Käsityöt

FARKKUTAKIN PIENI PÄIVITYS

Farkkutakin pieni päivitys oli paikallaan, kun takki vain ajelehti hengarissa paikasta toiseen ja ei koskaan päälle asti päässyt. Lopulta tuli hetki, jolloin päätin, että joko jotain uudistusta tai sitten kierrätykseen.

Oli siis takki, jonka olin joskus saanut. Ihanan vaaleanpunainen, hyvä malliltaan ja mukavan pehmoinen materiaaliltaan. Mutta tekstitys selässä ei ihan iskenyt ja en halunnut tuota tekstiä kenenkään selästäni lukevan. Vaikka eihän siinä mitään, mikäli teksti on mieleinen mainos. Minä vaan en kuitenkaan tätä takkia käyttänyt, juurikin tuon tekstin takia.

Joskus se vaan riittää, että ottaa takin esille ja antaa sen roikkua siinä työpöydän ja ompelukoneen lähettyvillä. Jos se inspiraatio siitä löytyisi.

Joskus taas riittää, että tytär tulee käymään ja nappaa kangasjämäpaloistani tismalleen värimaailmaan sopivan kangaskaitaleen ja heittää sen takin päälle. No just. Siinä se. Tämä kangas peittää sopivasti ja sillä saa kivaa erilaisuutta takkiin.

Farkkutakin pieni päivitys eteni niin, että kangas leikattiin sopivan kokoiseksi ja tikattiin kiinni. Toimii hyvin materiaaliltaan, koska koristekangas on viskoosia ja takki puuvillaa. Mietin, että lisäänkö myös muualle samaa kangasta, jotta tuo tuunattu kohta ei näyttäisi liian irralliselta. Mutta päädyin lopulta siihen, että en lisännyt turhia kaitaleita lainkaan. Olkoon selässä yllätyksenä, tuo eri kangas, kuten se aiempi tekstikin oli.

Mikäli yhtenäisyyttä kaipaisi, niin tuosta viskoosista voisi hyvin ommella huivin. Näin saisi raidallisen kankaan liitettyä tuohon farkkukankaaseen, myös etupuolella.

FARKKUTAKIN PIENI PÄIVITYS

Tämä takki sopii nyt hyvin mekkoon, jonka ompelin kesän lopulla ja postausta mekosta voi katsoa täältä. Juuri nämä kankaassa olevat sävyjen harmoniat, sointuvat niin kauniisti yhteen farkkutakin kanssa, joten kyllä sillä värillä on väliä.

Näinkin vaivattomasti farkkutakin pieni päivitys voidaan tehdä. Projektihan on melkein valmis, kun sen idean vaan saa ja alkaa toteuttamisen vaihe. Tämän tapaisia korjaamisia voi hyvin tehdä pienellä vaivalla ja vaatteelle tulee näin uutta käyttöä.

Löytyykö sinulta käyttämättömiä vaatteita, joissa on vain se jokin pielessä, joka ei nappaa ja näin ollen vaate jää käyttämättä? Ehkäpä niitä voisi katsoa toiselta kantilta ja keksiä niihin pieni muutos ja tuunata ne niin, että niistä tulisi jälleen toimivia ja käyttökelpoisia.

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *