Käsityöt

BEIGESSÄ MEKOSSA

Olin beigessä mekossa ja kuvattavana Pariisin matkalla, Louvren aukiolla. Olinhan ommellut mekon juuri reissua varten. Ilma oli ihanan aurinkoinen, mutta kylmä, sillä asteita oli vain himpun plussan puolella. Mutta keikisteltävä oli ja saatava kuvat otettua, sillä olihan taustalla oleva Louvren pyramidi nyt käytettävä hyväksi. Saattoipa siinä muutama aasialainen turisti kuvata meikäläistä, sillä näytti se varmasti hassulta.

Kankaaksi päällä olevaan ohueen mekkoon, löysin vihdoin oikeanlaista materiaalia, joka oli sopivan läpinäkyvää ja laskeutuvaa. Tämä kangas muistuttaa hieman sifonkia, mutta ei ole kuitenkaan niin ohutta.

Olin tämmöistä mekkoa jo tekemässä syksyllä, kun ompelin tätä oranssia mekkoa ja harmittelin, ettei materiaali vain toiminut ja mallista tulikin sitten täysin erilainen.

Materiaalilla on väliä ja sitä oikeanlaista en vain heti löytänyt. Saattoi myös olla, että siinä toisessa mekossa, oranssi väri vain veti puoleensa ja kun siihen ei sitten löytynytkään oikeata kangasta, valitsin melkein oikean kankaan, mutta se ei vain toiminut.

Nyt se onnistui tässä beigessä mekossa ja tuo rypytyskään ei pönkötä rinnan alla ja vyötäröllä. Tärkeää oli ommellessa, että mekosta tulee laskeutuva ja rypytyksistä huolimatta mekko ei levennä kantajaansa, vaikka se onkin väljä.

Beigen mekon alla olevaan alusmekkoon valitsin viskoosia, jotta se olisi mahdollisimman hengittävä ja jos tuo päällimmäinen osa sähköistyy, niin viskoosille ei sellaista pitäisi tapahtua.

Alusmekko on suora, v-aukkoinen pääntieltä ja hihaton. Sen päälle oli helppo koota tämä kevyt ja liehuva beige mekko. Mekon pääntie on sen verran avara, ettei se tarvinnut vetoketjua. Pienet rintalaskokset ompelin istuvuutta parantamaan.

Ohuen kankaan leikkaaminen on joskus hermoja raastavaa, sillä kangas lähtee helposti liukumaan. Yleensä leikkaan kankaat työhuoneeni lattialla, mutta nyt siirryin suosiolla leikkaamaan kangasta keittiön pöydälle ja siinäkin se leikkaaminen tuotti tuskaa, mutta tervät sakset helpottivat asiaa.

Koneella ommeltaessa käytin jersey-neulaa ja se toimi ja teki siistiä jälkeä. Minulla on kaksoisyöttö Pfaff-koneessani ja se kyllä helpottaa näiden ohuiden kankaiden ompelussa. Jos joku miettii koneen hankintaa, niin ehdottomasti peukut kaksoissyötölle ja Pfaffille, joka vielä melkein 30 vuoden jälkeen on ahkerassa käytössä sitkeästi mukana ja toimii.

Tälle mekolle povaan enemmän käyttöä keväämmällä, joten ihan talvimekkona tätä en käytä. Olen iloinen, etten antanut periksi ja sain mekon ommeltua, kun olin itselleni tavallaan haasteen asettanut.

Käykö sinulle usein niin, että kun olet saanut päähäsi jonkin idean ommella, niin sinnikkäästi pusket läpi, kunnes se onnistuu? Vai ajatteletko mieluimmin, että se oli siinä ja ei ikinä enää tämmöistä?

Jos sinua kiinnostaa Pariisiin ompelemani muut mekot, niin täältä linkistä pääset katsomaan niitä. Lisäksi ompelin vielä tyttärelle mekon ja siitä löytyy postaus täältä.

6 Comments

    • Minna

      Voi kiitos Tiia ? Mekosta tuli kiva ja maisemaa tuolla takana ei vaan voinut ohittaa☺️. Taisi aasialaiset ihmetellä, että mitä se täti sinne reunalle kiipeää ja ilman takkia. No, yksi tyttö pisti paremmaksi ja oli voimisteluasussa kuvattavana ?

  • Souliina

    Voi kuinka henkäyksen kepeä ja kaunis mekko<3 Aivan ihanat kuvat ja kyllähän tuollaisessa paikassa pitää saada otettua asukuvat, ehdottomasti.
    Minun ompelukoneeseen tuli muutama vuosi sitten joku vika ja sen jälkeen en ole koneeseen koskenut, tosin mun hermot ei noin ohuiden kankaiden ompelemista ees kestäisi;)

    Mutta näytät todella kauniilta mekossa ja ei voi kuin aina ihailla näitä sinun ompeluksia <3
    Upeaa keskiviikkoa sinne!

    • Minna

      Kiitos:) Kyllä sitä aina toinen bloggaaja ymmärtää tuon asukuvien ottamisen ja ne taustat, missä niitä haluaa otettavan:)
      Jos ompelukone on kuitenkin vielä muuten ok, niin se kannattaisi huoltaa, jotta pääsisit sillä taas uudestaan hurruuttelemaan:)
      Kiitos ja ihanaa keskiviikkoa, näistä keleistä huolimatta <3

  • 1nallepuh

    Vautsi, miten suloinen mekko! Ihanan rennon oloinen mutta silti tyylikäs. Ihana tausta sulla ja kyllä susta ois voinu malli tulla, niin rennosti osaat poseerata kuvissa⚘

    • Minna

      Kiitos Nalle <3 Tuo tausta oli aika magee, vaikka olihan siellä porukkaa, joita piti väistellä kuvatessa. Hih, no rentona en kyllä oikein osannut olla, kun siihen pölähti muutama aasialainen mun hullutuksia kuvaamaan:D Mutta, että malli, hahahaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *