Käsityöt

ORANSSI RÖYHELÖMEKKO

Oranssi röyhelömekko on sähäkkä, mutta silti tyylikäs mekko syksyn juhliin. Vielä ei ole ihan juhlakausi alkanut, mutta se tulee ihan piakkoin.

Valitsin kankaan taas minulle mieluisimman värin mukaan ja sain tyttäreltä kuulla vihjauksen, että eikö siellä muita värejä ole tarjolla, kuin aina vain oranssia. No oli kai siellä, mutta tämä oli sellainen väri, joka veti puoleensa. Tiedän, toistan itseäni, mutta näin siinä vain kävi, kun kankaat näin, se oli siinä.

ORANSSI RÖYHELÖMEKKO

Oranssi röyhelömekko on ommeltu sifongista ja viskoosisekoitteesta. Malli oli aivan toisenlainen, kun lähdin tätä suunnittelemaan, mutta eipä se sifonki taipunutkaan haluamallani tavalla. Opin taas sen, etteivät kaikki sifongit ole taipuvaisia ja laskeutuvia, vaan niissä on eroja.

Tämä vaikutti ostettaessa riittävän laskeutuvalta, mutta olikin yllättävän pönäkkä, kun yritin sitä asetella vyötärön korkeudelle, päällyshameeksi. Varmaankin tuo rypytys oli sille liikaa, eikä se onnistunut, vaikka miten muutin kankaan leveyksien määrää.

Lopulta kolme kertaa sifonkisen hameosan irti revittyäni, lyhensin salsaksi ja laitoin sen epäsymmetriseksi helmaan, nostaen sen vielä yhdestä kulmasta ylemmäs. Yllättävää kyllä, sehän toimi ja teki sen it jutun mekkooni.

MUUTA SUUNNITELMIA

On siis joskus mentävä vain kankaan ehdoilla, jos kangas ei toimikaan haluamallasi tavalla. Muuta kankaan käyttötarkoitusta ja sovella suunnitelmiasi. Saattaa yllättää ja toimia paremmin, kuin se alunperin suunnittelemasi idea.

Tämän epäonnisen yrityksen jälkeen, marssin kyllä takaisin kangaskauppaan ostamaan sellaisen sifongin, joka toimii. Joten nyt se nököttää tuossa pöydän kulmalla, yhdessä muutaman muun kankaan kanssa ja odottaa vuoroaan. Periksi ei anneta. Yllätys kyllä, väri ei ole punainen eikä oranssi.

Tämä mekko oli minulla Unemaristeilyllä , josta nämäkin kuvat ovat ja se oli kyllä ihanan rento ja samalla kuitenkin sopivan juhlava. Olen tyytyväinen, että jätin hiukan löysyyttä keskivartalolle, koska viskoosisekoitekangas on kuitenkin mukavan laskeutuva, vaikka tuo salsa onkin siinä helmassa.

Hihat mietityttivät, että mitä niille keksin, joten tyydyin laskostamaan vain kaistaleet kalvosimeksi. Olin ensin laittamassa laskostusta myös pääntielle, mutta sitten huomasin, että oranssi röyhelömekko ampuu jo yli, turhan monen röyhelön takia, joten yksinkertainen yläosa rauhoittaa.

Oranssi röyhelömekko on siis sifongin ja viskoosisekoitekankaan yhteinen tanssi, jossa salsa helmassa saa ottaa pääroolin ja muu osa mekosta rauhoittaa menoa yksinkertaisuudellaan.

Eli tämmöinen oli tämän mekon tekotarina. Käykö sinulle vastaavaa vaatteita ommellessa, vai pysytkö aina suunnitelmissa tiukasti?

12 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *