
Kierrätys on hauskaa, jos sen saa toteuttaa pikaisesti ja siinä muun touhun lomassa. Mutta miten kierrättää lasipulloja sisustuksessa? Varsinkin, jos on kyse pulloista, joista ei saa panttia? Niitähän voisi vaikka maalata ja somistella sitten kynttilöiden ja kukkasten kera sisustukseen sopivaksi.
Ihan kaikki lasipullot eivät tietysti nappaa, joten vain sellainen lähtee tuunaamisosastolleni, joka miellyttää silmää. Muoto ja koko ratkaisevat ja se, miten kierrättää lasipulloja sisustuksessa niin, että pullot tulevat kauniisti esille?
Kikkoman soijakastikepullon muoto ja koko oli minusta niin söpö, joten sitä pyöritellessäni mietin, ettei tästä nyt kannatakaan luopua, ainakaan heti. Pengoin varastoani ja päätin tehdä pullolle hiukan ehostusta ja maalipullo oli ensimmäinen, joka osui silmiini.
Akryylimaali, joka ei edes haise ja pysyy suhteellisen hyvin pullon pinnassa, sekä myös peittää riittävästi, oli oikea valinta. Toki tarvitaan päälle lakkaa, mikäli haluaa todella kestävää pitoa, sillä en nyt mene takuuseen tämän maalin ikuisesta pidosta.

MITEN KIERRÄTTÄÄ LASIPULLOJA SISUSTUKSESSA
Ensin valitaan pullo, joka miellyttää silmää ja on mahdollista sovitella sisustukseen mukaan. Tässä pullossa oli teksti, jonka halusin häivyttää piiloon. Maalilla sen saa parhaiten piilotettua, joten pullo maalataan peittävällä maalilla. Jouduin maalaamaan pulloa kahteen kertaa ja vielä pari paikkausta päälle, jotta teksti ei näy. Maalausten välissä annetaan maalin kuivua. Tällä välin voi rauhassa touhuta jotain muuta.


Pelkkä valkoinen väri ei minua miellyttänyt, joten halusin siihen jotain kuvioita mukaan. Vapaalla kädellä yritin jopa maalaamista pullon pintaan, mutta en ollut tyytyväinen tulokseen, sillä en osaa maalata riittävän hyvin. Kun omat taidot eivät riitä, voi ottaa avukseen valmiit mallit ja painotekniikan.
Minulla ei ollut kuin tekstiiliväriä, mutta se oli riittävän paksua tähän hommaan. Töpötin silikonisen leimasinmallin päälle väriä ja asetin sen pullon pintaan. Painelin kevyesti leimasinta pullon pintaa vasten, jotta väri painautuisi. Lopputulos on hieman utuinen, mutta se saakin olla. Utuisuudella saa tähän vähän persoonallisuutta. Kun lasipullon pinta on täysin kuivunut, sen päälle voi sivellä lakkaa, jotta maalit pysyvät paremmin.



Tämmöinen söpöläinen siitä tuli ja pulloa voi käyttää maljakkona tai asettaa siihen pitkä kynttilä. Steariinin valumisen vuoksi, kannattaa laittaa kynttilämansetti pullon suulle, jotta steariini ei valu pullon maalauksien päälle.
Tässä oli idea siihen, miten kierrättää lasipulloja sisustuksessa ja samantapaisia postauksia löytyy täältä ja täältä. Myös tuo kuvassa oleva helminauhamaljakko on tehty tuunaamalla ja siitä löytyy postaus täältä.
Tein myös videon tästä lasipullon maalaamisesta, joten käyhän katsomassa, jotta näet, miten sen tein.
Loppuun vielä tiedoksi, että Noah tuotteiden voittaja on selvinnyt ja sen voitti 1nallepuh. Onnea voittajalle ja kiitos arvontaan osallistuneille.
9 Comments
Outi
Voi vitsit miten kiva pullosta tuli. Tätä voisin itsekin testata!
Minna
Minna
Tää oli taas näitä hetken älynväläyksiä, mutta se toimii:)
1nallepuh
Tulipa tosi suloinen maljakko, itekin oon joskus aatellu et pitäis jotain kyseisestä pullosta keksiä mutta aina se on jäänyt. Kiitos kivasta ideasta⚘
Minna
No nyt vain maalia pintaan Kikkomanille:) Mukava, jos tykkäsit!
Tiia Koivusalo
Tuli mieletön. ?
Minna
Kiitos ja on se söpö!:)
Tuuli - Lumo Lifestyle
Hauska idea, edullisesti saa kivoja somisteita kotiin.
Neljä vuotta sitten ostin Japanista tyylikkään viskipullon ajatuksella tehdä siitä maljakko. Ei vain ole pullo tyhjä vieläkään…
Minna
Kiitos ja yllätyin itsekin, miten kiva siitä tuli:)
No niin, sä kerkeet hyvin suunnitella sit millainen pullosta tulee, ennen kuin pullo on tyhjä. Ehkä toiset 4 vuotta:D