

Jean Vernet sisustusillassa hurahti mukavasti torstai-ilta. Mikäli vain pitää sisustamisesta ja somistamisesta, niin pää on varmasti pyörällä, kun on vieraillut tässä ranskalaiseen sisustukseen erikoistuneessa liikkeessä. Saimme nimittäin tyttären kanssa kutsun maistelemaan hiukan viinejä ja juustoja ja pikkusuolaisia Jean Vernet sisustusliikkeeseen, Mariankatu 20.
Upeissa puitteissa juhlistimme marraskuun kolmatta torstaita, jolloin ranskassa vietetään uuden sadon kunniaksi Beaujolais Nouvea juhlaa. Hyvälle maistui uutuusviinit ja varsinkin punaviini Beaujolais-Villages Nouvea 2019 sekä ihanat juustot. Minne vain katsoi, löytyi kauniita somistuksia ja ihastuttavia sekä persoonallisia huonekaluja.








JEAN VERNET SISUSTUSILLASSA
Somistaa ja sisustaa voi monella eri tyylillä ja on suotavaa tuoda omaa persoonallisuutta peliin. Somistaessa voi tulla pelko, että pienesineet saattavat olla riidassa keskenään. Yhteinäinen värimaailma kuitenkin auttaa luomaan harmonisen lopputuloksen ja huomaa, että somistaessa fanitetaan lukua kolme.
Itseäni miellyttää erityisesti nämä Jean Vernet liikkeen tyyliin astellut pienet somisteet, joita voi olla useampiakin settejä yhden pöydän päällä ja silti niitä ei vaikuta kuitenkaan olevan liikaa.




Ihastuttavia peilejä, joissa on todella koristeelliset reunukset, mutta ovat silti tyylikkäitä ja sopivat hyvin yksinkertaisen ja eleettömän lipaston kaveriksi. Huomaa lipaston kauniit somisteet jälleen kerran.


Entäs tämä salmiakkilipasto! Ihan heti en olisi lämmennyt, jos joku olisi kertonut minulle moisesta, mutta tämän nähtyäni, kävi mielessä jo vaikka minkälaiset tuunailut jollekin vanhalle lipastolle. Mutta idea on valmiina, enää puuttuu vaan se lipasto. Tämä oli minusta ihan mieletön ja nyt vaan sitten pitää alkaa metsästämään lipastoa, joka ei ihan näin iso olisi.
Ihailimme tyttären kanssa myös tuota tarjotinta ja vaikken olekaan vihreän ystävä, niin olihan tuo todella kaunis.



Ananas sisustuksessa rokkaa edelleen ja jos ei drinkkilasina, niin sitten säilytyssomisteena. Kaunis näin kiiltävän hopean sävyssä.




Erityisesti nämä erilaiset kuvioinnit tuolien verhoiluissa viehättivät minua suuresti. Niin erilaiset kuosit, mutta samassa sävyssä ne kuitenkin ovat persoonalliset ja silti rauhalliset. En oikein ole ollut innostunut erilaisista tuoleista ruokapöydän ympärillä, mutta nämä kyllä miellyttävät silmää ja tuovat jotenkin eri tavalla särmää ruokailuryhmään.


Lopuksi vielä ihastuttavan hempeä unelmien nojatuoli, johon mahduimme istuskelemaan tyttären kanssa kahden. Somisteena oleva turkiskankaalla vuorattu kukkaispeite, oli silkkisen pehmoinen ja hyvin tuossa nojatuolissa voisi iltaa istua pitempäänkin, punaviiniä nautiskellen.
Olipa ihana sisustusliike, johon pitää vielä mennä inspiroitumaan uudelleen. Yleensä ensimmäisellä kerralla tulee vain silmäiltyä ja ihasteltua kaikkea ja toisella kerralla voikin sitten syventyä yksityiskohtiin paremmin. Paljon oli katseltavaa ja kuvattavaa ja osa jäi vielä kuvaamatta Jean Vernet sisustusillassa. Kannattaa piipahtaa liikkessä, jos etsit persoonallisia somisteita ja huonekaluja tai tekstiilejä kotiisi.
Mikä sinua kiinnosti näistä eniten?
Jos sisustaminen kiinnostaa sinua, niin Tukholman sisutusliikkeistä tein juttua viime kesältä ja sen voit lukea linkin takaa.
2 Comments
1nallepuh
Monikin asetelma oli kaunis ja salmiakkilipasto hauska mutta se iso nojatuoli olisi ihana. Ehkä kyllä erivärisenä meille. Kun omistaa kaksi mäyräkoiraa jotka haluavat olla tosi lähellä niin tuossa nojatuolissa voisi jäädä tilaa mukavalle asennolle myös minulle?
Täytyy laittaa kauppa muistiin ja piipahtaa paikan päällä ihailemassa lisää.
Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa⚘
Minna
Tuo nojatuoli oli kyllä aivan ihana laiskanlinna, mutta teille sitten erikoisversiona, ettei ihan samettinen toimisi koirien kanssa, luulen:)