Matkustaminen

SYNTYMÄPÄIVÄNÄ EIFFEL TORNISSA JA YLLÄ UUSI OMMELTU MEKKO

Kangas saatu yhteistyössä Villisilkin ja Suomalainen Nappitalon kanssa

Syntymäpäivänä Eiffel tornissa ja yllä uusi ommeltu mekko, joka oli tarkoitus siellä tornin juurella kuvata. No, eihän siitä mitään tullut, kun ilma oli niin kostea ja pöppöröinen. Se piti kuvata sitten sisätiloissa, muualla.

Olin varautunut ompelemalla mekkoja Pariisia varten, mutta kävi huono mäihä ja sairastuin muutamaa päivää ennen matkalle lähtöä kurkunpääntulehdukseen. Hiukan olin tämän takia uupunut ja kurkkuun sattui, mutta särkylääkkeen avulla pystyin reissussa olemaan mukana. Onneksi ei ollut kuumetta.

Pariisin matka sattui sopivasti syntymäpäivän aikaan, joten kerrankin sain viettää sitä muualla, kuin kotimaassa. Olen kerran viettänyt synttärit New Yorkissa ja silloin täytin 22 vuotta, joten onhan tässä vierähtänyt aikaa.

SYNTYMÄPÄIVÄNÄ EIFFEL TORNISSA

Eiffel torni oli kyllä vaikuttava, kun sen lopulta kokonaisuudessaan näki. Tämä torni on jo aika iäkäs, sillä vuonna 2014 sillä on ollut jo 125. juhlavuosi. Se on rakennettu 1889 maailmannäyttelyä varten ja rakentaminen vei kaksi vuotta ja pari kuukautta päälle. Gustave Eiffel on ollut rakennustöistä vastaava insinööri, joten siitä tornin nimi tuleekin.

Kyllä se teki minuun vaikutuksen, kun nyt ensimmäistä kertaa sen näin. Korkeutta tornilla on 324 metriä ja useammalla hissillä sinne korkeuksiin noustiin.

Jonottamiseen ei mennyt onneksi tuntia enempää ja juuri sitä olinkin hieman pelännyt. Nyt ei kuitenkaan ole mikään sesonki, joten ihan kohtalainen jonotus tähän oli. Alle 25-vuotiaat pääsevät halvemmalla ja yhteensä liput maksoivat 50 e kolmelta.

Edellisessä postauksessa laitoinkin iltavalaistuksessa olevia kuvia Eiffel tornista ja se oli kyllä todella upean näköinen illalla.

Hiukan oli sumuinen sää, mutta ei onneksi satanut ja kyllä oli hienot näkymät ylhäältä.

Brasserie Cafe Eiffel houkutteli meidät juomaan kuumat kaakaot ja syömään ihanan makeat ja suklaakastikkeella ja kermalla höystetyt crepit. Oli tarkoitus skoolata samppanjalla tornissa, mutta siellä oli sen verran kylmä, että lämmin kaakao voitti ja siirsimme maljan nostamisen iltaan.

YLLÄ UUSI OMMELTU MEKKO

Syntymäpäivänä Eiffel tornissa ja yllä uusi ommeltu mekko, muuttuikin illalliseen Hard Rock Cafe Parisissa. Söimme kunnon amerikkalaisittain hampparit, kun olimme ensin skoolanneet syntymäpäiväni kunniaksi. Ruoka oli kyllä maittavaa ja paikka on viihtyisä ja katselemista riittää. Hintatasoltaan suhteellisen hinnakas, kuten Pariisissa tuntui olevan moni muukin ruokapaikka, missä söimme.

Mekkokankaan ja vuorikankaan sain Villisilkistä, langan ja vetoketjun Suomalaisesta Nappitalosta, yhteistyön puitteissa. He muuten toimittavat myös postitse kankaita ja laittavat kangaspaloista näytteitä, mikäli ei pääse itse liikkeeseen asioimaan.

Villisilkki on kuuluisa upeista, juhlavista kankaistaan ja juuri Linnanjuhliin ommellaan paljon upeita luomuksia, joihin kankaat on hankittu Villisilkistä.

Villisilkistä kyllä löytyy myös arkisempaankin pukeutumiseen tasokkaat kankaat, josta esimerkisi aiemmin ompelemani Pionimekkokin on tehty.

Tämä upea kreppivilla, josta nyt oman mekkoni ompelin, on talvella lämmin ja kesällä vilpoisa. Ihanteellinen myös näin matkalla, sillä se ei pahemmin rypisty edes täpötäydessä matkalaukussa.

Kevyt ja laskeutuva kangas tarvitsee alleen kuitenkin sopivan vuoren ja sen tein Upro-vuorikankaasta. Vuori myös suojaa villakreppiä ja auttaa pysymään ryhdikkäänä. Hinta villakrepillä oli 79 e/m ja sen leveys on 150 cm.

Villakreppiä suositellaan puhdistamaan kemiallisesti, ei koskaan vesipesua. Tuuletus riittää ja kosteassa ilmassa kankaaseen saadaan muhkeutta ja mahdolliset rypyt oikenevat. Muista tuulettaessa asetella vaate henkarille huolellisesti.

Mallin mekkoon poimin Burdan lehdestä, vuosien takaa, olisiko ollut vuonna 2012 ilmestynyt lehti. Mekon yläosa viehätti noiden sisäänottojen takia ja arkiseen mekkoon sillä saa kivasti ilmettä ja istuvuus oli kyllä taattu. Olalla on vielä erilliset kappaleet tuomassa istuvuuteen loppusilausta.

Hameosan tein sitten oman pääni mukaan, sillä kaavojen versio oli mieleeni liian kapea ja kun halusin keveyttä hameeseen, jotta se ei olisi liian office-tyyliin. Päädyin tekemään laskoksia ja liitin hameen yläosaan. Hihat levenivät kivasti kohti rannetta ja ovat aavistuksen lyhemmät kuin normaalipituiset hihat.

Meillä oli hiukan kiireinen tarjoilija, joka huitaisi yhden samppanjalaseistamme nurin, ennen varsinaista skoolausta. Tottakai se samppanja valui myös mekolleni, mutta nopea helman ravistelu pelasti tilanteen ja tahroja ei jäänyt. Tässä tuli näin testattua se, että villa todellakin hylkii nesteitä, mutta toki kastiketahrat yms. ovatkin sitten aivan eri asia.

4 Comments

    • Minna

      Kiitos! No niin näytti upeilta nuo asut, mitä ennätin katsella Linnanjuhlista, joten mietinkin, että mitkä ovat Villisilkin tuotantoa:) Villakreppi todellakin on hieno, lämmin ja mukava päällä. Ei muuten palellut, vaikka mekko päällä Pariisin neljässä asteessa kipitin pitkin katuja ja vielä kipeänä:)

  • Tiia

    Mekko on megatyylikäs ja muutenkin ihania tunnelmia ja kuvia. ?Kyllä se tuo spessua Juhlan tuntua viettää synskät reissussa. Usein Lontoossa ja Amsterdamissakin parit synskät tullut vietettyä.

    Huomisen synskät arkisemmat, miehellä pikkujoulut. No mutta syön hyvää ja aion katsoa jonkun joululeffan. ?Ehkä shoppaa Cath Kidstonilta Snoopy mekon?

    Ihanaa päivää ja mulla on nyt se esto poissa. ??

    • Minna

      Kiitos! Tuo on totta, että synttärit on hauskempaa juhlistaa reissussa, sillä kotona ne vaan menee omalla painolla ja yleensä töissä:)
      No nyt paat vaan tilausta menemään ja tilaat synttärien kunniaksi upeen mekon! Tuhannesti onnea! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *