiinni.

Koru on kierrätysidea tälle asulle ja näistä ideoista minä juuri pidän. Olen aiemminkin tehnyt mekkooni korukierrätystä ja siitä löytyy juttua täältä. Näin saa käyttöön uudella tapaa vanhan korun, joka on ollut jo tovin käyttämättömänä. Lisäksi se tuo hiukan lisää kimalletta, sillä muuten tämä asu olisikin aika väritön.

Tätä asua voi käyttää tietysti myös erikseen, eli silloin käyttäisin jotakin pitsistä toppia hameen kanssa ja topin voi yhdistää vaikka valkoisiin farkkuihin. Tälle on siis käyttöä eri versioina.

Sinua voi kiinnostaa myös toinen asu, jota käytin Roomassa ja se löytyy täältä.

Pidin siitä, että Rooman nähtävyydet oli valaistu kauniilla valoilla ja silloin ne olivat minusta parhaimmillaan ja erottuvat hienosti illan pimetessä.

Paljon jäi matkalla näkemättä ja osaan kohteista tutustuimme suosiolla vain ulkopuolelta. Liika on liikaa, jotta jää hyvä mieli, pitää osata rajata ja ottaa se huomioon, matkustettaessakin. Pitää osata myös pysähtyä ja nauttia, vain siellä olosta.

8 Comments

  • Outi

    Aivan ihana asu ja kiva, kun osia voi käyttää myös erikseen. Minulla on joskus ollut housut tuollaisesta kankaasta ja ne olivat ihanan kevyet päällä.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle Minna ❤️

    • Minna

      Kiitos Outi <3 Tämä oli kevyt päällä, mutta joskus tuntuu, että kaikki hiostaa ja pitkä hame varsinkin. Onneksi tämän kanssa illalla oli mukavaa. Eri osista koottu asu on kyllä toimivampi ja hei, tästä olisi voinut tehdä todellakin myös housut. Olisi toiminut varmasti yhtä hyvin. Ihanaa sunnuntaita!

    • Tiia Koivusalo

      Megaihana mekko ja todella tykkäisin itsellekin. Parasta helteellä matkustamisessa on ja oli meidänkin reissulla, että matkalaukku keveänä kesämekoista sai lähteä reissuun ja laukku pullollaan ostoksia palata kotiin.

      Rooma on kyllä mitä upein tausta niin kauniille mekolle ja kauniille sulle. ❤️

      Ihanaa sunnuntaita. ?

      • Minna

        Kiitos kovasti?♥️
        Roomassa kyllä löytyi taustamateriaalia mekoille?, kuten varmasti Lontoossakin. Todella ihana matkustaa kevyellä varustuksella ja opin tässä pikkuhiljaa vähentämään tavaramäärää, mitä aina turhaan raahaa mukana.

  • 1nallepuh

    Kyllä on rouva ollut tyylikkäänä Rooman ihmeistä nauttimassa. Kauniita kuvia ja ihana mekko jossa kiva yksityiskohta, se mukana kulkeva kaulakoru. Kiva idea⚘

    • Minna

      Kiitos:) Roomassa saa niin hienoja taustoja asukuville, joten pakkohan se oli ottaa kaikki irti, vaikka ilta alkoi hämärtymään, mutta tulihan sit vähän kuin ”taidekuvia”:D Eikö tullutkin kiva, tuon kaulakorun kanssa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *