Sisustaminen

LUONTOMATERIAALIEN KIERRÄTYSTÄ JOULUISEEN SOMISTEESEEN

Kun marraskuu lyö uupumuksen päälle kaikkine vaatimuksineen, on aika tehdä jotain itselle mielekästä ja piristävää. Nimittäin koti huutaa siivoamista ja kaikkialla on keskeneräisiä juttuja, mutta suljen hetkeksi silmäni niille.

Olen nukkunut huonosti taas viime aikoina, joten pelkkä nukkuminenkin olisi ihan kivaa, jos saisi unen päästä kiinni ja sitä jatkuisi läpi yön. Mutta ärsyttävästi heräilen aina kahden kolmen tienoilla kukkumaan tunniksi pariksi ja uupuminenhan siitä seuraa.

Aloitin siivoamisen ja sitten muistinkin, että ne jouluvalot piti laitella, kun olin niitä hankkinut ja jopa pari uuttakin valosarjaa. Muutaman jutun sain viriteltyäkin, kuten joulupuun, jonka askartelin vuosi sitten. Siitä löytyy juttua täällä.

Kun valot oli laiteltu, niin mietin, että nyt olisi hyvä aika vaihtaa tuijakranssi pois ulkona olevasta kehyksestä ja tekaista siihen uutta. Siitä kranssista kehyksineen löytyy postaus täältä.

Luontomateriaalien kierrätystä jouluiseen somisteeseen sai inspiraation oksasta, jossa vielä oli muutamia pikkuisia käpyjä tallella. Olin käyttänyt oksia somisteena jo pitemmän aikaa, joten otin sen nyt uusiokäyttöön ja kierrätin sen tähän askarteluun. Luontomateriaalejakin voi kierrättää useampaan kertaan.

LUONTOMATERIAALIEN KIERRÄTYSTÄ JOULUISEEN SOMISTEESEEN

Mukaan tähän jouluiseen oksaan lisäsin rautalangalla kieputtaen muutaman hopeaksi maalatun männynkävyn. Töpötin valkoista askartelumaalia pintaan lumeksi ja lisäsin myös hieman liimaa päälle, haluamiini kohtiin. Tytär oli minulle luovuttanut kynsiglittereitä, joita ei enää käyttänyt ja näin lisäilin niitä oksan käpyihin ja itse oksaan.

Valosarjan, joka toimii pattereilla kiinnitin osittan siimalla, kuten itse oksankin, tuohon kehykseen kiinni. Ainoastaan tuo patterihökötys häiritsee, mutta minkäs teet, kun se kuuluu pakettiin.

Luontomateriaalien kierrätystä jouluiseen somisteeseen on saatu kyhättyä vanhoista materiaaleista ja se on toteutettu aika pelkistetysti. Ehkä myöhemmin lisään tuohon vaikka muutaman havunoksan. Toisaalta yksinkertainen toteutus on usein paras ratkaisu.

Yllättävän hyvin kaikki tähän kehykseen askartelemani jutut ovat säilyneet, mutta kohta on tietysti tulossa lunta ja pakkasta, joten katsotaan sitten miten se kestää talven riepottelua.

Askartelu piristi kummasti ja nyt on hyvä jatkaa siivoamista. Kierrätyksestä annan itselleni jälleen taputuksen. Eihän tällä maailmaa pelasteta, mutta ei se yhden ihmisen ole tarkoituskaan.

Mitä kuuluu sinun viikonloppuusi? Joko jouluvalot ovat esillä?

6 Comments

    • Minna

      No kerkiäähän sitä vielä:) Mullakin vielä on homma kesken, kun oli osasta patterit loppu ja sitten ei löytynyt jatkoroikkaa ja näinhän siinä joka vuosi käy:)

  • Tiia

    Ihana ja oma ns. rakkain joulukoriste löytyy oman mummini rapun ovesta joulun aikaan. Mummin tekemä käpykranssi, jonka mummi on maalannut kultaisella spraymaalilla. Kranssi on ollut olemassa niin kauan, kuin muistan ja oli lapsena merkki siitä, että joulua sopi alkaa odottamaan. Muutenhan meille tuli kuusi vasta jouluaattoa edeltävänä päivänä.

    Ihanaa sunnuntaita Minna. <3

    • Minna

      Kuulostaa ihanalta ja juuri kunnon joulufiilis varmasti tulee, kun tuon arvokkaan koristeen ottaa esille:) Meillä on myös kuusi tuodaan vasta päivää pari aiemmin sisään, mutta lapsena se tuotiin vasta aattona.
      Mukavaa sunnuntaita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *